Sambian ay-liike kerää voimia

Puhelintyöntekijä Terence Hara huoltaa laitteita, jotka varmistavat, että asukkaat Sambian pääkaupungissa Lusakassa voivat soittaa kännykkäpuhelunsa ongelmitta.

Hara tekee töitä Nokia Networksille. Hän on tyytyväinen työpaikkaansa mutta kertoo, että työstä on tullut yhä vaativampaa ja stressaavampaa.

– Olemme ylityöllistettyjä. Lisäksi varusteemme ovat puutteellisia, ainoa suojavarustukseni ovat paksupohjaiset kengät.

Toiveena parempi palkka

Terence Hara toivoo parempaa palkkaa, parempia työehtoja sekä koulutusta. Hänen mukaansa telealan työntekijän keskipalkka Sambiassa on noin 1 100 euroa kuukaudessa. Se on tyypillinen kuukausipalkka vakituista myynti- tai puhelintukityötä tekeville. Moni saa kuitenkin huomattavasti pienempää palkkaa.

Hara kuuluu telealan ammattiliittoon NUCW:iin mutta kertoo, että monet hänen työtovereistaan suhtautuvat epäilevästi liittymiseen. Yksi syy on se, etteivät he halua olla piikki työnantajan lihassa.

– Kukaan työkavereistani ei halua esittää johdolle vaatimuksia, koska työttömyys on korkeaa ja me olemme työntekijöinä helposti vaihdettavissa, Hara sanoo.

NUCW-liiton puheenjohtaja Yuthulu Liwanga painottaakin, että liiton ensisijainen tavoite on jäsenmäärän kasvattaminen.

– Meidän on kasvettava vahvemmiksi. Jos meillä on vain 2 000 henkilöä taustatukena, se ei meitä mahdollisissa neuvotteluissa auta. Jos uhkailemme lakolla, yhtiö voi vain erottaa henkilökunnan ja palkata uusia työntekijöitä, hän toteaa.

Teleala mullistui

Viime vuosina Sambian teleala on käynyt läpi suuren myllerryksen. Sektorin vapauttaminen on johtanut siihen, että yksityisiä yrityksiä perustetaan nopeaan tahtiin ja mobiililiittymien määrä on kaksinkertaistunut.

Vaikka työpaikat ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti kymmenen viime vuoden aikana, monella työntekijällä on lyhyt sopimus ja pieni palkka.

Liiton johto myöntää, etteivät he ole pysyneet mukana alan nopeassa muutoksessa. Siksi NUCW on vuoden alussa aloittanut yhteistyön SASKin ja Ammattiliitto Pron kanssa. Tarkoitus on vahvistaa liiton kykyä neuvotella jäsenilleen paremmat palkat ja työolot.

Teksti ja kuva: Mia Madsen
Käännös: Sanna Karlsson

Lue lisää Sambian telealasta SASKin Työmaana maailma -lehdestä 4/2014.
Hankkeen kuvaus SASKin verkkosivuilla

Aiheeseen liittyvää

Suomalainen ay-liike on osa globaalia ihmisoikeuspuolustajien joukkoa

Suomalaisen ay-liikkeen ihmisoikeustyö kehittyvissä maissa saa ihmisiltä vahvan tuen. Työ myös tuottaa tuloksia. Tässä kirjoituksessa SASKin toiminnanjohtaja Janne Ronkainen kertoo, mistä siinä oikein on kyse.

Lue lisää

Coca-Colan ja Pepsin filippiiniläistehtailla ay-liike kamppailee työntekijöiden oikeuksista uhkauksista huolimatta

Filippiinien tuore hallinto jatkaa vihamielistä linjaansa ammattiliittojen edustajia kohtaan, mutta elintarviketeollisuuden ay-aktiivit keksivät keinoja saadakseen työntekijöille kunnolliset työsuhteet ja paremmat palkat – sekä suojellakseen heitä.

Lue lisää

Lapsityö

Lapsen täytyy saada olla lapsi. Siellä, missä SASK mahdollistaa paremman toimeentulon vanhemmille, yhä harvemman lapsen täytyy tehdä työtä. Lapsi pääsee kouluun – ja köyhyyden kierre voi

Lue lisää