Qatarin siirtotyöläiset viimein saamassa oikeuden poistua maasta vapaasti

MM-jalkapallostadioneja orjuuden kaltaisissa oloissa rakentaneet ovat saamassa oikeuden poistua maasta vapaasti. Aiemmin työnantaja takavarikoi passit. SASK on edistänyt siirtotyöntekijöiden ihmisoikeuksia Qatarissa sekä tukenut lähtijöitä Nepalissa ja Intiassa.

Siirtotyöntekijä QatarissaQatarin hallitus ilmoitti tiistaina 4. syyskuuta säätävänsä lain, joka takaa siirtotyöläisille oikeuden poistua maasta vapaasti. Tähän asti muualta Qatariin töihin tulleet ovat olleet täysin työnantajiensa määräysvallan alla, mikä on yksi modernin orjuuden muoto. Työntekijät eivät ole voineet lähteä maasta tai vaihtaa työpaikkaa. Heidän passinsa on usein takavarikoitu.

Qatarissa arvioidaan olevan jopa 1,5 miljoonaa siirtotyöläistä eli muista maista sinne väliaikaisesti töihin tullutta ihmistä. Käytännössä vuoden 2022 MM-jalkapallostadionit rakennetaan täysin siirtotyöläisten voimin. Heitä tulee paljon esimerkiksi Nepalista ja Intiasta.

Orjuuttava Kafala-järjestelmä romukoppaan

Kansainvälinen rakennustyöntekijöiden liitto BWI on tehnyt vuosikaudet vaikuttamistyötä sen puolesta, että Qatar luopuisi työntekijöitä orjuuttavasta Kafala-järjestelmästään. SASK ja Rakennusliitto ovat tukeneet BWI:tä sen pyrkimyksissä varmistaa, että työntekijöiden oikeudet toteutuvat isoissa urheilutapahtumissa.

– Qatarin hallituksen lupaus tarkoittaa huomattavaa edistymistä työntekijöiden ihmisoikeuksien kunniottamisessa. Seuraavaksi täytyy varmistaa, että laki saatetaan voimaan niin, että se todella vaikuttaa Qatarissa työskentelevien asemaan. Monet heistä ovat rakennustyöläisiä, huomauttaa BWI:n pääsihteeri Ambet Yuson.

Myös YK:n alaisella Kansainvälisellä työjärjestöllä ILO:lla on ollut Qatarin hallituksen kanssa kolmivuotinen ohjelma, jolla työntekijöiden hyväksikäyttöön on haettu ratkaisuja. Lisäksi maailman ay-liike on painostanut kansainvälistä jalkapalloliittoa Fifaa vaatimaan työntekijöiden oikeuksien kunnioittamista stadiontyömaillaan.

Kaikki nämä toimet yhdessä ovat nyt saaneet aikaan sen, että orjuuttava Kafala-järjestelmä on päättymässä.

Erityistä tukea Nepalista lähteville siirtotyöläisille

Köyhyys ajaa ihmisiä siirtotyöhön paremman elannon toivossa. Monet päätyvät ojasta allikkoon, köyhyydestä orjuuteen. SASK ja Rakennusliitto tukevat yhteisellä hankkeellaan Nepalista Qatariin lähteviä siirtotyöläisiä monin tavoin. Lähteville työntekijöille tarjotaan koulutusta heidän oikeuksistaan sekä kanavat, joiden kautta voi valittaa epäinhimillisestä kohtelusta ja saada apua.

–  Lähtötiedotus ja apua tarjoava kuuma linja ovat tärkeitä välineitä väärinkäytösten kitkemisessä. Kun samaan aikaan pystytään vaikuttamaan lakiuudistukseen ja lain toteuttamisen valvontaan, ihmisoikeuksien toteutuminen saadaan kestävämmälle pohjalle, kertoo SASKin suunnittelija Tarja Valtonen.

Teksti: Laura Ventä
Kuva: ITUC

Jaa artikkeli: