Qatarin siirtotyöntekijöiden olojen täytyy parantua nykyisestä

Siirtotyöntekijöiden verellä rakennetut jalkapallon MM-kisat ovat toivottavasti historiaa, joka ei toistu enää koskaan. Jotta työntekijöiden oikeudet toteutuvat, Qatarissa pitää tapahtua vielä paljon.

Rakennustyömiehiä Qatarissa

Miljoonat siirtotyöntekijät ovat saaneet kisoista 12 rakentamisvuoden aikana niukan elantonsa, mutta millä hinnalla? Tuhansien tiedetään kuolleen Qatarissa kisojen rakentamisen aikana ja vielä useampia on loukkaantunut. He ovat menettäneet vapautensa eivätkä ole pystyneet Qatarissa vaalimaan oikeuksiaan juuri mitenkään.

Lakiuudistusten myötä siirtotyöntekijöiden tilanne on teoriassa nyt paljon parempi kuin vuosikymmen sitten, mutta silti monet haitalliset käytännöt jatkuvat.

– Niiden on muututtava. Jos siirtotyöntekijöiden asema ei parane, yksiäkään urheilukisoja ei pidä viedä maahan, painottaa SASKin kotimaan toiminnan päällikkö Ellinoora Vesala, joka vieraili Qatarissa keväällä.

 


 

Nämä muutokset tarvitaan vielä

  1. Qatariin täytyy perustaa itsenäinen siirtotyöntekijöiden keskus, josta he saavat tukea, koulutusta ja tarvittaessa hätämajoitusta
  2. On perustettava korvausrahasto loukkaantuneille ja menehtyneille työntekijöille
  3. Kansainvälisen työjärjestön ILOn toimistosta Qatarissa on tehtävä pysyvä
  4. Jo säädettyjen lakien noudattamaista on valvottava
  5. Lakiuudistukset pitää ulottaa kaikkiin työntekijöihin
  6. Lakiuudistuksia ei saa perua kisojen jälkeen

 


 

FIFA toimii vastuin omia periaatteitaan

Vesalan mukaan kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA tulkitsee siirtotyöntekijäkeskuksen tarpeen täyttyvän, kun ILOn toimisto jatkaa toimintaansa Dohassa. ILOn toimintatapaan ei kuitenkaan kuulu konkreettisen avun ja turvapaikan tarjoaminen pulaan joutuneelle työntekijälle. Lisäksi sen toimisto on edelleen väliaikainen.

Keskus on samassa tilanteessa kuin kansainvälisten järjestöjen vaatima korvausrahasto siirtotyöntekijöille. Kumpikaan ei Vesalan tietojen mukaan etene.

– FIFA antaa harhaanjohtavia lausuntoja molemmista eikä sitoudu siirtotyöntekijöiden tukemiseen vastoin omia ihmisoikeusvastuitaan.

Siirtotyö Qatarissa jatkuu, sillä Qatarissa puretaan ja rakennetaan lähitulevaisuudessa paljon. Jotta näistä kisoista jäisi käteen edes jotain hyvää, kansainvälisen yhteisön katse täytyy pitää Qatarissa turnauksen jälkeenkin.

– Siirtotyöntekijät ovat voimaantuneita ja haluavat muutosta, mutta ilman kansainvälistä tukea he eivät siihen pysty, Vesala huomauttaa.

SASKin kumppanijärjestö BWI eli kansainvälinen rakennustyöntekijöiden liitto kuitenkin jatkaa työtään Qatarissa. Lisäksi SASK ja BWI tukevat yhteisellä hankkeella siirtotyöntekijöitä kahdessa merkittävässä lähtömaassa Nepalissa ja Intiassa.

Teksti: Laura Ventä
Kiva: Ellinoora Vesala

Pelin hinta -kampanjan logo, jossa kuvituksena jalkapallokenkä

Jaa artikkeli: