SASKin Solidaarisuuspäivät helmikuussa – tule mukaan!

SASKin Solidaarisuuspäiviä vietetään 3.–4. helmikuuta Hämeenlinnan Verkatehtaalla. Merkkaa tämä harvoin tarjolla oleva tapahtuma kalenteriisi jo nyt!

Tapahtuman ilmoitus: Solidaarisuuspäivät 2024 Hämeenlinnan verkatehdas 3.-4.2.2024 Kuvituksena työtä tekeviä hahmoja.

Solidaarisuuspäivät kokoaa muutaman vuoden välein yhteen työelämän ihmisoikeuksista ja kansainvälisyydestä kiinnostuneita ihmisiä. Luvassa on tuttuun tapaan aimo annos mielenkiintoista ohjelmaa ja yhdessäoloa. Ohjelma koostuu kotimaisista ja kansainvälisistä puhujista sekä pienryhmäkeskusteluista/työpajoista.

Teema on yhtenevä SASKin tämänhetkisen kampanjan kanssa – Ilman liittoa ei ole oikeuksia. Solidaarisuuspäivillä pureudutaan työntekijöiden oikeuksiin ja niihin liittyviin haasteisiin ja ratkaisuihin maailmassa. Näkökulma on SASKin toimintakentän mukaisesti kehittyvät maat Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa.

– Siellä kuulee maailmalta tarinoita, joita harvoin pääsee Suomessa kuulemaan, lupaa tapahtuman järjestelyistä SASKissa vastaava Susanna Haapalainen.

Yhdeksi keynote-puhujaksi on varmistunut Mia Seppo, kansainvälisen työjärjestön ILOn apulaispääsihteeri, jonka aihealueita ovat työ ja sosiaaliturva.

Tapahtuman juontaa Rosa Kettumäki, joka tunnetaan parhaiten Ylen aamun ja mediakriittisen Viimeinen sana -ohjelman juontajana. Hän juonsi myös SASKille läheisiä teemoja hyvin käsittelevän Verta, hikeä ja luksusta -dokumenttisarjan, joka on edelleen katsottavissa Ylen Areenassa.

Tutustumista ja verkostoitumista

Solidaarisuuspäivät on tapahtuma, joka kokoaa ainutlaatuisella tavalla yhteen kansainvälisyydestä ja työntekijöiden oikeuksista kiinnostuneita eri-ikäisiä ja eri alojen ihmisiä eri puolilta Suomea.

Lauantain iltajuhla tarjoaa mahdollisuuden tutustua uusiinkin ihmisiin ja verkostoitua vähintään parin sadan osallistujan kesken hyvän musiikin ja ohjelman parissa.

– Toivottavasti saamme mukaan paljon jäseniä ihan kaikista SASKin jäsenjärjestöistä, ja muitakin, toivoo Haapalainen.

Solidaarisuuspäivät on avoin kaikille kiinnostuneille. Ilmoittautuminen aukeaa 9. lokakuuta.

Tapahtumasta on tehty oma Facebook-tapahtuma, jonne ohjelma päivittyy syksyn mittaan. Klikkaa itsesi siellä kiinnostuneeksi, niin pysyt perillä ohjelmasta ja kohokohdista!

Lisätiedot: Susanna Haapalainen: susanna.haapalainen@sask.fi.

Tutustu SASKin kampanjaan Ilman liittoa ei ole oikeuksia

Oranssilla pohjalla kolme kasvokuvaa ja teksti "Ilman liittoa ei ole oikeuksia"

Aiheeseen liittyvää

Solidaarisuuspäivät 2024

SASKin Solidaarisuuspäiviä vietetään jälleen helmikuussa 2024. Merkkaa kalenteriin jo nyt ja tule mukaan Hämeenlinnaan!

Lue lisää

SASK sai joukkoonsa uusia osaajia

SASKissa aloitti tammikuussa uusi talouspäällikkö Ville Hirsikangas ja vapaaehtoistoiminnan asiantuntija Susanna Haapalainen.

Lue lisää

Vapaaehtoistoiminnan asiantuntijan sijaiseksi Susanna Haapalainen

Susanna sijaistaa Roosa Rusasta tämän perhevapaan ajan. Hänellä on kokemusta työskentelystä muun muassa Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:stä. SASKin työhön hän on tutustunut muun muassa

Lue lisää