
Nenäpäivä lopettaa toimintansa
Monivuotinen Nenäpäivä-keräys maailman lasten hyväksi päättyy Nenäpäivä-säätiön lopettaessa toimintansa. SASKin ja muiden taustajärjestöjen pitkäjänteinen kehitysyhteistyö kuitenkin jatkuu.
Monivuotinen Nenäpäivä-keräys maailman lasten hyväksi päättyy Nenäpäivä-säätiön lopettaessa toimintansa. SASKin ja muiden taustajärjestöjen pitkäjänteinen kehitysyhteistyö kuitenkin jatkuu.
Kotiapulaisten ja heidän lastensa tilanteen parantamisessa on vielä hurjasti työtä tehtävänä maailmalla. Neljä viidestä kotiapulaisesta on epävirallinen työntekijä, vailla työelämän perusoikeuksia.
Nenäpäivä-kampanja huipentuu lauantaina 22. maaliskuuta nähtävään suoraan lähetykseen, jonka tavoitteena on paitsi viihdyttää myös kannustaa ihmisiä mukaan tukemaan maailman lapsia. SASK on yksi järjestöistä, joka vie avun perille.
Nenäpäivä-säätiö on sopinut yhteistyöstä uuden mediakumppanin kanssa ja aloittanut konseptiuudistuksen. Uudesta Nenäpäivästä tiedotetaan lisää syksyllä.
Jo 19 vuotta Indonesian päättäjien pöydillä jumittanut laki antaisi kotiapulaisille työntekijän statuksen ja sitä kautta monta muille työntekijöille jo kuuluvaa oikeutta. Jala PRT -järjestön Lita Anggraini vakuuttaa, että kotiapulaiset ovat valmiita jatkamaan nälkälakkoaan, kunnes laki käsitellään ja hyväksytään parlamentissa.
Indonesian kotiapulaiset ovat saaneet tarpeekseen kaltoinkohtelusta. He haluavat lain suojaamaan oikeuksiaan ja tekevät kaikkensa sen puolesta SASKin tukemassa hankkeessa.
Yksi SASKin ja Nenäpäivän tuella ylläpidetyn turvatalon asukkaista on tänä syksynä Riski. Nuori indonesialaisnainen työskenteli 15-vuotiaasta lähtien kotiapulaisena talossa, jossa häntä kohdeltiin erittäin julmasti ja nöyryyttävästi.
On jälleen Nenäpäivä-keräyksen aika. Vuoden hauskin kampanja on samaan aikaan vakavalla ja tärkeällä asialla maailman lasten hyväksi. SASK on yksi järjestöistä, jonka työhön lahjoitusvaroja käytetään. Tule mukaan!
Kolumbialainen Reinalda Chavessa aloitti kotiapulaisena 13-vuotiaana. Hän kuvaa kokemusta hyväksikäytöksi, josta kärsivät myös hänen omat, nuorena saadut lapsensa. Jotta tulevat sukupolvet eivät joutuisi kohtaamaan samaa, hän puolustaa nyt kanssasiskojaan koko sydämellään.