Maailmassa on liian vähän vihreää: työntekijöiden oikeuksia sorretaan joka mantereella

Missä työntekijä on kaikkein ahtaimmalla? Global rights -indeksi luokittelee maat sen mukaan, miten niissä kunnioitetaan työntekijöiden oikeuksia.
Klikkaa kuvaa, ja selvitä, mitä kuuluu maailman työntekijöiden oikeuksille. Kuva: ITUC / Janne Hulkkonen

Ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestön ITUCin keräämään materiaalin perustuva Global Rights -indeksi luo­kittelee 139 maata asteikolla 1–5 sen perusteella, kuinka hyvin niissä kunnioitetaan työntekijöiden oikeuksia. Luokittelu perustuu 97 eri indikaattoriin. ITUC kerää materiaalia joka vuosi maaliskuusta seuraavan vuoden huhtikuuhun.

Kolumbia on ay-toiminnan kannalta synkimpiä maita

Useita murhia ja aseistettuja hyökkäyksiä, joiden kohteena ovat olleet ammattiliittojen aktiivit ja johtajat. SASK tukee viittä hanketta, joilla parannetaan muun muassa kotiapulaisten, palvelualojen työntekijöiden ja pienviljel­mien lasten oikeuksia.

Mosambikissa työntekijöitä sorretaan usein

SASK tukee kahdeksan eri hankkeen avulla esimerkiksi kuljetus-, rakennus-, matkailualojen työntekijöitä sekä kotiapulaisia ja julkisella alalla työskenteleviä.

Indonesiassa ei taata oikeuksia

Länsi-Papuan kulta- ja kupari­kaivoksessa yli 4200 kaivostyöläistä sai potkut työntekijöiden lakkoilun seurauksena. Se on vai yksi esimerkki siitä, miten Indone­siassa työntekijöiden oikeuksia rikotaan järjestelmällisesti.

SASK tukee kaivostyöläisten liiton lisäksi neljässä hankkeessaan esimerkiksi vesi- ja energiatalouden ja palvelualojen työntekijöiä ja kotiapulaisia.

Filippiinit on turvaton, mutta äideille saatiin oikeuksia

Filippiineillä juuri vahvistettu uusi terveydenhuolto- ja äitiyslomalaki pidentää filippiiniläisnaisten äitiyslomaa 105 päivään. Ennen synnyttäneillä äideillä oli jopa 1,5 kuukautta lyhyempi vapaa. Laki myös kieltää naisten syrjimisen tai erottamisen äitiysloman takia.

SASK tukee ammattiliittoja, jotka ovat kampanjoineet tämän lakisaavutuksen eteen vuodesta 2014 lähtien.
Ay-toiminta on Filippiineillä vaarallista. Liittojen aktiiveja on häiritty, erotettu ja pahimmillaan tapettu.

SASKin kuusi eri hanketta tukevat muun muassa elintarviketeollisuuden ja julkisen alan työntekijöitä sekä kotiapulaisia.

Nepaliin syntyi edistyksellinen työlaki

SASKin tukemat ammattiliitot vahvistuivat ja pääsivät vaikuttamaan uuteen työlakiin. Vanha laki koski vain yli 10 henkeä työllistäviä yrityksiä, nyt uuden piirissä ovat kaikki.

Uusi laki sisältää useita tärkeitä parannuksia. Äitiysloma piteni 98 päivään, ja nyt myös isillä on palkallista lomaa 15 päivää.

Laissa kielletään seksuaalinen häirintä. Koeajan pituus lyheni vuodesta puoleen vuoteen ja irtisanomisaika piteni vuoden kestäneen työsuhteen kohdalla kuukauteen.

SASKilla on Nepalissa tämän vuoden alusta neljä hanketta. Niillä edistetään työntekijöiden lakko- ja neuvotteluoikeuksia, siirtotyöläisten ihmisoikeuksia, parannetaan metsätyöntekijöiden työterveyttä- ja turvallisuutta sekä haetaan työsuhdeturvaa Nepalissa palkatta työskenteleville terveyssisarille.

Afrikassa vihertää vain Etelä-Afrikka

Etelä-Afrikka on Afrikan parhaita maita ay-toimijoille, mutta silti ay-oikeuksia rikotaan usein.

SASKin hanke tukee viinitarhojen työntekijöiden liittoa, jotta sosiaalisesti, taloudellisesti ja ympäristöllisesti kestävä viinintuotanto saisi maassa jalansijaa.

Gallup paljastaa, että epätasa-arvon kuilu syvenee

Yli 15 000 ihmistä ympäri maailmaa vastasi ITUCin kyselyyn, joka koski työntekijöiden oikeuksia. Gallupin tulokset kertovat, että globalisaation alla valtiot ovat hylänneet velvollisuutensa luoda työtä ja vähentää epätasa-arvoa maailmassa.

Globalisaatio ja teknlogian mullistukset ovat toisaalta luoneet hyvinvointia, mutta toisaalta niiden vaikutuksista monet työntekijät ovat jääneet hyvinvoinnin ulkopuolelle, edessään vain turvaton tulevaisuus.

Vastaajista 80 prosenttia on sitä mieltä, että talousjärjestelmä suosii rikkaita. 84 prosenttia katsoo, että minimipalkka ei riitä elämiseen.

SASKilla on yli 30 hanketta eri puolilla maailmaa.

Koonnut: Janne Hulkkonen

Aiheeseen liittyvää

Naisten tekemän työn merkitystä vähätellään, vaikka Myanmarin kansantalous lepää Ohmar Htunin ja hänen kaltaistensa varassa

Tyttöjen ja naisten aseman parantaminen on Suomen kehitys­politiikan kärkitavoite. Kun kurkistaa 21-vuotiaan Ohmar Htunin kotiin ja elämään, voi päätellä kuinka tarpeellista se on.

Lue lisää

Moni nainen elää edelleen nyrkin ja hellan välissä

Kansainvälisen työjärjestön ILOn arvion mukaan maailmassa on arviolta 67 miljoonaa kotiapulaista, joista suurin osa on nuoria naisia. He työskentelevät usein yksityiskodeissa neljän seinän sisällä. Monessa

Lue lisää

Monet kotiapulaisena työskentelevät tytöt menettävät vapautensa

Lynn on yksi paikallisen kotiapulaisten liiton aktiiveista. Hän haluaa kantaa kortensa kekoon, jotta seuraavat sukupolvet eivät joutuisi kokemaan samaa. Manilan liepeilla Filippiineillä asuva Lynn tietää, miten

Lue lisää