Trendiksi vastuullisuus – ei merimiesraidat

Kaksi ompelijaa bangladeshlaisessa vaatetehtaassa

Monessa huushollissa lähtötilanne on tänäkin syksynä tämä: yksi lapsi tarvitsee uudet kumpparit ja toinen urheilukerraston. Itseltä puuttuu säänkestävät housut pyöräilyyn. Hanskoja ja alusvaatteitakin uupuu koko perheeltä. Viikon illat menevät kivasti kaupoissa rampaten – tai modernisti nettikaupoissa surffaten.

Nostan rimaa, ja päätän että hankin vain vastuullisesti tuotettuja vaatteita. Kirjoitan hakukoneeseen ”vastuullinen vaate” ja törmään muutamiin kivan oloisiin merkkeihin ja selvityksiin. Hyvä.

Mutta jos haluan perehtyä tarkemmin siihen, millä tavalla mikäkin merkki on vastuullinen, edessä on loputon suo. Suurin osa korostaa ympäristöystävällisyyttä: on luomupuuvillaa ja kierrätetystä muovista tehtyä nailonia. Mutta kun meillä tarvitaan ulkoiluvaatteita.

Eikä minulle riitä se, että luontoa on säästetty, vaan haluan että myös ihmisoikeuksia on kunnioitettu. Onko vaatteiden tai niiden osien valmistuksessa käytetty lapsityötä, onko maksettu elämiseen riittäviä palkkoja? Tehdäänkö työtä orjuuden kaltaisissa oloissa?

En millään pysty kuluttajana selvittämään tätä kaikkea ja löytämään tarvitsemiani vaatteita tähän hätään. Huomenna voi sataa kaatamalla, ja tytön kumpparit ovat liian pienet.

Tämä vastuullisten vaatteiden metsästykseen tarvittava salapoliisityö ei kerta kaikkiaan voi olla kuluttajan vastuulla!

Sitä paitsi nykyisten vastuullisuusvelvoitteiden vallitessa voin olla melko varma, etten löydä vastuullisuusstandardejani täyttäviä varusteita mistään. Toistaiseksi suurin osa yrityksistä ei tunne tuotantoketjujaan niin hyvin, että pystyisi varmuudella sanomaan, että ihmisoikeudet toteutuvat koko ketjussa – tai oikeastaan verkostossa; sen verran monimutkaisesta vyyhdistä on kyse yksinkertaisenkin tuotteen kohdalla.

Kansainväliset sopimukset, tärkeimpänä YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevat ohjaavat periaatteet, kyllä velvoittavat yrityksiä huolehtimaan vastuustaan koko alihankintaketjussaan, mutta mikään taho ei valvo asiaa riittävällä tasolla. Se rooli toistaiseksi lankeaa meille kuluttajille. Otetaan se haltuun, vaaditaan yrityksiltä vastuuta! Huolehditaan yhdessä siitä, että ensi kevään trendi on vastuullisuus – ei merihenkiset raidat.

Yrityksille ensimmäinen askel olisi tuntea se tuotantoketjunsa.

*****

Nyt elokuussa vietetään juhlalliselta kuulostavaa YK:n orjakaupan muiston ja lopettamisen päivää. Valitettavasti syytä juhlaan ei vielä ole, sillä orjuutta esiintyy eri muodoissa edelleen. Yleisin modernin orjuuden muoto on velkaorjuus. Työntekijä on saattanut velkaantua pahasti esimerkiksi laittomien työnvälitysmaksujen takia. Hänen koko palkkansa menee velan lyhennykseen, eikä hän voi lopettaa työntekoa, vaikka työolot olisivat kamalat. Jos hän on töissä vieraassa maassa, vielä vaikeampaa.

Orjatyön riski kätkeytyy juuri monimutkaisiin tuotantoketjuihin. Vaikka yritys tietäisi, missä sen myymät farkut ommellaan, voiko se olla varma, ettei farkkujen nappien tekijä työskentele velkaorjuudessa? Yritys myös helposti lisää orjuuden todennäköisyyttä omilla toimintatavoillaan. Jos tehdään suuria tilauksia tiukoilla aikatauluilla ja nipistetään tuotantokustannukset minimiin, riski orjatyöhön ketjun loppupäässä on todellinen.

Ja noinhan toimii… vaateteollisuus. Mehän tarvitsemme ehdottomasti uudet trendivaatteet joka sesonki! Okei, myönnetään. Meillä kuluttajillakin on peiliin katsomisen paikka. Mutta vaikka onnistuisimmekin vähentämään halpisvaatteiden kulutusta, aika ajoin moni tarvitsee uusiakin vetimiä. Siksi myös yritysten on korkea aika ottaa vastuullisuudessa harppaus eteenpäin. Parikymmentä vuotta on nyt tuotettu ja kulutettu todella surutta.

SASK, Reilu kauppa ja Eetti kampanjoivat tänä syksynä teemalla #Tunneketjusi. Haastamme yrityksiä ottamaan vastuullisuusasiat vakavasti. Perusasiasta on hyvä aloittaa: jos tietää, missä kaikkialla tuotetta ja sen osia valmistetaan, on mahdollisuus huolehtia myös sen vastuullisuudesta.

Tieto pitää jakaa myös kuluttajille ja järjestöille, jotta edes joku voi toimia vahtikoirana niin kauan, kun Suomen lainsäädäntö ei edellytä yrityksiltä riittävää vastuullisuutta.

Tule mukaan vaatimaan yrityksiltä vastuullisuutta: allekirjoita Tunne ketjusi -vetoomus!

Psst! Seuraavaksi haluamme Suomeen lain, joka säätelee minimiehdot yritysten vastuullisuudelle.

Laura Ventä

Kirjoittaja on Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASKin viestintäpäällikkö, jonka vaatekaappi kaipaa ensi keväänä vastuullista raitaa.

Aiheeseen liittyvää

Phyo Sandar Soe: Vaatetyöläisen perheessä ei syödä hyvin

Maanantaina 24. huhtikuuta tuli kuluneeksi neljä vuotta siitä, kun Rana Plazan vaatetehdas romahti Bangladeshissa, ja yli 1100 ihmistä sai surmansa. Teollisuushistorian suurimman onnettomuuden muistoksi vietetään

Lue lisää

Kolumbian kansalta niukka ei rauhalle

Äänestäneistä 50,21 prosenttia ei halunnut hyväksyä rauhaa nykyisin ehdoin. Se asettaa Kolumbian aivan uuteen tilanteeseen: mitä tapahtuu seuraavaksi? Peräti 52 vuotta jatkunut sissisota vasemmistosissien ja hallituksen

Lue lisää

Bisnes vie – valtio ei edes vikise

Kuvitellaan, että Suomen keskelle rakennettaisiin aidattu alue, jonne ulkomaiset yritykset rakentaisivat tehtaansa. Niitä ei koskisi Suomen vero- tai työlainsäädäntö, vaikka alue työllistäisi puoli Pirkanmaata. Suomen

Lue lisää