Ajankohtaista

Lapsityö selätetään aikuisten palkkausta parantamalla 

Lapsityön poistaminen maailmasta on ollut tänä vuonna 100 vuotta täyttävän kansainvälisen työjärjestön ILOn päämäärä sen perustamisesta lähtien. SASK tukee lapsityön kitkemistä maailmasta vaikuttamalla aikuisten työehtoihin ja palkkaukseen kehitysmaissa.

Tarttuuko H&M toimeen ja nostaa työntekijät köyhyydestä?

H&M-ketjun omistajilla on tiistaina 7. toukokuuta mahdollisuus päättää, ryhtyykö yhtiö tulokselliseen työhön elämiseen riittävien palkkojen maksamiseksi työntekijöille. Kansainvälisen verkoston mukaan toistaiseksi 850000 työntekijän palkka ei riitä heidän perheidensä perustarpeiden tyydyttämiseen.

Haaveena kunnollinen työpaikka

Talouskriisin koettelemassa Mosambikissa oikea työpaikka on monelle kaukainen haave, jopa julkisella sektorilla. Neusa Muandolla on hyvä työ toimistossa, mutta ansiot eivät riitä kolmen lapsen koulunkäyntiin.