Fajari asuu Indonesian pääkaupungissa Jakartassa. Hänellä on kokemusta työskentelystä ammattiyhdistysliikkeessä kotimaassaan sekä kansainvälisesti.

Farizan Fajari seuraa Kaakkois-Aasian aluekoordinaattorina SASKin pitkäaikaista työntekijää Orlando ”Marlon” Quesadaa. Hän asuu Indonesian pääkaupungissa Jakartassa.
Fajari on opiskellut Indonesian yliopistossa sekä Kasselin yliopistossa Saksassa pääaineinaan tietojenkäsittelytiede sekä valtiotieteet. Hänellä on kokemusta työskentelystä sekä kansallisen että kansainvälisen ay-liikkeen piirissä.
— Odotan innolla sitä, että pääsen kunnolla työn touhuun.
Vapaa-ajallaan hän harrastaa sulkapallon pelaamista.
Aiheeseen liittyvää

Vapaaehtoistoiminnan asiantuntijan sijaiseksi Susanna Haapalainen
Susanna sijaistaa Roosa Rusasta tämän perhevapaan ajan. Hänellä on kokemusta työskentelystä muun muassa Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:stä. SASKin työhön hän on tutustunut muun muassa

SASKin kumppanijärjestön pääsihteeri syytettynä Hongkongissa – presidentti Halonen ja SASK ilmaisevat huolensa Kiinan ihmisoikeustilanteesta
Hongkongin tiukentunut lainsäädäntö demokratian ja kansalaisyhteiskunnan puolustajia kohtaan näkyy yhä uusina pidätyksinä. Torstaina 9. maaliskuuta pidätettiin Hongkongista käsin toimineen, kotiapulaisten oikeuksia kansainvälisesti puolustaneen järjestön pääsihteeri

SASKin osaaminen vahvistuu
SASKissa aloitti joukko uusia ja ”uusvanhoja” työntekijöitä. Camilla Lohenoja ja Anna Perttula on nimitetty kansainvälisten asioiden asiantuntijoiksi. Laura Ventä palasi viestintäpäälliköksi.