
Indonesia: Kotiapulaisille oikeus osittaiseen sosiaaliturvaan
Indonesialaiset kotiapulaiset pääsevät nyt nauttimaan merkittävästä ihmisoikeudesta – oikeudesta sosiaaliturvaan.
Indonesialaiset kotiapulaiset pääsevät nyt nauttimaan merkittävästä ihmisoikeudesta – oikeudesta sosiaaliturvaan.
Rusanen tulee SASKiin jalkapallomaailmasta. Hänen toimenkuvaansa kuuluu muun muassa SASKin vapaaehtoisten tukeminen.
Nepal tunnetaan maailman korkeimmista vuorista, mutta maan pinta-alasta lähes puolet on metsää. Sitä pitäisi suojella, mutta samalla se tarjoaa työtä kymmenille tuhansille ihmiselle. Voiko nämä kaksi asiaa yhdistää?
Etelä-Korea on nepalilaiselle vierastyöläiselle unelmien täyttymys, mahdollisuus ansaita moninkertaisesti enemmän kuin kotimaassa ja tukea sinne jääneitä perheenjäseniä. Monen unelma on kuitenkin kääntynyt painajaiseksi ja päättynyt itsemurhaan.
—Älä käytä rahaa, kuin vettä. Sinä et ole mikään rikas lapsi, sanoo myanmarilainen äiti aikuiselle tyttärelleen. Burman kielellä ’vesi’ on YEI. Slangisanastossa YEI on kuitenkin jalostunut tarkoittaman myös rahaa. Sitä käyttävät kaikki sosiaaliluokat köyhistä tehdastyöläisistä vauraaseen väestöön.
Myanmarilainen tekstiilityöntekijä tietää oikeutensa, ja filippiiniläinen kotiapulainen oivaltaa, että hän voi tarjota lapsilleen paremman tulevaisuuden. Kaikkien oikeus elämiseen riittäviin palkkoihin ja ihmisarvoiseen työhön ohjaa SASKin hankkeita, joilla murretaan köyhyyden kierrettä.
Kaupan alan liiton Uniónin puheenjohtaja Luz Marina Díaz Jiménez vieraili Suomessa taannoin. Uhkailuista ja pelotteluista huolimatta tämä ay-liikkeen johtaja jatkaa sinnikkäästi työtään paikallisen työelämän parantamiseksi.
OAJ liittyy Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskuksen SASKin jäseneksi vuoden 2020 alusta. OAJ haki työntekijöiden oikeuksiin keskittyvän kehitysyhteistyöjärjestön jäsenyyttä valtuuston uusien kansainvälisten linjausten vuoksi.
Siirtotyöläiset eivät saa perustaa ammattiliitoa Qatarissa. Filippiiniläisten työntekijöiden yhdistys järjestää kulttuuritapahtumia ja urheilukilpailuja. Samalla jaetaan työntekijöille tietoa heidän oikeuksistaan.