Lähettiläs tietää enemmän – hae mukaan SASKin syksyn lähettiläskoulutukseen!

Otetaan haltuun työelämän ihmisoikeudet! Punnitaan yhdessä kehitysyhteistyön mahdollisuuksia, keskustellaan ja ideoidaan. SASK kouluttaa uusia kunnon työn lähettiläitä 28.–29. syyskuuta Helsingissä.
Syksyllä 2018 lähettiläskoulutettavat uppoutuivat ryhmätöihin Helsingin Hotelli Haagassa. Kuva: SASK / Annika Rauhala

Syksy tuo paitsi pimenevät illat, monille myös lisää intoa kurkotella kaulaansa kohti uusia asioita.
Hieno mahdollisuus laajentaa omaa tähystysaukkoaan maailmaan on SASKin kahdesti vuodessa järjestettävä kunnon työn lähettiläiden koulutus.

Syyskuun viimeisenä viikonloppuna kokoontukoon taas vireä joukko Helsingin Vuosaaren Hotelli Rantapuistoon oppimaan ja vaihtamaan ajatuksia työelämän ihmisoikeuksista. Aiheena on tietysti SASKin työ kolmella mantereella, mutta myös jokaisen erilaiset mahdollisuudet vaikuttaa omista lähtökohdistaan ja kotimaastaan käsin.

Mukaan valitaan nelisenkymmentä hakijaa eri aloilta ja ammattiliitoista, paikkakunnilta ja ikäryhmistä. Tähtäimessä sekalainen seurakunta, jossa kaikkien ajatuksille ja kysymyksille löytyy tilaa.

Kaksipäiväinen, osallistujille maksuton kurssi järjestetään Helsingin Vuosaaren Hotelli Rantapuistossa 28.–29. syyskuuta.

Haku on auki! Jos siis kansainvälinen vaikuttamistyö ja ihmisoikeudet kiinnostavat, täytä hakemus viimeistään maanantaina 26. elokuuta.

Maaliskuussa 2019 Helsingin Hotelli Rantapuistossa oppi, keskusteli ja ideoi tämä rento lähettiläsryhmä.

Mikä on lähettiläs?

SASKin lähettiläänä olet vapaaehtoisverkoston jäsen, ja voit toteuttaa omaa lähettilyyttäsi  itse valitsemallasi tavalla. Toiset ovat someaktiiveja, toiset kertovat asioista mieluumminn kasvokkain esimerkiksi työpaikoilla tai ammattiosastoissa.

Aika ajoin myös kampanjat ja tempaukset kutsuvat niiden suunnittelusta ja järjestämisestä kiinnostuneita. Lähettiläällä on vapaus itse löytää uusia tapoja toimia ja kehittää omaa tietämystään kehitysyhteistyöstä.

SASKin koulutus on avoin kaikille, mutta etusijalla osallistujia valittaessa ovat SASKin jäsenjärjestöjen ja kannatusjäsenyhteisöjen jäsenet.

Tietoa, työpajoja ja vieras Intiasta

Koulutuksen ohjelma on tiivis, mutta viikonlopun aikana tavoitteena on myös tutustua toisiin osallistujiin, luoda kontakteja ja avartaa omaa ja muiden ajettelua. Pyritään siis järjestämään aikaa myös kiireettömämmälle keskustelulle.

Luvassa on tehokas tietopaketti SASKin työstä maailmalla ja toimintatavoista Suomessa. Lapsityön kitkeminen on tärkeä teema, josta kertoo muun muassa SASKin Etelä-Aasian aluekoordinattori Manoranjan Pegu. Kurssilaiset saavat ”Manon” kautta kuvan siitä, millaista on solidaarisuustyö Etelä-Aasian maiden hankkeiden parissa.

Lisäksi perehdytään yritysvastuukysymyksiin, ja kuullaan Suomessa toimivien yritysten vastuullisuusnäkymistä.

Kehitysyhteistyötä tekevien järjestöjen yksi tärkeä työ on viestintä. Lähettiläskoulutuksessa paneudutaan sunnuntaina siihen, millaisia sudenkuoppia vaanii tavoissa kertoa kehittyvien maiden ihmisistä ja heidän tilanteistaan.

Lähettiläiden kesken syntyy uusia tuttavuuksia, ideoita ja keskusteluja. Kuva: SASK / Annika Rauhala

Työpajoissa ideoidaan SASKin seuraavaa kampanjaa. Luovuus  kukkikoon!

Tavoitteena on, että koulutuksen jälkeen uudet kunnon työn lähettiläät ovat itsevarmempia omassa solidaarisuustyössään ja heillä on halutessaan valmiudet toimia SASKin äänitorvina omissa verkostoissaan.

Koulutus alkaa lauantaina 28.9. kello 09:45 ja päättyy sunnuntaina 29.9.  kello 14 mennessä.

SASK maksaa kaikkien osallistujien majoituksen, ruoan ja ohjelman. Pitkämatkalaisille kustannnetaan myös matkat halvimman julkisen kulkuvälineen mukaan.

Koulutuksen haku on auki 26.8. asti, ja valinnoista ilmoitetaan hakijoille viimeistään 9.9.

Aikaisemmin kouluttautuneet lähettiläät suosittelevat:

”Kivaa oli, toivottavasti lähettilästapaamisia on pian lisää, jotta pääsisi todella verkostoitumaan. Olisi kiva ideoida yhdessä varainkeruutapahtumaa.”

”Tuli viikonlopun aikana niin paljon painavaa asiaa, että pitää pitkään sulatella ja työstää.”

”Sain paljon uutta tietoa ja tutustuin mielenkiintoisiin ihmisiin eri puolilta Suomea, eri ammattitaustoista, eri ikäisiä, mutta kiinnostuneita samoista asioista. Todella virkistavä ja voimauttava viikonloppu!”

”Sekin on hyvä, että voi itse valita millä lailla toimii lähettiläänä, omien vahvuuksien mukaan.”

”Kahvitaukoja oli riittävästi, sillä asia oli niin ’painavaa’, ettei olisikaan jaksanut vastaanottaa enempää kerralla.”

*******

Syyskuun koulutus tulee teemoiltaan noudattelemaan monilta osin aikaisempia lähettiläskoulutuksia, mutta ohjelman suunnittelussa huomioidaan aina myös edellisten kurssilaisten palautteet.

Koulutuksen alustava ohjelma:

Lauantai 28.9.

9:45 Tervetuloa!

10:30 Työelämän ihmisoikeudet: mitä SASK tekee?

12:00 Lounas

13:00 SASKin työ maailmalla mm. lapsityövoiman käytön kitkemiseksi: Etelä-Aasian aluekoordinaattori Manoranjan Pegu

14:45 Kahvitauko

15.15 Suomessa toimivien yritysten vastuullisuus. Alustajana tutkija Anu Kultalahti, Finnwatch

16:30 Mitä kuluttaja voi tehdä?

17:00 Vapaata

20:00 Päivällinen ja yhteinen illanvietto

 

Sunnuntai 29.9.

9:00 Syventymistä kehitysyhteistyön tapoihin, viestintään ja vaikuttamiseen. Alustajana järjestöjen kehitysmaakuvasta Pro gradu -työn tehnyt Martta Kaskinen

10:30 Entäs sotaveteraanit? Usein esitettyjä kysymyksiä.

11.00 Kahvitauko

11:15 Kampanjapaja: seuraavan #ilonoikeudet -kampanjan ideointia ryhmissä

12:30 Mitä koulutuksen jälkeen?

13:00 Lounas

13:45 Yhteiskuljetus Rautatientorille lähtee

 

Jaa artikkeli: