Tuki kotiapulaisille avaa paremman elämän heidän lapsilleen
Kotiapulaisten ja heidän lastensa tilanteen parantamisessa on vielä hurjasti työtä tehtävänä maailmalla. Neljä viidestä kotiapulaisesta on epävirallinen työntekijä, vailla työelämän perusoikeuksia. SASKin tuella mahdollistetaan heidän lapsilleen turvallinen lapsuus ja vähennetään lapsityötä alalla.
Suomeen tuotavien viinien tuotanto-olot paranivat Etelä-Afrikassa
Finnwatchin tänään julkaistu selvitys kertoo, että eteläafrikkalaista viiniä Suomeen maahantuovien yritysten vastuullisuustyö on ottanut askeleita eteenpäin. Myös viinitilat ovat korjanneet Finnwatchin viime vuonna esiin nostamia puutteita. Puutteita korjanneet tilat tuottivat rypäleitä muun muassa Pearly Bay- ja…
Ilmastonmuutos uhkaa kalastajien toimeentuloa Filippiineillä – SASKin tuella löydetty ratkaisuja
Ilmastonmuutoksen seuraukset rannikkoalueille konkretisoituvat Filippiinien Talisayssa. SASKin hankkeessa koulutetaan kalastajien ammattijärjestön johtajia ja tuetaan heitä neuvotteluissa, jotta aluetta kehitettäisiin hyvän hallintotavan mukaisesti ja kalastajien elinkeino turvattaisiin.
Filippiinit ratifioi väkivallan ja häirinnän kieltävän ILOn sopimuksen
SASKin tukemien ammattiliittojen vaikuttamistyö tuotti tärkeän tuloksen, kun Filippiinit ryhtyy entistä pontevammin kitkemään väkivaltaa ja häirintää työpaikoilta. Tämä on hyvä uutinen erityisesti miljoonille naisille.
Lapsityö kotiapulaisena vähenee Indonesiassa, mutta väkivalta ja orjuuttaminen ovat edelleen arkipäivää
Indonesian kotiapulaiset ovat saaneet tarpeekseen kaltoinkohtelusta. He haluavat lain suojaamaan oikeuksiaan ja tekevät kaikkensa sen puolesta SASKin ja Nenäpäivän tukemassa hankkeessa.
Tutkitusti totta: SASKin työ maailmalla on vaikuttavaa – työolot paranevat koulutuksen myötä
Parantaako ammattiliittojen tarjoama koulutus työoloja Mosambikissa? Siltä näyttää. Koulutetut työntekijät pystyvät parantamaan työolojaan.
Kehityspolitiikan tulosraportti: Järjestöjen kehitysyhteistyö on tuloksellista – tätä Suomen verorahoilla saadaan aikaan
Suomen kehitysyhteistyö on vaikuttavaa ja tuloksellista, selviää tänään keskiviikkona julkaistusta kehityspolitiikan tulosraportista. Maailman monet kriisit korostavat pitkäjänteisen kehitysyhteistyön tärkeyttä.
Kotien työntekijät ja heidän lapsensa hyötyvät parantuneesta toimeentulosta ja sosiaaliturvasta
Kotitalouksien työntekijät ja heidän perheensä ovat miltei kaikissa yhteiskunnissa hyvin heikossa asemassa. SASKin kumppanit tekevät työtä ihmisten puolesta, jotka jäävät marginaaliin.
Terveysvapaaehtoisten korvaukset nousevat
Erityisesti Nepalin maaseudulla ollaan riippuvaisia terveysvapaaehtoisista, jotka saavat työstään lähinnä pientä kulukorvausta. SASKin tukemassa hankkeessa tehdään työtä heidän asemansa parantamisen puolesta.
Malawissa naiset tekevät enää päivävuoroa
Aiemmin hiilikaivoksella työskentelevät naiset kärsivät sosiaalitilojen puutteesta sekä pitkistä kotimatkoista. SASKin ja Teollisuusliiton avulla naisten asemaa on saatu parannettua.
Maatilatyöntekijöiden minimipalkat nousevat maaliskuussa
Maatilatyöntekijöiden palkat nousevat Etelä-Afrikassa jopa 16 prosenttia. Palkkoja on saatu nostettua muun muassa paikallisen ammattiliiton aktiivisella kampanjoinnilla.
Pitkäjänteistä työtä työelämän ihmisoikeuksien puolesta
Kymmenen vuotta ei ole aika eikä mikään, jos tavoitteena on parantaa vaikkapa kahden miljoonan indonesialaisen työehtoja. SASKin hankkeissa vuonna 2019 saavutetut tulokset ovat vaatineet paitsi suomalaisten ammattiliittojen tukea, myös aikaa, sinnikkyyttä ja tulevaisuudenuskoa.
SASKin kriisiapu tavoitti jopa 5 000 perhettä
SASKin hallitus päätti keväällä myöntää tukea koronan vuoksi toimeentulonsa menettäneille työntekijöille. Yhteensä tukea annettiin viiteen maahan. Tyypillisin tuen muoto oli ruoka-apupaketti. Tuki toteutettiin kokonaan SASKin omalla rahoituksella.
Namibialainen ammattiliitto parantaa sopimuksella työntekijöiden oloja
Kiinalaisyritys laiminlöi muun muassa minimipalkkausta. Ammattiliiton kanssa solmitulla sopimuksella parannetaan esimerkiksi työturvallisuutta rakennuskohteissa.
Kolumbian Unión neuvotteli jo viidennen työehtosopimuksen
Liiton puheenjohtaja Luz Marina Diaz kiittää Cencosud-konsernin johtoa siitä, ettei se ole käyttänyt koronatilannetta hyväkseen.