Nepal: SASK tuki perustuslain syntymistä
SASKin tuki oli merkittävässä roolissa, jotta Nepalin ay-keskusjärjestöt saatiin puhaltamaan yhteen hiileen uuden perustuslain syntymiseksi. Ilman yhteistä säveltä perustuslakia ei olisi koskaan allekirjoitettu.
Työntekijöiden oikeudet paremmiksi sitkeällä työllä
SASKin kumppanimaissa on raportoitu huomattavia parannuksia työntekijöiden oikeuksissa ja työoloissa sekä palkkauksessa.
Haiti: Lukutaitoa ja ammatillista koulutusta
Iso joukko haitilaisia naisia oppi lukemaan ja nuoret opiskelivat itselleen ammatin SASKin tukemina.
Työmaat maailmalla tuottivat tuloksia
Tuntuvia palkankorotuksia, lukuisia uusia työehtosopimuksia ja paremmin toimivia ammattiliittoja. SASKin hankkeiden tulokset viime vuodelta ovat mukavaa kuultavaa.
Filippiinit ratifioi ILOn kotiapulaissopimuksen
Filippiinit ratifioi toisena maana maailmassa kansainvälisen kotiapulaissopimuksen. Sen myötä lakiin on kirjattava paremmat oikeudet kotitaloustyöntekijöille.