Ratkaisuja kriisin keskellä

Koronavirusepidemia on levinnyt entistä laajemmalle maailmassa. Kokosimme tietoa siitä, millaisia ratkaisuja ammattiliitot ovat löytäneet työntekijöiden oikeuksien parantamiseksi, kun virus uhkaa toimeentuloa ja terveyttä.
Indonesialaisen lääke- ja terveydenhoitoalan liiton FSP FARKES R:n jäseniä. Kuva: FSP FARKES R:n kuvagalleria

Tekstiilityöntekijöille turvataan palkka tehtaan sulun ajaksi

Etelä-Afrikan vaatetus- ja tekstiilityöntekijöiden liitto SACTWU on sopinut 80 000 työntekijän palkan turvaamisesta maan tehtaiden sulkeutuessa. Etelä-Afrikka päätti asettaa maalle kolmen viikon sulun, jonka aikana esimerkiksi tehtaat, joiden toiminta ei ole elintärkeää, suljetaan. Tämä tarkoittaa muun muassa vaatetus- ja tekstiilitehtaita. Sulun aikana myös ihmisten liikkumista rajoitetaan tiukasti.

Sopimus on tehty yhdessä eri työmarkkinaosapuolten kanssa. Etelä-Afrikan työntekijät ja työnantajat perinteisesti maksavat työttömyysvakuutusrahastolle, joka puolestaan maksaa työntekijöille korvausta, jos he jäävät työttömiksi. Työntekijöiden on kuitenkin täytynyt hakea itse korvausta työvoimatoimistosta.

Nyt tehty sopimus, jota kutsutaan Covid-19 lockdown national collective agreementiksi, kuitenkin takaa sen, että työntekijöiden puolesta tehdään niin sanottu kollektiivinen kanne ja heille maksettavat rahat siirretään pankkitilille, jota hallinnoi neuvotteluneuvosto. Sen jälkeen rahat siirretään yrityksille, jotka ovat luvanneet lisätä summaan oman osansa niin, että työntekijät saavat sata prosenttia palkastaan seuraavan kuuden viikon ajan.

— Emme voi juosta hallituksen luokse kaikessa, vaan meidän täytyy toimia myös itse. On myös meidän velvollisuutemme taistella Covid-19:ä vastaan, totesi SACTWU:n pääsihteeri Andre Kriel etvNewsSA:n haastattelussa.

Indonesiassa liittojen työntekijät suojellumpia

Indonesiassa presidentti Joko Widodon hallitus ei ole tehnyt eristystoimenpiteitä, vaan presidentti on lähinnä kehottanut ihmisiä pysymään kotonaan ja ylläpitämään fyysistä etäisyyttä epidemian leviämisen estämiseksi. Indonesiassa on todettu 30. maaliskuuta mennessä 1 414 koronavirustapausta, joista parantuneita on 75 ja kuolleita 122. Pääkaupungissa Jakartassa, jossa myös on suurin osa todetuista koronavirustartunnoista, kehotetaan työskentelemään kotona, terveysalaa, pankki- ja finanssialaa sekä energia- ja elintarvikealoja lukuun ottamatta.

Julkisen alan kattojärjestö PSI:n Indonesian-työntekijän mukaan hyvin järjestäytynyt työpaikka voi tarjota turvaa Indonesian työntekijöille koronakriisin aikana. Lääke- ja terveydenhoitoalan työntekijöiden liitto FSP FARKES R taistelee työntekijöiden oikeuksien puolesta. Liitto on vaatinut, että koronavirusepidemian taistelun vastaisessa työssä etulinjassa olevien työntekijöiden turvaamiseksi varmistetaan riittävät suojavarusteet, asuminen sairaalan tiloissa tai että työntekijöille tarjotaan oma sairaala. Lisäksi liitto vaatii, että työnantaja varmistaa työntekijöiden riittävän ravinnon ja vitamiinien saannin. FSP FARKES R:n kansallinen toimisto myös koordinoi ja kerää varoja turvatakseen suojavarusteet jäsenilleen sekä muille terveydenhoitoalan työntekijöille.

Rakennustyöntekijät jäivät loukkuun

Filippiineillä 52 rakennustyöntekijää on jäänyt loukkuun Kawitin maakuntaan Manilan eteläpuolelle yllättäen, kun presidentti Duterte päätti koko Luzonin saaren kattavasta sulusta 17. maaliskuuta lähtien. Nettikasinoksi tarkoitettua rakennusta rakentaneiden työntekijöiden työnantaja jätti heidän palkkansa maksamatta, minkä takia työntekijät jäivät loukkuun rakennustyömaalle ilman ruokaa tai mahdollisuutta palata koteihinsa.

Rakennusalan työntekijöiden maailmanlaajuinen kattojärjestö BWI sai tietää tapauksesta ja lähetti aiheesta kirjeen Filippiinien työministerille vedoten siihen, että hän ottaisi yhteyttä paikalliseen virkamieheen ja pyytäisi toimittamaan ravintoa työntekijöille.

Paikallinen pormestari on nyt ottanut asian hoitaakseen ja toimittanut työntekijöille riisiä ja säilykkeitä. Videolla työntekijät kertovat, että he tarvitsevat ruokaa ja vettä ja että he haluavat palata koteihinsa, jos se vain on mahdollista. Video on heidän omalla murteellaan.

Järjestäytymällä työntekijät voivat puolustaa ihmisoikeuksiaan jopa kriisien keskellä. Ammattiliitoilla on usein demokratiaa vahvistava rooli yhteiskunnassa. SASK tekee työtä kolmansien maiden ammattiliittojen kanssa, jotta työntekijöiden ihmisoikeudet paranisivat kaikkialla maailmassa.

Aiheeseen liittyvää

Vauva-arjen keskelläkin kiinnostus työelämän ihmisoikeuksiin on ”sisäänrakennettu juttu”

SASKin lähettiläs Veera Hakanperä vaikuttaa tällä hetkellä tekstiiliteollisuuden ongelmiin kierrättämällä vauvanvaatteita ja tukemalla SASKia. Sitten kun elämään mahtuu taas muutakin kuin vaipanvaihtoa, haaveena on kaukaisen

Lue lisää

Maatilatyöntekijöiden minimipalkat nousevat maaliskuussa

Maatilatyöntekijöiden palkat nousevat Etelä-Afrikassa jopa 16 prosenttia. Palkkoja on saatu nostettua muun muassa paikallisen ammattiliiton aktiivisella kampanjoinnilla.

Lue lisää

SASKin kumppanijärjestön pääsihteeri syytettynä Hongkongissa – presidentti Halonen ja SASK ilmaisevat huolensa Kiinan ihmisoikeustilanteesta

Hongkongin tiukentunut lainsäädäntö demokratian ja kansalaisyhteiskunnan puolustajia kohtaan näkyy yhä uusina pidätyksinä. Torstaina 9. maaliskuuta pidätettiin Hongkongista käsin toimineen, kotiapulaisten oikeuksia kansainvälisesti puolustaneen järjestön pääsihteeri

Lue lisää