Suomalaista designia tehdään vaarallisen halvalla Thaimaassa

Design-lasia tuottavalta tehtaalta löytyi vakavia työturvallisuusongelmia, alhaisia palkkoja ja epäselvyyksiä muun muassa vuosilomien korvaamisessa, ilmenee Finnwatchin tuoreesta tutkimuksesta.

– Työntekijät käsittelevät vaarallisia lasin valmistuksessa käytettäviä kemikaaleja ja silikoosille altistavaa kvartsihiekkaa täysin puutteellisilla suojavarusteilla, kertoo Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartiala.

Thaimaan Nakhon Pathomin maakunnassa sijaitseva tehdas valmistaa Iittalalle Oiva Toikan suunnittelemia Kastehelmi-kulhoja ja -kakkuvateja. Marimekko hankkii tehtaasta Anu Penttisen suunnittelemia Sukat makkaralla -tuotteita.

– Satoja tuotteita päivässä tekevät työntekijät työskentelevät 7–9 euron päiväpalkalla. Palkat ovat laillisella tasolla, mutta niillä on vaikeaa elättää perhettä, Vartiala sanoo.

Tehtaan työntekijät olivat tyytymättömiä myös siihen, että he eivät saa pitää lakisääteisiä vuosilomiaan vapaina. Tehtaalla ei toimi ammattiliittoa eivätkä haastatellut työntekijät olleet tietoisia oikeuksistaan.

Marimekko väittää seuraavansa raaka-aineiden alkuperää sekä tuotanto-olosuhteita säännöllisesti ja kertoo hankintaketjun hallinnan olevan tärkein yritysvastuun osa-alue. Finnwatchin selvityksen mukaan yrityksen tutkittujen lasituotteiden raaka-aineita ei kuitenkaan valvota. Marimekko ei myöskään läheskään aina tiedä missä ja miten sen keskeinen raaka-aine, puuvilla, valmistetaan.

– Marimekon vastuullisuuslupauksia ei kaikilta osin voida pitää uskottavina, Vartiala toteaa.

Marimekko ei saa pisteitä myöskään avoimuudestaan. Yritys kieltäytyi kertomasta alihankkijoitaan Finnwatchille vaikka järjestö olisi ollut valmis suojamaan tiedot salassapitosopimuksella.

Iittalan tuotteita markkinoiva Fiskars sen sijaan saa Finnwatchilta kiitosta.

– Fiskars toimi avoimesti tutkimuksemme aikana. Yritys oli myös pyrkinyt vaikuttamaan thaimaalaiseen alihankkijaansa työturvallisuuden parantamiseksi, ja joitain Fiskarsin vaatimuksesta tehtyjä muutoksia oli nähtävillä tehtaalla.

Fiskarsin toimenpiteet eivät kuitenkaan olleet riittäneet tehtaan ongelmallisimpien käytäntöjen muuttamiseen. Finnwatch suosittelee Marimekolle ja Fiskarsille yhteistyötä niiden yhteisen alihankkijan toimintatapojen kehittämiseksi.

Lataa Finnwatchin raportti Suomalaisten designtuotteiden vastuullisuus – CASE: Iittala ja Marimekko Thaimaassa.

Teksti: Finnwatchin tiedote
Kuva: Markus Sommers

 

Aiheeseen liittyvää

Yritysvastuu

Suuri osa kuluttamistamme tuotteista valmistetaan ihmisoikeusloukkausten kannalta riskialttiissa kehitysmaissa, ainakin osittain. Kuka vastaa siitä, että työntekijöiden olot kestävät päivänvaloa?

Lue lisää

SASKin kumppanijärjestön pääsihteeri syytettynä Hongkongissa – presidentti Halonen ja SASK ilmaisevat huolensa Kiinan ihmisoikeustilanteesta

Hongkongin tiukentunut lainsäädäntö demokratian ja kansalaisyhteiskunnan puolustajia kohtaan näkyy yhä uusina pidätyksinä. Torstaina 9. maaliskuuta pidätettiin Hongkongista käsin toimineen, kotiapulaisten oikeuksia kansainvälisesti puolustaneen järjestön pääsihteeri

Lue lisää

Qatarin lait ovat uudistuneet työntekijän eduksi – enää ne on saatava koko kentän käyttöön

Ovatko siirtotyöntekijöiden aseman parantamiseksi Qatarissa tehdyt toimet silkkaa harhauttelua? Vai voiko tuloksena olla maalipotku, joka merkitsee ihmisarvoisen työn voittoa myös seuraavia isoja urheilukisoja rakentaville työntekijöille?

Lue lisää