SASKin tuki saavutti viime vuonna yli 180 000 ihmistä

Vuonna 2012 SASKin koordinoimat kehityshankkeet saavuttivat yhteensä 182 327 ihmistä. Hankkeita oli yhteensä 64. Niitä toteutettiin yhteensä 49 maassa. Yksittäisiä hanketoimintoja oli 2 271. Hankkeet toteutettiin SASKin jäsenliittojen ja ulkoministeriön tuella.  Noin 15 prosenttia hankerahoituksesta tulee suomalaiselta ay-liikkeeltä ja noin 85 prosenttia valtion kehitysyhteistyövaroista.

Tiedot selviävät SASKin keskiviikkona 28. elokuuta valmistuneesta ohjelmaraportista, jossa ulkoministeriölle raportoidaan kehitysyhteistyöhankkeiden toteutumisesta. Raportin tuloksista ilmenee, että hankkeilla on onnistuttu vahvistamaan ay-liikettä kohdemaissa.

Ay-liikkeen vahvistamisen myötä liittojen mahdollisuudet neuvotella paremmista työehdoista ja palkoista ovat parantuneet. Näin edistetään SASKin ja kansainvälisen ay-liikkeen vaatimuksia siitä, että jokaisella on oikeus ihmisarvoiseen työhön ja elämiseen riittävään palkkaan. SASKin ja kansainvälisen ay-liikkeen mielestä elämiseen riittävä palkka (”living wage”) sekä ihmisarvoinen työ (”decent work”) ovat kestävimpiä tapoja vähentää köyhyyttä maailmassa.

Yksi konkreettisimmista tuloksista saavutettiin Brasiliassa käynnissä olevassa hankkeessa, jossa rakennusalojen kansainvälinen kattojärjestö BWI sekä paikalliset ammattiliitot pyrkivät edistämään työntekijöiden perusoikeuksia ensi vuoden jalkapallon MM-kisojen suuria rakennusprojekteja hyödyntämällä.

Brasiliassa rakennusalan liitot ovat lisänneet yhteistyötään merkittävästi vuoden 2014 jalkapallon maailmanmestaruuskisoihin liittyvän rakennusbuumin yhteydessä. Tällä tavoin on ensimmäistä kertaa rakennusalalle saatu kansallisen tason työehtosopimus. Sopimus kattaa valtavan määrän rakennustyöntekijöitä.

Paikalliset kumppanit vastaavat hanketoteutuksesta

SASK vastaa hankkeista ulkoministeriölle sekä jäsenliitoilleen. Hankkeiden toteutumisesta huolehtivat SASKin paikalliset kumppanit eli kohdemaiden paikalliset ammattiliitot. Myös ay-liikkeen kansainväliset maailmanjärjestöt kuten teollisuusliittojen IndustriALL sekä palvelualojen UNI Global Union ovat mukana hankkeiden toteutuksessa ja koordinoinnissa.

Suurin osa vuoden 2012 hanketoiminnoista liittyi jäsenhankintaan ja kampanjointiin. Tähän kategoriaan liittyviä tapahtumia järjestettiin yhteensä 1 025, ja niihin osallistui yhteensä 148 372 henkilöä. Selkeästi suurimmat toiminnot tässä ryhmässä liittyivät suoraan jäsenhankintaan (544 toimintoa) sekä kampanjointiin työelämän perusoikeuksien puolesta (105 toimintoa).

Toisena oli koulutus, jossa järjestettiin 811 tapahtumaa, joihin osallistui 26 077 ihmistä. Keskeisin koulutuksen aihe oli järjestäytyminen ja jäsenhankinta. Toiseksi eniten koulutusta annettiin työelämän perusoikeuksista. Erilaisia tutkimuksia ja selvityksiä valmistui SASKin koordinoimissa hankkeissa yhteensä 48.

SASKin henkilökunta sekä hankkeita tukevien suomalaisten jäsenliittojen edustajat osallistuivat aktiivisesti hankkeiden suunnitteluun ja seurantaan sekä koulutusten toteutukseen. Afrikan osalta käytiin 12 hankkeessa, Latinalaisessa Amerikassa 20 hankkeessa ja Aasiassa 20 hankkeessa.

Lue lisää SASKin tekemästä työstä täältä.

Teksti: Aleksi Vienonen / SASK

Jaa artikkeli: