Työntekijöiden oikeuksien puolustaminen Filippiineillä ei ole kermapyllyjen hommaa

Filippiiniläisen ammattiliittoväen työpäivien pituus saa SASKin Camilla Lohenojan pohtimaan, millaiseen työelämään sitä onkaan totuttu meillä ja muualla. Peittääkö työn merkittävyys ja palkitsevuus kenties alleen sen vaarat ja raskauden?

Kävin ensimmäisellä kenttämatkallani SASKilaisena. Viikko Filippiineillä, eikä maailma ollut enää entisensä.

Eniten minuun iski paikallisten kumppanien työmoraali. Siinä ei työtunteja eikä työmatkakilometrejä laskettu, kun filippiiniläisen ammattiliittojen keskusjärjestön SENTROn työntekijät tapasivat jäsenliittojaan, suunnittelivat järjestäytymiskampanjoita ja lobbasivat valtaapitäviä – samalla kun isännöivät meitä suomalaisia aamusta iltaan ja hoitivat viiden SASK-hankkeen hallintoa.

Mikä saa heidät painamaan niska limassa kellon ympäri työntekijöiden oikeuksien puolesta? Varsinkin kun taustalla väijyy jatkuva pelko ”punalaputtamisesta” eli kommunistileiman saamisesta, joka Filippiineillä voi tarkoittaa vankilatuomiota – tai joissain tapauksissa jopa hengenvaaraa? Esimerkiksi SENTROn koordinaattorilla Rodel Abenojalla olisi keskiluokkainen elämä odottamassa lentolipun päässä, jos hän muuttaisi Kanadaan sukulaistensa perässä. Siitä huolimatta hän on päättänyt jatkaa SENTROn leivissä.

*****

Suomessa puhutaan paljon merkityksellisestä työstä. Työnsä merkitykselliseksi kokevat ovat tutkitusti terveellisempiä ja onnellisempia. He ovat myös tehokkaampia ja luovempia ja sitoutuvat työhönsä paremmin kuin muut.

Merkityksellinen työ nähdään monesti myös etuoikeutettujen kermapyllyjen luksuksena, kuten sosiaalipsykologi Emilia Kujala muotoilee Ylen kolumnissaan. Hän peräänkuuluttaa ”ihan hyvän työn” käsitteen perään. Kujala pyrkii tällä lieventämään ahdistusta, jos oma työ ei palvelekaan suurempaa tarkoitusta eikä siinä voi toteuttaa itseään.

*****

Kun tarkastelen SENTROlaisten työtä, on selvää, että se palvelee jotain suurempaa tarkoitusta. En ole varma, kuinka hyvin järjestön työntekijät voivat toteuttaa itseään töissä, mutta uskaltaisin kuitenkin väittää, että työ on heidän mielestään palkitsevaa, ainakin useimmiten. Siis ainakin kaksi kolmesta tärkeimmästä merkityksellisen työn kriteeristä sopii heidän työnkuvaansa – niin kuin varmaan lähes kaikkien ammattiyhdistysliikkeen parissa työskentelevien työhön.

Filippiineillä on etuoikeudet ja kermapyllyluksukset kaukana

Rodel Abenoja ja Farizan Fajari auton kyydissä Filippiineillä
Filippiiniläinen työntekijöiden oikeuksien puolustaja Rodel Abenoja ja SASKin Aasian alue-edustaja Farizan Fajari matkalla tapaamaan paikallisen ammattiliiton edustajia. Abenoja viettää kuukaudesta noin kolme viikkoa työmatkoilla neuvottelemassa sopimuksista ja kouluttamassa ammattiliittoja.

Filippiineillä työntekijöiden oikeuksien puolesta henkensä uhalla taistelevilla on kuitenkin etuoikeudet ja kermapyllyluksukset kaukana. Onhan siinä ristiriita, että ay-liike ajaa kansainvälisen työjärjestön ILOn määrittelemien työelämän perusoikeuksien toteutumista, kuten oikeutta terveyteen työssä, mutta sen omat työntekijät paahtavat hommia lähes tauotta.

Kukaan pomo ei ole kuitenkaan pakottanut heitä paahtamaan. En keksi muuta selitystä kuin sen, että työn tärkeys nousee kaikkien haittapuolien, kuten oman turvallisuuden, yläpuolelle.

Voi olla, että työmotivaatioon vaikuttaa myös usko parempaan. Katselin vierestä, kuinka vaikuttuneita filippiiniläiset ay-aktiivit olivat Suomen Elintarviketyöläisten Liiton SELin satavuotisen historian saavutuksista SASKin hallituksen pitkäaikaisen, eläkkeelle siirtymässä olevan puheenjohtajan Henri Lindholmin kertomana. Pitkään myös SELin liittosihteerinä toiminut Henri kertoi, että Suomessakin ay-aktiiveja leimattiin kommunisteiksi viime vuosisadan alkupuolella. Samaan hengenvetoon hän lateli, että elintarvikealan järjestäytymisaste Suomessa on nykyään noin 70 prosenttia. Luku on Filippiinien liitoille vielä vain kaukainen haave. Heidän silmistään heijastui usko, että toisenlainen työelämä on Filippiineilläkin mahdollinen, kunhan liitot vain jatkavat sinnikkäästi työtään.

Ehkä voisi ajatella, että meillä täällä Suomessa monissa töissä on jo varaa lakisääteisiin kahvi- ja lounastaukoihin, virkistyspäiviin, jumppahetkiin ja napinaan siitä, kuinka monta päivää viikossa täytyy raahautua toimistolle kodin ja kannettavan lämmöstä. Meillä täällä on myös varaa pysähtyä silloin tällöin miettimään, miten monenlaisissa sarjoissa globaali ay-liike painii ympäri maailman. Iloitaan tästä luksuksesta ja muistetaan, ettei se ole itsestäänselvyys.

Camilla Lohenoja on SASKissa noin vuosi sitten aloittanut kansainvälisen toiminnan asiantuntija, jonka silmät aukenivat ensimmäisellä Filippiinien työmatkalla tarkastelemaan todellisuutta monelta kantilta.

Jaa artikkeli: