Kansainvälinen työjärjestö ILO ja Burma sopivat tiistaina, että ILO voi jatkaa Burmassa pakkotyön tarkkailua.
Juhani Artto/ SASK
ILOlla on ollut vuodesta 2007 lähtien Burmassa toimisto, jolle kansalaiset voivat osoittaa pakkotyötä koskevat valituksensa ja havaintonsa. Sopimusta on nyt pidennetty vuodella.
ILOn valtuuskuntaa Burmassa johtaa järjestön toimitusjohtaja Kari Tapiola. Sotilasjuntan valvoman burmalaismedian mukaan hän on tavannut viikon pituisella vierailulla Burman työministerin U Aung Kyin.
Valtuuskunnalla on tapaamisia myös kansalaisten oikeuksia puolustavien, sotilasjuntasta riippumattomien ryhmien edustajien kanssa. Näin on kertonut Norjasta käsin toimiva Democratic Voice of Burma –kansalaisjärjestö.
ILOn ja Burman sopimuksen mukaan Burma ei rankaise kansalaisia, jotka valittavat ILOlle pakkotyöstä ja antavat sitä koskevia tietoja. Democratic Voice of Burma –kansalaisjärjestö muistuttaa, että kansalaisten on silti uskaliasta kääntyä valituksineen ja havaintoineen ILOn puoleen, sillä sotilasjunttaan kriittisesti suhtautuvia on tuomittu pitkiin vankeusrangaistuksiin.
ILOn marraskuussa 2009 julkaisema raportti toteaa, että pakkotyö on jatkunut huolimatta Burman johdon lupauksista toimia sen lopettamiseksi. ILOlle osoitettujen pakkotyövalitusten määrä on viime aikoina lisääntynyt. Pakkotyötä on käytetty muun muassa öljy- ja kaasuputkien rakennushankkeissa sekä muissa perusrakennehankkeissa.
Maailman ainoa ILO:n boikotoima maa
Burma on maailman ensimmäinen maa, jonka kansainvälinen työjärjestö ILO on julistanut boikottiin. Boikotti tarkoitti käytännössä suositusta pidättyä kaikesta taloudellisesta ja muusta yhteistoiminnasta Burman sotilasjunta kanssa. Suosituas oli annettu ILO:n jäsenmaille ja niissä päämajaansa pitäville yrityksille.
Boikotti purettiin käytännössä vuonna 2007, kun sotilasjuntta salli ILO:n toimiston avaamisen Burmassa.
Kansainvälinen ammattiyhdistysliike suhtautuu edelleen Burmaan yhtenä maailman pahimmista ammattiyhdistysoikeuksien rikkojista. Burman ammatillinen keskusjärjestö FTUB on luokiteltu terroristijärjestöksi ja on siksi siksi joutunut toimimaan maan alla perustamisestaan vuodesta 1991 lähtien. Burman sotilasjuntta ei käytännössä salli minkään muunkaan rekisteröidyn ammattijärjestön toimia laillisesti.