Samean lammen ylittää pieni silta. Sen molemmin puolin mutkittelee tomuinen kuja, jota reunustavat vieri viereen pystytetyt matalat majat. Niiden katot ovat niin matalat, että reunaa voi koskettaa kädellä suuremmin kurkottamatta. Kapea väylä on täynnä elämää. Avojaloin juoksevat nuoret kantavat vettä korennoilla, nauravat lapset pyrähtelevät muukalaisten ympärillä. Vähän väliä lammelta kuuluu vespan tööttäys.
Ollaan Myanmarissa, kaukana Yangonin esikaupunkialueidenkin tuolla puolen. Täällä asuvat läheisten jättimäisten rakennustyömaiden työntekijät. Heidän ei-kenenkään-maalle pystyttämänsä kylän nimi on Ah Lwan Sut. Suomeksi Kaipaus.
Ilta-aurinko on paahteisen päivän jälkeen lähes lempeä, kun rakennustyöntekijät palaavat töistä kotiin. Heitä tulee mopoilla ja kävellen, keltaiset kypärät päissä, joillakin kankaiset valjaat olalla. Tavallisesti työviikkoa olisi tässä vaiheessa jäljellä vielä kolme päivää, mutta tämä marraskuinen keskiviikko on erityinen. On buddhalaisille merkittävän Täyden kuun juhlan aatto, ja rakennustyöntekijöillä seuraavana päivänä vapaata.
Maanviljelijät rakennuksille
Sotilasdiktatuurin alla vuosikaudet eläneestä Burmasta tuli Myanmarin kansantasavalta vuonna 2011. Sen jälkeen lainsäädäntöä on rukattu sen verran, että nykyään ammattiliitto saa olla olemassa. Olemassaolo vaatii kuitenkin resursseja, joita köyhässä maassa tyhjästä aloittaneella ay-liikkeellä ei ole. Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASKilla on hankkeita, joilla tuetaan myanmarilaisia liittoja. Rakennusliitto tukee projektia, jonka tavoitteena on vahvistaa puu-, metsä- ja rakennusteollisuudessa työskenteleviä edustavaa BWFM:ia.
Matalien kattojen reunasta ylettyy helposti ottamaan kiinni. Pölyisiin haalareihin pukeutunut mies kiskaisee keltaisen suojakypärän päästään ja tönäisee sen katolle, ennen kuin pujahtaa sisään. Kaipauksen kylän asukkaat ovat tulleet kuka mistäkin. Osa on entisiä maanviljelijöitä, joiden vitsaukseksi on koitunut eroosio. Kylä syntyi kymmenisen vuotta sitten. Ensin tulivat miehet, sitten perheet.
Monet kuuluvat oman työpaikkansa paikalliseen liittoon ja sitä kautta BWFM:iin. Suurin osa on töissä lähistöllä Toyotan rakennustyömaalla Thilawassa. Se on niin sanottua erikoistalousaluetta, joka tarkoittaa, että suuryritykset voivat tehdä sinne investointeja edullisemmin, jos he samalla luovat työpaikkoja.
Kauppias auttaa
Parin talon päässä on Daw Kyu Kyu Marin, 37, majalla parveilee lisää kypäräpäitä. Määrätietoisesti viittilöivä nainen ohjaa ihmiset sisään noin kuuden neliön suuruiseen tilaan, jossa tavarat on nosteltu vaappuville hyllyille. Kymmenkunta miestä asettuu tottelevaisesti istumaan heille osoitetuille paikoille lattialla. Vieraille tarjotaan vettä, mikä on typerryttävään kuumuuteen tottumattomalle pelastus. Mutta tarjoilu on arvokasta muutenkin: puhdas vesi on kylässä kortilla eikä pullotettua vettä ole varaa ostaa riittävästi.
Daw Kyu Kyu Marin talo on paitsi hänen ja hänen siskonsa lapsiperheen koti, myös kyläläisiä palveleva kauppa. Aikaisemmin nainen oli itsekin töissä rakennuksilla. Nyt hän on jonkinlainen epävirallinen kylänjohtaja. Hänen pieni liiketoimintansa on kannattavaa, ja hänellä riittää energiaa muiden auttamiseen. Nainen on myös liiton jäsenhankkijoiden yhteyshenkilö.
Lattialla mönkivä lapsi tarraa Daw Kyu Kyu Marin hameeseen ja pyrkii syliin. Siskon nuorimmainen. Täti nostaa lapsen syliin ja nyökkää samalla ovensuussa seisovalle tytölle, joka kiirehtii heti tuomaan lisää vettä ja vesimelonilohkoja. Miehet kyselevät häneltä lupa ladata puhelimiaan, ja pian nurkassa on läjä kännyköitä, joita ladataan lattialle kasatuilla akuilla. Sähköt katkeilevat kaiken aikaa.
Kolehdilla lääkäriin
Daw Kyu Kyu Maria huolettaa erityisesti rakennuksilla työskentelevien kyläläisten terveys ja työturvallisuus. Sairausajalta ei makseta palkkaa. Huonokuntoisia ei ole varaa viedä lääkäriin, joskus sairaanhoitajan käynti kylässäkin on halvempaa.
