Jäsenkyselyllä saatiin tietoa jäsenistä – ja lahjoitus maailman kotiapulaisille

Akavan Erityisalojen toiminnanjohtaja Salla Luomanmäki keksi vaivattoman tavan kerätä jäsenkyselyn yhteydessä rahaa maailman köyhimpien työntekijöiden oikeuksien puolustamiseen. Toinen helppo keino kenelle tahansa on Facebookin varainkeruukampanja.
Akavan Erityisalojen toiminnanjohtaja Salla Luomanmäki keksi keinon osallistaa jäseniä liiton arvojen mukaiseen solidaarisuustyöhön. Kuva: Uzi Varon

”Jokaisesta vastauksesta lahjoitamme 0,50 € ihmisarvoisen työn ja palkan edistämiseen kehittyvissä maissa. Tätä työtä tekee SASK eli Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus.”

Näin Akavan Erityisalat ilmoitti saatekirjeessään liiton jäsenkyselyn yhteydessä. Kesällä toteutettuun kyselyyn on tullut useampi tuhat vastausta, mikä tarkoittaa, että SASKin neljässä maassa meneillä oleviin kotiapulaisisten oikeuksia edistäviin hankkeisiin kilahtaa ilahduttava lahjoitussumma.

Mutta mistä esimerkiksi kulttuurin ja hallinnon aloilla työskenteleviä asiantuntijoita edustava ammattiliitto keksi tehdä jäsenkyselyn yhteydessä tehdä jotain maailman köyhimpien auttamiseksi?

Idean äiti on Akavan Erityisalojen toiminnanjohtaja Salla Luomanmäki, joka tunsi tarvetta tehdä myös arjen työssä näkyväksi liiton yhtä tärkeää arvoa, eli työelämän kestävää kehitystä.

– Ammattiliittojen toiminta on rakennettu vahvasti solidaarisuusajattelulle sekä työntekijän oikeuksien puolustamiselle. Sitä meidän on tuettava myös kansainvälisellä tasolla. Kun yhdistimme lahjoittamisen SASKille jäsenkyselyn vastauksiin, pääsivät jäsenetkin mukaan tekemään tätä työtä meidän kauttamme, Luomanmäki toteaa.

Matalan kynnyksen tapa tukea

Akavan Erityisalat tekee joka toinen vuosi jäsenilleen kyselyn, jolla selvitetään jäsenten tyytyväisyyttä liiton toimintaan ja palveluihin. Tänä vuonna kartoitettiin myös jäsenten arvoja ja asenteita.

Luomanmäen on helppo suositella vastaavaa muillekin liitoille tai järjestöille:

– Lahjoittaminen SASKille tämän idean kautta oli helppoa. Suosittelemme vastaavaa muillekin järjestöille. Se on matalan kynnyksen tapa tukea työelämän kestävää kehitystä.

Ikioma varainkeruukampanja?

Akavan Erityisalojen esimerkin lisäksi on muitakin helppoja tapoja lahjoittaa SASKille. Nyt kuka tahansa voi esimerkiksi perustaa Facebookissa oman varainkeruukampanjan, vaikka oman syntymäpäivänsä kunniaksi.

Varainkeruukampanja aloitetaan SASKin Facebook-sivulla tai omalla FB-sivulla yksinkertaisesti klikkaamalla ”Luo: varainkeruukampanja” ja valitsemalla lahjoituskohteeksi listalta SASK.

Tällä hetkellä kaikki SASKin saamat lahjoitusvarat suunnataan maailman kotiapulaisten tukemiseksi, jotta he pystyvät vaatimaan inhimillisiä työloja ja riittävää palkkaa, jolloin heidän lapsillaankin on valoisampi tulevaisuus.

Lue lisää SASKin kotiapulaishankkeista sekä #kotiorjat-kampanjasta.

Jaa artikkeli: