Nainen ammattiliiton johtoon Indonesiassa

Indonesiassa palvelualan ammattiliiton ASPEKin johtoon valittiin ensimmäistä kertaa nainen. Hän on jo 12 vuotta ammattiyhdistyksissä vaikuttanut Mirah Sumirat. Sumirat päihitti kuusi miespuolista vastaehdokastaan, mikä on islaminuskoisessa maassa suuri saavutus.

SASK ja PAM ovat tehneet yhteistyötä ASPEK-liiton kanssa jo kuusi vuotta. Suomalaisten tukemassa hankkeessa on vahvistettu liiton jäsenmaksujärjestelmää ja sitä kautta mahdollistettu sen systemaattinen toiminta jäsentensä hyväksi.

Syyskuussa puheenjohtajana aloittanut Sumirat lähettää terveisiä Suomeen: ”Suurkiitos tuesta! Sen avulla olemme järjestäneet koulutuksia ja rakentaneet yhteisöllisyyttä täällä ASPEK-liittoperheessä!”.

Sumiratin yhtenä tavoitteena on lisätä nuorten ja naisten valtaa liitossa.

Uutinen julkaistiin ensin PAM-lehdessä 12/2014.

Aiheeseen liittyvää

Kolmen lapsen äiti kouluttautui ammattiliiton tuella maalariksi, ja nyt tähtäimessä on siirtotyö

Nepalilasen Sashikala Subban perhe ei näe nälkää kotimaassa, mutta lasten paremman tulevaisuuden takia äiti on lähdössä ulkomaille töihin.

Lue lisää

Oikeus järjestäytyä on ammattiliiton ”elämänveri”

Köyhään kymmenlapsiseen perheeseen syntynyt Annie Enriquez Geron sai isoäidiltään hyvät elämäneväät. Mutta selvitäkseen hengissä hän on tarvinnut myös ammattiliittoa. Nyt hän johtaa sitä.

Lue lisää

Indonesiassa runnottiin läpi työntekijöiden oikeuksia heikentävä laki

Yli 2 miljoonaa työläistä osallistuu kolmipäiväisiin lakkoihin, joilla vastustetaan presidentti Joko Widodon politiikan kulmakivenä pidettyä Omnibus-lakia. Laki uhkaa laajalti muun muassa työntekijöiden oikeuksia ja ympäristöä.

Lue lisää