|
Ay-liikkeen kansainvälisen kattojärjestön ITUCin mukaan ruokakriisistä ovat vastuussa Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja Maailmanpankki, jotka ovat kehottaneet valtioita luopumaan ns. viljan puskurivarastoista.
Juha Keski-Honkola ITUC vaatii valtioilta ja instituutioilta nopeita toimia ruokakriisin lopettamiseksi. YK:n arvioiden mukaan ruuan hinta on noussut vuodessa 57 prosenttia ja peruselintarvikkein vielä huomattavasti enemmän. Ruuan kallistumisesta johtuen noin 100 miljoonaa ihmistä luisuu kohti nälänhätää. Ruokamellakat ovat levinneet jo 14 maahan ja niissä on menehtynyt kymmeniä ihmisiä. ITUCin pääsihteerin Guy Ryderin mukaan ruuan räjähdysmäisen hinnannousun juuret ovat epäonnistuneessa kansainvälisessä politiikassa. Kaksi muuta globaalia kriisiä, talouskriisi ja ilmastonmuutos, ovat Ryderin mielestä seurausta samaisesta politiikasta. Kaikkien kolmen kriisin lopettamiseksi tulisi tehdä laaja rakenteellinen uudistus, jossa taataan työntekijöille ihmisarvoinen asema. ”Nykyisellään suuri osa globaalin ruuantuotannon mekanismeista perustuu surkeisiin palkkoihin ja työntekijöiden oikeuksien polkemiseen. Kestävän ratkaisun löytyminen ruokakriisiin edellyttää maanviljelijöiden työolosuhteiden parantamista”, sanoo Ryder. Teollisuusmaiden tulee ITUCin mukaan auttaa pikaisesti kriisistä kärsivä maita erilaisilla avustuksilla ja myöntämällä lainaa. Avustuksiin ja lainoihin pitää sisältyä rahoitus kehitysmaiden hallitusohjelmille, jotka takaavat perusruuan alennetulla hinnalla. ITUC vaatii rahoitusta myös pitkän aikavälin ohjelmille, jotka tähtäävät ruuan tuotannon kasvuun.
IMF ja Maailmanpankki ovat vuosikymmeniä rohkaisseet kehitysmaita viljelemään vientiin sopivia kasvilajeja. WTO:n maataloutta koskevat sopimukset ovat lisäksi edesauttaneet monikansallisia yrityksiä saamaan tukevan jalansijan kehitysmaiden maanviljelyksestä. Täten kehitysmaiden maanviljelys on keskittynyt ruuan vientiin, eikä tuotantoon kotimaan markkinoille, mikä näkyy peruselintarvikkeiden niukkuutena. ITUCin mukaan ruokakriisistä ovat vastuussa muun muassa Maailmanpankki ja IMF, jotka ovat rohkaisseet valtioita tyhjentämään ns. viljan puskurivarastot markkinoiden vapauttamisen ja säännöstelyn purkamisen nimissä. Puskurivarastot olisivat olleet kriittisen tärkeitä ruokapulan lieventämisessä. Huhtikuun alussa IMF sanoi tämän hetkisen talouskriisin olevan pahin sitten 1930-luvun suuren laman, ja että talouskriisi voi johtaa maailmanlaajuiseen lamaan. Samana päivänä Maailmanpankki ilmoitti, että sen tutkimista 59:stä kehitysmaasta 44:ssä olivat tuloerot lisääntyneet. Ruokakriisin voi helposti nähdä lisäävän tuloeroja entisestään. ”Korkea ruuan hinta vaikuttaa kaikista suorimmin työntekijöihin ja kaupunkien vähävaraisiin ihmisiin kehitysmaissa, eikä ole selkeämpää osoitusta nykyisen järjestelmän epäonnistumisesta kuin kyvyttömyys taata ruoka ihmisille. Kehotamme maailman johtajia auttamaan välittömästi ihmisiä ja samanaikaisesti tekemään konkreettisen uudistuksen, joka vastaa näihin globaalin yhteisön kohtaamiin kriiseihin.”, sanoo Guy Ryder.
|