Ilman miehiä tasa-arvotyö jää torsoksi

Julkaistu:

Tasa-arvotyötä tekevät niin ammattiliitoissa kuin muuallakin yleensä naiset. Vasta kun miehetkin saadaan mukaan, muutos voi todella alkaa. Tämä on huomattu SASKin tukemassa hankkeessa Indonesiassa, josta voisi olla oppia otettavaksi vaikka Suomeenkin.

Kaksi indonesialaista miestä istuu ulkona pöydän ääressä katsoen toisiaan.
SERBUK-liitto on kunnostautunut järjestämällä vain miehille suunnattua tasa-arvokoulutusta, johon osallistuivat Sumarno (vas.) ja M. Husain Maulana.  Koulutus on saanut innostuneen vastaanoton.

Ammattiliittojen tehtävä on puolustaa tasapuolisesti kaikkien oikeuksia sukupuoleen, ikään ja muihin ominaisuuksiin katsomatta. Liitoissa onkin halki vuosikymmenten tehty työtä tasa-arvoisen ja yhdenvertaisen työelämän eteen.

Monesti etenkin tasa-arvotyö on kuitenkin jäänyt liikaa naisten harteille.

Yhä useammat organisaatiot ovat havahtuneet huomaamaan, että ”tangoon tarvitaan kaksi”. Työelämän muuttaminen tasa-arvoiseksi ei ole mahdollista ilman kaikkien osallistumista.

Ilman miesten aktiivisuutta tasa-arvon edistämisessä ei voida odottaa kestäviä muutoksia. Myös miehiä tarvitaan tasa-arvon airuiksi, koska epätasa-arvoiset tilanteet kumpuavat rakenteellisesta eriarvoisuudesta ja valtahierarkioista. Tasa-arvo on siis kaikkien asia  –  tai ainakin sen pitäisi olla.

Tämä on oivallettu myös maailman suurimmassa muslimimaassa Indonesiassa ja sen miesvaltaisella metsä-, puu ja rakennusalalla. SASKin tukee indonesialaisen SERBUK-liiton tasa-arvotyötä sekä muuta toimintaa työelämän ihmisoikeuksien toteutumiseksi.

Muutos saa alkunsa oivalluksesta

SERBUKin vain miehille suunnattu tasa-arvokoulutus on yksi viime aikojen ilahduttavista esimerkeistä maailmalla.

Liitto on järjestänyt kahden viime vuoden aikana neljä sukupuolisensitiivisyyskoulutusta, joihin on osallistunut toistasataa miestä eri yrityksistä ja maakunnista. Tavoitteena on ollut lisätä osallistujien tietämystä sekä kannustaa heitä puhumaan tasa-arvoasioista liiton tapahtumissa ja työkavereiden juttutuokioissa. Asioiden muuttaminen lähtee oivalluksista.

Miehet ovat ottaneet uudet ajatukset vastaan enimmäkseen suurella mielenkiinnolla, vaikka aihetta pidetään hankalana Indonesian hyvin patriarkaalisessa yhteiskunnassa. Liitto arvottaa tämän uudenlaisen toiminnan jopa yhdeksi merkittävimmistä muutoksista, jota suomalaisten tuella on saatu aikaan.

Arvostus osoittaa, että ajattelu ja asenteet todella ovat muuttumassa, vaikkakin pienin askelin. Työpaikoilla avain muutokseen on ehdottomasti ammattiliitto, jossa kaikki tietävät, miten edistää tasa-arvoa.

Tarja Valtonen

Tasa-arvon vauhdittaminen on tärkeä osa kaikkea SASKin tukemaa työtä maailmalla. Mitä kaikkea se pitää sisällään? Lue lisää SASKin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyöstä.

Indonesialaisia ammattiliittoaktiiveja kyltteineen mielenosoituksessa tasa-arvon puolesta
Indonesialaisen SERBUK-liiton jäsenet osallistuivat tasa-arvomielenosoitukseen viime vuonna miesvoittoisella joukolla.