Väritetään maailma oranssiksi väkivaltaa vastaan

Oranssit päivät -kampanjalla kiinnitetään huomio sukupuolittuneeseen väkivaltaan maailmanlaajuisesti. Toimia tarvitaan, sillä esimerkiksi suomalaisista lähes puolet on huolissaan turvallisuudestaan, kirjoittaa SASKin tasa-arvoasiantuntija Tarja Valtonen järjestön blogissa.

Oletko ihmetellyt, miksi julkisia rakennuksia on viime vuosina valaistu synkimpään kaamosaikaan oransseiksi? Käyhän se valotaiteesta ja virkistää mieltä, mutta valoilla on muukin tarkoitus: Oranssit päivät -kampanja. Sen tarkoitus on kiinnittää huomiota sukupuolittuneeseen väkivaltaan, joka kohdistuu enimmäkseen naisiin.

Ajatuksena on edistää keinoja, joilla kitketään väkivaltaa ja häirintää sekä julkisista että yksityisistä tiloista. Tänä vuonna kampanja kohdistuu erityisesti raiskausten sekä tappojen ja murhien estämiseen, mutta esillä on myös esimerkiksi työelämän väkivalta. Kynttiläkulkueet ja somekanavien värittäminen oransseiksi sähkövalaistusten sijaan johtuvat energiakriisistä, mutta ne sopivat hyvin teemaan.

Maailmanlaajuisesti sukupuolten välinen ero väkivallan ja häirinnän kokemisessa työelämässä oli muutaman vuoden takaisen selvityksen mukaan häkellyttävän pieni: naisista väkivaltaa tai häirintää oli kokenut keskimäärin 11 % ja miehistä 12 %. Naisten huoli kohteeksi joutumisesta oli kuitenkin hyvin laajaa eikä välttämättä riipu juurikaan kotimaan vauraudesta tai yhteiskunnan järjestyksestä.

väkivalta jää usein ilmoittamatta

Orange the World -kampanjan oranssi logoAustralialaisista naisista 39 % oli huolissaan turvallisuudestaan, kun suomalaisista siitä kantoi huolta 42 %. Kahdessa eteläisen Afrikan maassa Malawissa ja Eswatinissa vastaavat luvut olivat yli 70 %. Tilastolukuja tosin hämärtää se, että ihmiset kokevat vaikeaksi huolistaan puhumisen – saati väkivallanteoista ilmoittamisen – ja jättävät usein virallisen ilmiannon tekemättä. Tilastotietojen mukaan esimerkiksi Britanniassa 63 % naisista ja 79 % miehistä piti häirinnän tai väkivallan kohteeksi joutumisen omana tietonaan.

Tämä johtunee siitä, että ihmiset eivät välttämättä voi luottaa siihen, että heidän asiansa otetaan vakavasti tai etteivät he joudu kostotoimien, ivan tai juorujen kohteiksi. Monin paikoin valitusjärjestelmät toimivat puutteellisesti tai niitä ei ole, eikä lainsäädäntökään kaikkialla huomioi väkivaltaa ja häirintää.

Työpaikkaväkivalta ja -häirintä kuriin kansainvälisen sopimuksen avulla

Kolme vuotta sitten saavutettiin tärkeä etappi häirinnän ja väkivallan kitkemiseksi työelämästä ja sen liepeiltä. Kansainvälisen työjärjestön ILOn työkonferenssissa hyväksyttiin yleissopimus 190 ja sitä täydentävä suositus vuonna 2019. Ne astuivat voimaan kaksi vuotta myöhemmin.

Vuoden 2022 lopulle tultaessa sopimuksen on ratifioinut parikymmentä maata. Ne ovat myös saattaneet oman lainsäädäntönsä ajan tasalle sen suhteen. Eteneminen on hidasta, ja siksi jokainen uutisentynkäkin on ilon aihe.

SASKin toimintamaista sopimukseen ovat sitoutuneet Namibia ja Etelä-Afrikka. Sopimuksen käsittelyssä ammattiliitoilla on monin paikoin ollut tärkeä rooli, kun ne ovat kampanjoineet sen puolesta ja osallistuneet neuvotteluihin. [lisäys] Näin tehtiin myös eteläisessä Afrikassa SASKin tuella.

ILOn sopimus on arvokas työväline riskien eliminoimisessa

Lakimuutokset ja sopimukset ovat ensiaskelia, ja voitonhuumasta varsinainen savotta vasta alkaa.

– Eteläafrikkalaisten liittojen täytyy olla valppaina varmistaakseen sopimuksen toimeenpanon. Niiden on tiedotettava työntekijöille sen sisällöistä ja käytöstä. On laadittava ja toimeenpantava työpaikkatason ohjelmia väkivallan ja häirinnän kitkemiseksi ja työntekijöiden suojelemiseksi. Yleissopimus 190 on arvokas työväline riskien eliminoimisessa, sanoo Christine Olivier, kansainvälisen teollisuusalojen liiton IndustriALLin eteläafrikkalainen apulaispääsihteeri.

Hänen maannaisensa Lydia Nkopane kaivostyöläisten liitosta jatkaa:

– Toivomme tämän sopimuksen ja uusien lakien poistavan varsinkin kaivoksissa ja muilla miesvaltaisilla aloilla yleisen vitsauksen. Naisilla pitää olla vapaus mennä töihin, palata takaisin perheidensä pariin ja elää ilman pelkoa seksuaalisesta häirinnästä, raiskauksista, hakkaamisesta tai jopa työkaverien tai kumppanien aiheuttamista kuolemista.

Namibiassa laajoja protesteja

Namibiassa ja monessa muussakin maailmankolkassa ammattiliitot ovat yhdistäneet voimansa ihmisoikeus- ja tasa-arvojärjestöjen ja kansanliikkeiden kanssa. Laajat protestit naisiin ja tyttöihin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan osuivat samoihin aikoihin, kun Namibian liitot lisäsivät tiedotusta ja koulutusta ILOn sopimuksen sisällöistä ja alkoivat vaatia sen saattamista voimaan.

18-vuotias opiskelija Luna Zhakata tekee haastattelussa selväksi, miksi protesteissa vaadittiin välittömiä toimia juhlapuheiden sijaan. Hän halusi valtionhallinnon julistavan kansallisen hätätilan naispuolisten kansalaisten suojelemiseksi. Viimeinen kipinä kansanliikkeen nousulle oli useita kuukausia kadoksissa olleen Shannon Wasserfallin murha. Monien mielestä valtio oli pettänyt hänet, kun häntä ei onnistuttu löytämään edes yli puolessa vuodessa.

Samaan aikaan, kun nuorten naisten mielenosoitukset näkyivät ja kuuluivat kaduilla ja toreilla, ammattiliitot panivat toimeksi. SASKin pitkäaikainen kumppani, metalli- ja rakennusliitto MANWU koulutti jäsenistöään sopimuksen merkityksestä ja osallistui työntekijöitä edustavaan ryhmään kolmikantafoorumissa työnantajajärjestöjen ja työministeriön kanssa.

MANWUn pääsihteeri Justina Jonasin mukaan seuraava kiireellinen tehtävä on laatia työpaikoille häirinnän ja väkivallan vastaiset ohjeet ja saada valitusjärjestelmät toimimaan.

– Liitossa meillä on jo nollatoleranssi, mutta tarvitsemme paljon lisää koulutusta, koska häirintä ja väkivalta työpaikoilla näyttää olevan lisääntymään päin. Meidän täytyy pystyä vaikuttamaan tilanteeseen ympäri maan. Epäinhimilliset teot on saatava loppumaan ja kohteiksi joutuneita kyettävä suojelemaan.

Suomessa sopimus on ratifioimatta

Suomen ratifiointiprosessissa on käyty läpi useita lausuntokierroksia, joissa työmarkkinajärjestöt ja valtionhallinnon tahot ovat ilmaisseet kantansa. Myös lainsäädännön arviointineuvostoa on kuultu.

Periaatteessa sopimuksen ratifiointiin suhtaudutaan myönteisesti, mutta toimivalta jakautuu EU:n ja jäsenvaltioiden kesken. EU-käsittely on kesken, joten sopimusta ei ole vielä ratifioitu Suomessakaan.

Ihmetyttää, että Italia, Espanja ja Kreikka ovat saaneet homman hoidettua EU:ta odottelematta.

Sillä välin, kun sopimuksen ratifiointia pohditaan, väkivallan aiheuttama kuormitus sosiaali- ja terveyspalveluissa säilyy tai jopa kasvaa. Lainsäädännön arviointineuvosto on huolissaan viranomaisten resursseista, jos väkivaltaa ja häirintää koskevat yhteydenotot lisääntyvät entisestään. Pikkujuttu ei liene sekään, että työn tuottavuus heikkenee, kun työpäiviä menetetään ja väkivaltaa kohdanneiden naisten työkyky alenee.

tärkein työkalu on tieto

Ammattiliittojen tehtävistä tärkeimpiä on jäsenistön kouluttaminen tuntemaan oikeutensa ja vaatimaan niiden toteutumista. Väkivallan ja häirinnän kitkeminen ei ole poikkeus. Yleissopimuksen 190 sisällöt on tehtävä tutuiksi kaikille sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen, ikään tai ammattiryhmään katsomatta.

Monilla työpaikoilla onkin jo onnistuttu neuvottelemaan nollatoleranssi häirinnälle ja väkivallalle sekä tukitoimet osaksi työsuojeluohjeita. Tässä tärkein työkalu on tieto. Vasta, kun ihmiset tietävät, mitä ei voi pitää vitsinä tai ”osana toimenkuvaa”, osataan toimia kaikkinaista toisten ihmisarvoa ja henkilökohtaista koskemattomuutta loukkaavaa toimintaa vastaan.

25. marraskuuta vietetään kansainvälistä päivää naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi. Siitä alkaa myös 16 päivän kampanja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Kampanja kulkee nimellä “Orange the World: End Violence against Women Now!”.

Nyt on hyvä hetki pitää asiasta meteliä. Mutta toiminnan soisi olevan käynnissä 365 päivää vuodessa, kunnes tilanne korjaantuu.

Tarja Valtonen

Kirjoittaja on SASKin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasiantuntija.

 

Jaa artikkeli: