Manoranjan Pegu rikkoi köyhyyden kierteen – nyt hän puhuu siitä, kuinka koulutus on miltei ainut tie ulos köyhyydestä

SASKin Etelä-Aasian aluekoordinaattori Manoranjan Pegu tulee Assamin maakunnasta Intian koillisosasta. Manoranjan ”Mano” Pegu sanoo, että koulutuksen saannin edessä on monia haasteita, joista köyhyys on vain yksi.
Manoranjan Pegu on kotoisin Assamin maakunnasta kylästä, jossa lähimmälle terveysasemalle on 50 kilometriä. Kuva: SASK.

— Tulen vaatimattomasta perheestä, en sanoisi niinkään, että olimme köyhiä, sillä isälläni oli kyllä työpaikka. Hän ei tienannut paljoa, mutta pystyi kutakuinkin elättämään perheemme, Pegu sanoo.

Vuonna 2009 Intiassa tuli voimaan laki, jonka mukaan jokaisella lapsella on käytännössä oikeus ja velvollisuus käydä ilmaista koulua kuudesta neljääntoista ikävuoteen. Pegu kertoo, että pakollisen ilmaisen koulun käyminen toki auttaa ihmisiä saamaan työpaikan, mutta tuolla koulutuksella ei päästä hyväpalkkaisiin töihin.

— Peruskoulutuksella voi päästä esimerkiksi jonkun yhtiön lähetiksi tai muihin töihin, jotka eivät vaadi koulutuksellista pätevyyttä, muttei tuollaisista töistä saatavalla palkalla maksa vielä kunnollista asuinsijaa. Esimerkiksi Delhissä on paljon työssäkäyvien slummeja.

Pegun isä on käynyt koulua, mikä ei Assamin maakunnassa ole itsestäänselvyys. Vielä vuonna 2011 miltei 86 % Assamin asukkaista asui maaseudulla. Maatalous muodostaa Assamin maakunnan kulmakiven, ja viljelykasveista tärkein on riisi. Kylässä, josta Pegu on kotoisin, on yksi koulu, jota viime vuosina tulvat ovat runnelleet. Lähin sairaala ja poliisiasema ovat viidenkymmenen kilometrin päässä.

— Maakunnassani ja yhteisössäni ei ole perinnettä, jossa ajateltaisiin, että koulutus vie jonnekin pidemmälle. Yhteisössäni pitäisi olla suurempi tietoisuus siitä, mitä koulutuksella voi saada, Pegu sanoo.

Isän päättäväisyydellä iso rooli

Asuinsija Manoranjan Pegun kotikylän lähettyviltä. Kuva: Manoranjan Pegu.

Manoranjan Pegu onkin sisarusparvensa ainoa, jolla on maisterintutkinto. Siitä hän kiittää isänsä päättäväisyyttä. Kun Mano halusi käydä yliopistoa Delhissä, ei perheellä olisi ollut varaa koulutukseen. Isän palkka oli noin 200 euroa kuussa, ja opiskeluun olisi kulunut puolet hänen palkastaan.

— Keskustelimme siitä, että olisin tullut takaisin kotiin ja auttanut perhettäni viljelyssä. Isä kuitenkin päätti, että kotona leikattaisiin kuluja niin, että minä pääsisin yliopistoon ja saisin kunnollisen koulutuksen.

Nyt Manoranjan Pegu on itse siinä tilanteessa, että hän asuu ja työskentelee New Delhissä. Palkka takaa sen, että hän voi esimerkiksi huolehtia sisarustensa lasten kouluttamisesta. Veli ei päättänyt kouluaan ja ajaa lapsia kouluun pienellä pakettiautolla. Hänen palkkansa ei riitä omien lapsiensa kouluttamiseen.

— Maksan siitä, että sisarusteni lapset voivat käydä yliopistoa ja katkaista puolestaan köyhyyden kierteen.

Jaa artikkeli: