13.12.2012 17:20
Rio Grande vaikuttaa viela kiintoisammalta kaupungilta kuin osasin odottaa: erityisesti sisavesilaguuni, kaikki satamat ja mereen johtava kanaali. Tunnelma on rento ja varikas mutta aika kaoottinen verrattuna Montevideoon, vaikka sentaan on miljoonakaupunki ja tama vain Helsingin kokoinen.
Tulin tanne Montevideosta yobussilla, joka oli oikein mukava ja hieno. Normaali ihminen olisi saanut siella hyvin nukuttua, mutta mina vanhana neurootikkona valvoin. Ehka jotenkin vaistosin vaaraa, silla tiet Brasilian puolella toyssyttivat enemman kuin Uruguayssa. Aamuyolla kolmen aikaan lahella Pelotasin kaupunkia bussi suistuikin yhtakkia tielta. Onneksi olimme melko tasaisella pampalla ja kuljettaja onnistui vakauttamaan bussin niin, ettei se kaatunut tai pyorinyt ympari. Bussi oli tormannyt neljaan tielle tulleeseen lehmaan.
Kukaan ei onneksi kuollut tai loukkaanut vakavasti. Bussin kuljettaja sai vammoja kasvoihinsa yrittaessaan viimeiseen asti roikkua ratissa ja ohjata, hanen suupielensa oli pahasti repeytynyt. Kaksi edessa istunutta naista sai vammoja lasinsiruista, silla tuulilasi ja kaksi oikeanpuoleista ikkunaa meni pirstaleiksi. Lasia oli kaikkialla ja auton etuosa oli mennyt rullalle kuin muovailuvaha, joten ovesta ei enaa paassyt ulos. Kuljettaja ja stuertti keplottelivat itsensa ulos tuulilasista ja halyttivat apua – ja sita saimmekin sitten odotella kolme tuntia. Siina vaiheessa aamuyota laitoin Jukalle viestin, silla alkoi tuntua, etten valttamatta enaa nae muuta porukkaa ikina.
Aurinko nousi, olimme keskella suomaista maran naikoista jorpakkoa – ja lehmia! Kaikki olivat yllattavan rauhallisia. Lopulta tuli yksi polisiiseta paikalla tuoden mukanaan ”pelastuskaluston”: rikkinaiset puiset tikkaat! Tikkaat hajosivat heti, kun ensimmainen miesmatkustaja yritti ulos. Lopulta tikkaat asetettiin poikittain ja poliisi parin muun miehen kanssa auttoi matkustajia kipuamaan yksitellen etuikkunan kautta ulos. Lopulta tuli bussi, joka kerasi meidat ja kuljetti meidat eteenpain.
Pelotasissa vaihdoin Rio Granden bussiin ja hotelliin paastyani purin onnettomuuskauhuni itkuun. Lopulta sain itseni liikkeelle ja rauhoittumaan pienelle laivaristeilylle. Taalla on tiiviit kulttuuriset ja kaupalliset yhteydet Uruguayhin. Autot menevat kovaa, samoin hevoskarryt. Ihmiset ovat rentoja ja mukavia, eivat tuppaudu juttusille, mutta jos jotain kysyy, he ovat monisanaisia ja auttavaisia. Olen unohtanut sen vahankin portugalin mita joskus osasin, mutta ihmiset saa huijattua puhumaan espanjaa. Jos kysyy puhuvatko he, he vastaavat aina kieltavasti. Sen sijaan kannattaa tervehtia portugaliksi, sen jalkeen voi rauhassa puhua espanjaa, kunhan sujauttaa sekaan pari portugalin sanaa ja yrittaa vahan vinkua ja suhista.
Ai niin, sain myos pitkasta aikaa herkullista ja tuoretta kalaa. Lihaa syomattomana on saanut karistyksen hajusta tarpeekseen – ja lehmia en halua nahda enaa elavana enka kuolleena. Taytyy myontaa, etta paluumatka pelottaa aika tavalla.
-Tiina
Mikä ihmeen talkoomatka? Vastauksen löydät täältä
