Uruguayn talkoomatkapäiväkirja: Osa 11

27.11.2012 23:33

Kirjoittelen tässä sunnuntaista tiistaihin ajoittuvalta ajanjaksolta. Semmosia omia kokemuksia ja vähä muittenkin.

Sunnuntaina osa porukasta lepäili ja teki sitä sanomalehtikatsausta. Minäkin nautin aamupäivän auringosta, mutta puolenpäivän aikaan lähdimme liikkeelle. Suuntana oli paikkakunnan ainoa vesipaikka, vesiputous kuten he sitä kutsuvat. Meitä oli edustava viisikko, Piia, Päivi, Lauri, Veli-Matti ja minä.

Hotellilta lähdinne rautatien eteläpuolen tietä, matkalla kun oli ainakin yksi kauppa josta saisi vettä ja Laurille purtavaa. Niinpä me sitten kävästiin kaupassa, suunnattiin rautatien yli ja jatkettiin tietä poispäin kylästä. Tie oli hiukan kumpuileva, hiukan metsikköä kunnes eteen aukesi aava pampas, tai miten täkäläistä autiutta sitten kutsutaankin. Oltiin kävelty vähän yli kilometri kun aloimme epäillä ettei edessäpäin mitään vesipaikkaa voi olla. Lauri olisi kuntourheilijana ollut halukas jatkamaan matkaa, mutta Päivi oli onneksi itsepäisempi ja soitti Jukalle. No selvähän se, ohihan me sinne putoukselle menevästä risteyksestä oltiin kävelty. Kun aikamme auringon paahteessa takaisin päin käveltiin, totesimme, että tulimme radan yli tielle kahdenkymmenen metrin päässä opasteesta. Kukaan vaan ei vaivautunut katsomaan kylään päin risteyksestä kurvattaessa.

Nyt sitten kävelylenkki sujui aika mukavasti. Aavaa ja hiukan mäkistä oli ja lopuksi saavuimme sinne vesipaikkaankin. Suomalaisittain ei erikoinen, mutta täkäläisittäin varmasti erikoinen. Se pakollinen Iguaani, Leguaani,Varaani tai mikä lie liskokin nähtiin. Piia ei halunnut kahlata vedessä kun siellä oli semmoisia senttisiä kaloja. Olisiko se seikka sitten ollut puolestaan syynä  Laurin intoon käydä uimassa.

No käveltyä tuli lähes kymmenen kilometriä. Minulta paloi korvalehdet, Päiviltä yksi varvas kymmenestä ja muitakin kuumotteli  kovasti. Loppupäivä menikin lepäillessä.

Maanantaina alkoi työrupeama. Minä, Veli-Matti ja Lauri lähdimme tarvikeostoksille Jukan mukaan heti alkuunsa. Monenmoista ostettiin, minä kävin hetken rautakaupan myyjänäkin kun sopivia muttereita ja pultteja piti ostaa. Lauri laitettiin kantamaan kymmenen litran peltistä maalihenttaria, hän kun oli edellisenä iltana nostellut saman kokoista kiveä, voimailumielessä.

No seuraavaksi kylän toisessa päässä olevaan rautakauppaan. Jukka, Veli-Matti ja minä paikallisen metallimiehen kuplawolkkariin. Oli jotain mallia seitsemänkymmentä ym. Tosin tuulilasi oli semmonen suora, kuten vanhemmissa kuplissa.

Heti ensimmäisessä kurvissa, joka tehtiin melko vauhdikkaasti revähti vänkärin ovi auki ja minä melkein perässä. Seen jälkeen pidinkin kojetauluun sijoitetusta pelkääjän kahvasta tiukasti kiinni.

Pikkuhiljaa saatiin tarvittavat tavarat hankittua ja mekin päästiin töihin. Muut olivat jo aloitelleet maalauksiin kuuluvat esivalmistelut, pesut harjaukset ym. Me veli-Matin kanssa pulpettien kimppuun.

Tiistai iltaan mennessä kaikki pulpetit oli korjattu, samoin lukuisa joukko erilaisia kaappien ovia ja laatikostoja.

– Matti Pietilä

Mikä ihmeen talkoomatka? Vastaus löytyy täältä

Aiheeseen liittyvää

Kuolema on jokapäiväistä Qatarissa, mutta Narayan Dhoj suunnittelee silti paluuta

Nepalilainen mekaanikko on pystynyt pitämään puolensa rakennustyömailla, mutta hän tietää, että monet kohtaavat sortoa ja jäävät ilman ansioita.

Lue lisää

Malawissa naiset tekevät enää päivävuoroa

Aiemmin hiilikaivoksella työskentelevät naiset kärsivät sosiaalitilojen puutteesta sekä pitkistä kotimatkoista. SASKin ja Teollisuusliiton avulla naisten asemaa on saatu parannettua.

Lue lisää

Manoranjan Pegu rikkoi köyhyyden kierteen – nyt hän puhuu siitä, kuinka koulutus on miltei ainut tie ulos köyhyydestä

SASKin Etelä-Aasian aluekoordinaattori Manoranjan Pegu tulee Assamin maakunnasta Intian koillisosasta. Manoranjan ”Mano” Pegu sanoo, että koulutuksen saannin edessä on monia haasteita, joista köyhyys on vain

Lue lisää