– Kerran yhden nuoren miehen päähän osui kivenmurikka. Hänen työnjohtajansa ei halunnut raportoida koko asiaa eteenpäin, mutta ammattiliiton avulla hän sai kolmen kuukauden palkan korvauksena, Daw Kyu Kyu Mar kertoo.
U Thaung Kyi sanoo olevansa kylän natiivi. Hän, vaimo, poika ja anoppi ovat asuneet täällä jo kauan. Ahavoitunut 63-vuotias mies työskentelee nyt kiinalaisella työnantajalla ja kantaa työkseen sementtisäkkejä. Hänen mukaansa turvavälineiden, kuten kypärien, valjaiden, hanskojen ja suojalasien saaminen riippuu työnantajasta.
– Entisellä työnantajalla meillä ei ollut valjaita. Kerran yksi mies putosi korkealta ja katkaisi jalkansa. Hän oli kuukauden sairaalassa.
Daw Kyu Kyu Mar muistaa myös, kun toinen kyläläinen putosi. Työnantaja ei välittänyt, ja Daw Kyu Kyu Mar lähti paikalle antamaan ensiapua. Mies vietiin ambulanssilla Yangoniin sairaalaan.
– Kärsin siitä, että nämä ihmiset eivät saa korvauksia. He sairastuvat eikä heitä auteta, Daw Kyu Kyu Mar sanoo.
– Pystyn tukemaan heitä ja myös liittoa vähän. Ja joskus kerään rahaa naapureilta, että saadaan vietyä joku lääkäriin.
Kuolemia ei tilastoida
U Thaung Kyi tienaa 7000 kyatia (noin 4 euroa) päivässä, mikä on yleiseen tasoon nähden kohtuullinen palkka. Liiton mukaan peruspäiväpalkka on noin 6000 kyatia. Töitä tehdään kuutena päivänä viikossa, mutta lauantai on puolikas päivä. Sairauspäiviltä ei saa korvausta.
Daw Kyu Kyu Marin majan lattialla istuu myös liiton jäsenhankkija ja entinen rakennustyöntekijä Ye Win Ton. Hän on tietoinen myös jatkuvista loukkaantumisista ja myös kuolemaan johtavista onnettomuuksista, mutta tilastoja ei ole.
– On vain tapauksia. Kuolemaan ja vammoihin johtavien onnettomuuksien tilastoimiseen olisi luotava täällä menetelmä.
Kaipauksen kylä ja monet lähialueet ovat epävirallista, villiä maata. Asukkaat eivät siis maksa siitä vuokraa, mutta he myös elävät jatkuvassa epävarmuudessa. Lähtö voi tulla koska tahansa. Kylään johtavien loputtomien tietaipaleiden varsilla näkyykin majoja, joihin on kiinnitetty punainen lippu. Ne saavat lähteä, kun tietä laajennetaan.
Myös työ on epävarmaa. Suurin osa Daw Kyu Kyu Marin lattialle ahtautuneista miehistä on töissä Toyotan tehtaalla. Toyota aloitti rakentamisen alueella vuonna 2016, mikä on työllistänyt ihmisiä kolme vuotta.
– Nykyinen projekti valmistuu alle vuodessa, mutta miesten tietämän mukaan yhtiöllä on muita rakentamissuunnitelmia. Takeita mistään ei kuitenkaan ole, Toyotalla työnjohtajana työskentelevä Aung Tin Win, 28, kertoo ja kaivaa purutupakkaa hampaistaan.
Miehet pitävät Toyotaa yleisesti melko hyvänä työnantajana, kuten muitakin japanilaisia.
Päivän päätteeksi palkka
Ovella tungeksii joukko nuoria rakennusmiehiä, hekin kaikki Toyotan työntekijöitä.
– He eivät ehdi jäädä, Daw Kyu Kyu Mar naureskelee.
– Käskin heidät tänne, mutta heillä on kiire peseytymään ja tapaamaan tyttöystäviään.
Etenkin nuoret ja kokemattomammat ovat päivätyöntekijöitä, jotka saavat palkkansa päivittäin.
– Se on hyvä. Vaikka työ on joka päivä haettava uudelleen, palkka tehdystä työstä ei jää saamatta, Ye Win Ton sanoo.
Kännykkäläjästä kuuluu rytmikkäitä soittoääniä, naisen laulua.
Mutta perheellisillä ei ole niin kiire. Daw Kyu Kyu talosta lammelle päin löytyy Aung Tin Winin koti, jonka edessä istuu vaimo pussittamassa betel nut -purutupakkaa myytäväksi. Naapuri karauttaa vespallaan majan eteen ja ojentaa kyydissään istuneen pikkutytön Aung Tin Winille. Isä hymyilee lapsi sylissään kameralle, suu purutupakasta punaisena.
Viimeisetkin rakennustyöläiset ovat palanneet kotiin, ja Täyden kuun juhla täyttää tihenevän illan.
Kaipauksen kylässä kerrotaan legendaa, jonka mukaan kylä on saanut nimensä. Muinoin siellä eli prinsessa, joka rakastui kaukaiseen prinssiin. He eivät koskaan saaneet toisiaan, ja prinsessa kuoli ikäväänsä.
Teksti: Sini Saaritsa
Kuvat: Janne Hulkkonen
Juttu on julkaistu alun perin Rakennusliiton Rakentaja-lehdessä 2/2019.
