SASKin toiminnanjohtaja: ”Ihmisoikeuksia ei voi sitoa suhdanteisiin”

Työntekijöiden asema on kurjistunut ympäri maailman. ITUCin pääsihteerin Sharan Burrowin mielestä kehitys on ollut globaalisti huolestuttavaa – hän mainitsi erikseen myös Suomen tilanteen.

– Työntekijöiden ja heidän perheidensä näkökulmasta oikeuksia kavennetaan hälyttävällä nopeudella jopa demokratioissa. Suomen hallituksen esitykset ja Iso-Britannian uusi ay-laki ovat tästä hyviä esimerkkejä, Burrow sanoo.

– Työntekijöiden oikeuksien valtiojohtoinen polkeminen kulkee käsi kädessä sananvapauden, kokoontumisvapauden ja muiden perusoikeuksien polkemisen kanssa.

SASKin kohdemaista Kiina, Kolumbia ja Intia ovat työntekijöiden oikeuksien näkökulmasta kymmenen huonoimman maan joukossa. Kolumbia pitää tänäkin vuonna kärkipaikkansa maana, jossa ay-aktiiveja murhataan eniten. Viimeisten 20 vuoden aikana Kolumbiassa on murhattu yli 2500 ay-aktiivia. Heistä 20 kuoli vuoden 2015 aikana.

Lisäksi tilanne on huonontunut etenkin Indonesiassa, missä poliisi on turvautunut kyynelkaasuun ja vesitykkeihin työntekijöiden mielenosoitusten hajottamisessa. SASK tukee Indonesiassa muun muassa köyhyydessä eläviä palvelualojen työntekijöitä.

Työntekijöiden tilanne huonontunut globaalisti

SASKin toiminnanjohtaja Janne Ronkainen pitää hälyttävänä, että Suomi mainitaan esimerkkinä maasta, jossa hallitus pyrkii järjestelmällisesti kaventamaan työntekijöiden oikeuksia.

– Työntekijöiden tilanne on huonontunut globaalisti, mikä koskee myös listalla paremmin sijoittuneita maita, Ronkainen toteaa.

– Yksi selittävä tekijä on talouskriisi, mutta sekään ei oikeuta työntekijöiden huonoa kohtelua. Ihmisoikeuksia ei voi sitoa taloudellisiin suhdanteisiin.

Lisätiedot: SASKin toiminnanjohtaja Janne Ronkainen, puh. 040 776 8557

ITUCin raportti globaalien oikeuksien indeksistä

Aiheeseen liittyvää

SASKin kumppanijärjestön pääsihteeri syytettynä Hongkongissa – presidentti Halonen ja SASK ilmaisevat huolensa Kiinan ihmisoikeustilanteesta

Hongkongin tiukentunut lainsäädäntö demokratian ja kansalaisyhteiskunnan puolustajia kohtaan näkyy yhä uusina pidätyksinä. Torstaina 9. maaliskuuta pidätettiin Hongkongista käsin toimineen, kotiapulaisten oikeuksia kansainvälisesti puolustaneen järjestön pääsihteeri

Lue lisää

Qatarin virheitä ei saa toistaa

Urheilumaailma voi enää sulkea silmiään ihmisoikeuskysymyksiltä. Ihmisoikeudet kuuluvat niin kisojen eteen työskenteleville kuin urheilijoille ja kannattajillekin.

Lue lisää

Ihmisoikeuksia ja vaalitulosta kunnioitettava Myanmarissa – suomalaiset järjestöt antavat tukensa kansalaisyhteiskunnalle

SASK ja sen suomalaiset kumppanit Myanmarin hanketoiminnassa SAK, STTK, Teollisuusliitto, Rakennusliitto ja Ammattiliitto PRO esittävät tukensa kansalaisyhteiskunnalle ja vaativat ihmisoikeuksien sekä demokratian kunnioittamista.

Lue lisää