Lainsuojattomista omien oikeuksiensa puolustajiksi

Latinalaisessa Amerikassa on edelleen tapana, että vähänkin varakkaammat perheet käyttävät kotiapulaisia. Nuo naiset ovat monessa maassa hyväksikäytettyjä ja lähes lainsuojattomia.

Ecuadorissa 300 000 kotityöntekijää olivat täysin isäntiensä armoilla, kunnes maassa säädettiin vuonna 2012 uusi laki, joka takaa toisten kodeissa ahkeroiville naisille samat oikeudet kuin muillekin työntekijöille.

Se ei kuitenkaan vielä riitä, jos naiset eivät tiedä oikeuksistaan, sanoo SASKin Latinalaisen Amerikan aluekoordinaattori Patricio Sambonino.

– Siksi aloitimme helmikuussa hankkeen, jossa tavoitteena on kehittää kotitaloustyöntekijöiden edunvalvontaa sekä taata parempi tulevaisuus heidän lapsilleen.

Hankkeessa vahvistetaan kotiapulaisten järjestöä esimerkiksi laajentamalla sen toiminta koko maan kattavaksi sekä kouluttamalla päteviä ihmisiä sen johtoon.

Useisiin paikallisosastoihin perustetaan nuoriso-osastot, joissa on toimintaa kotiapulaisten lapsille. Järjestö muun muassa tukee heidän opintojaan.

Minimipalkka reilut 300 euroa

Kotiapulaisilla on nyt oikeus sosiaaliturvaan, kahdeksan tunnin työpäivään ja kahteen vapaapäivään viikossa. Isäntä saa ison sakon, jos näistä ei ole huolehdittu. Minimipalkka on 307 euroa kuussa, kun aiemmin liikuttiin noin sadassa eurossa – pahimmillaan työtä tehtiin ruokapalkalla.

– Nyt käytännössä orjan asemassa olleet naiset ovat maassamme näkyvä ryhmä, joiden työolosuhteita myös tarkastetaan säännöllisesti, Sambonino kertoo.

Kotitaloustyöntekijöiden asemaa on monissa maissa vauhdittanut Kansainvälisen työjärjestön ILOn kotitaloustyöntekijöiden ihmisarvoista työtä koskeva yleissopimus vuodelta 2011. Sen on kuitenkin tuonut osaksi lainsäädäntöään vasta 22 maata.

Myös Suomi ratifioi vuosi sitten ILOn sopimuksen. Kotitaloustyöntekijöihin liittyvä uusi lainsäädäntö astui voimaan tämän vuoden alusta. Nyt heille kuuluu myös täällä sama työoikeudellinen suoja kuin muillekin.

SASKin hallinnoimaa hanketta rahoittaa Nenäpäivä sekä Julkis- ja Yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty. SASKilla on kotitaloustyöhön liittyviä hankkeita myös KolumbiassaMosambikissa, Filippiineillä ja Indonesiassa.

Aiheeseen liittyvää

Kotien työntekijät ja heidän lapsensa hyötyvät parantuneesta toimeentulosta ja sosiaaliturvasta

Kotitalouksien työntekijät ja heidän perheensä ovat miltei kaikissa yhteiskunnissa hyvin heikossa asemassa. SASKin kumppanit tekevät työtä ihmisten puolesta, jotka jäävät marginaaliin.

Lue lisää

Rakenteellinen syrjintä vaivaa Indonesiaa

Maailman suurimmassa muslimivaltiossa mies on edelleen perheen pää, ja yksinhuoltajuudesta ei puhuta.

Lue lisää

Kriisiapua heikoimmassa asemassa oleville työntekijöille

SASKin hallitus päätti kokouksessaan kriisiavusta, joka kanavoidaan nykyisten yhteistyökumppanien kautta. Tuen tarkoituksena on auttaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevien työntekijöiden asemaa.

Lue lisää