SASKin yhteistyökumppani Eettisen kaupan puolesta julkaisi selvityksen jalkineiden kehitysmaavalmistuksen vastuusta. Selvitys on osa kansainvälistä Change Your Shoes -kampanjaa, jota molemmat järjestöt ovat mukana. Selvityksessä laitetaan niin kotimaiset kuin ulkomaisetkin jalkinebrändiyritykset... Näytä artikkeli
Työntekijöiden asema on kurjistunut ympäri maailman. ITUCin pääsihteerin Sharan Burrowin mielestä kehitys on ollut globaalisti huolestuttavaa – hän mainitsi erikseen myös Suomen tilanteen.
Nepalin maanjäristys tuhosi monen ihmisen kodin ja elämän. SASKin tuella kotinsa menettäneille rakennettiin uusia taloja.
Lapsityövoiman vastustaminen on kuulunut maailmanjärjestö YK:n ja kansainvälisen työjärjestön ILOn agendalle niiden perustamisestaan lähtien. ILO perustettiin jo 1910-luvulla, kolme vuosikymmentä ennen YK:ta, päätarkoituksenaan kitkeä lapsityövoiman käyttöä. Urakka ei ole vieläkään... Näytä artikkeli
Huomenna perjantaina vietetään jälleen jalkapallon juhlaa, kun lajin EM-kisat starttaavat. Jalkapallolla on kuitenkin kahdet kasvot. Iloiset kasvot täyttävät televisioiden ruudut tulevina viikkoina. Lajin varjopuoli ja ahdistuneet kasvot jäävät piiloon: Ne... Näytä artikkeli
Finnwatchin hallituksen puheenjohtajaksi valittu Janne Ronkainen pitää Finnwatchin työtä erityisen tärkeänä. – Finnwatch tekee erinomaista työtä sellaisten työelämän kysymysten parissa, jotka liittyvät suoraan ay-liikkeen työhön globaalissa etelässä, Ronkainen toteaa. –... Näytä artikkeli
Uusi toimisto sijaitsee Hämeentien varressa olevan Väinö Tannerin kentän kupeessa, vain korttelin päässä nykyisestä. Sisäänkäynti kolmannen kerroksen tiloihin on sisäpihan puolelta. Muuton myötä käytöstä poistuivat puhelinvaihteen numero 020-alkuiset lankapuhelinnumerot faksinumero.... Näytä artikkeli
Maan suurimman lehden toimittaja kolusi alkuvuoden numerossa Tokmannin halpahallia Klaukkalassa ja löysi sähkövatkaimen. Hinta 12,95 euroa, takuu 12 kuukautta, alkuperämaa tuntematon. Koska toimittaja ei ole tavallinen kuluttaja, hän pääsi juttua... Näytä artikkeli
Tässä kolumnissa kirjoitan äärisubjektiivisesti siitä, mikä minussa ja muissa ihmisissä on vialla. 1. Emme hahmota isoja rahasummia. Sen vuoksi taloyhtiön kokouksissa tapellaan saunavuoroista eikä kyseenalaisteta sadan tonnin kattourakkaa. Sen vuoksi... Näytä artikkeli