Pitkäjänteistä työtä työelämän ihmisoikeuksien puolesta

Kymmenen vuotta ei ole aika eikä mikään, jos tavoitteena on parantaa vaikkapa kahden miljoonan indonesialaisen työehtoja. SASKin hankkeissa vuonna 2019 saavutetut tulokset ovat vaatineet paitsi suomalaisten ammattiliittojen tukea, myös aikaa, sinnikkyyttä ja tulevaisuudenuskoa.
Indonesian ASPEK on onnistunut neuvottelemaan huomattavia palkankorotuksia, jotka koskevat kahta miljoonaa vähittäiskaupan alan työntekijää. Kuva: Anne Rohkee

Epäuskoiset katseet. Mari Taivainen tajusi, että se mitä hän juuri oli sanonut, kuulosti utopialta. PAMin kansainvälisten asioiden asiantuntija oli tullut Indonesiaan tutustumaan SASKin palvelualojen hankkeisiin ja kertomaan paikallisen ammattiliiton ihmisille suomalaisesta työelämästä, liittojen roolista yhteiskunnassa, sosiaaliturvasta ja vanhempainvapaasta. Matkasta on nyt melkein 10 vuotta.

Reilu vuosi sitten Taivainen vieraili taas Indonesiassa ja tapasi palvelualojen liitto ASPEKin koulutusseminaarissa liiton nuoria jäseniä.

— Kerroin aika samanlaisia asioita Suomesta. Mutta nyt vastassa olikin tiedonhaluisia ihmisiä, jotka kyselivät, että mitä konkreettista meidän pitää tehdä ja missä järjestyksessä, jotta sama toteutuu Indonesiassa.

Kun Taivainen katsoo SASKin hankkeissa vuonna 2019 tehtyjä tuloksia, indonesialaisten vastaanotto ei hämmästytä häntä. PAMin tukeman hankkeen avulla ASPEK on onnistunut neuvottelemaan huomattavia palkankorotuksia, jotka koskevat kahta miljoonaa vähittäiskaupan alan työntekijää.

— Siis kahta miljoonaa. Se on mieletön tulos!

Minimipalkkoja nostettiin pääkaupunki Jakartan alueella 8,5 prosenttia ja muutamassa muussa isommassa kaupungissa 5 prosenttia.

Kolumbian G4S:n vartijat saivat tessin ja palkankorotuksen

PAMin tukemista SASKin hankkeista myös ay-toimintaan osallistuville vaarallisessa Kolumbiassa on koettu voittoja. G4S-vartiointiyrityksen työntekijöiden UNTRAG4S -liitto neuvotteli historiansa ensimmäisen työsopimuksen. Sen myötä työntekijät saivat viisivuotisen palkankorotuksen. Toisin kuin ennen, heillä on nyt myös oikeus käyttää ammattiliiton tarjoamaa oikeusapua riitatapauksissa. Saavutusta voi pitää merkittävänä siksikin, että monikansallinen G4S on tunnettu nihkeästä suhtautumisestaan ay-liikkeeseen.

Filippiiniläisäideille 1,5 kuukautta lisää aikaa vauvan kanssa

Jo alkuvuodesta 2019 Filippiineillä palkittiin ay-liikkeen vuosien työ, kun äitiysvapaa pidentyi 105 päivään aikaisemman 60 päivän sijaan. Maan itsevaltainen presidentti Rodrigo Duterte allekirjoitti uuden lain helmikuussa, ja toukokuussa se viimeisteltiin ammattiliittojen, kansalaisjärjestöjen ja lainsäätäjien yhteistyönä. SASKin tukemat filippiiniläisliitot ovat kampanjoineet uudistuksen puolesta jo kauan, sillä Filippiineillä äitiysvapaa on ollut koko Kaakkois-Aasian lyhin.

Lain saattaminen käytäntöön on edelleen meneillään, mutta jo tähän mennessä noin 121000 yksityisen sektorin työntekijää on päässyt nauttimaan pidemmästä äitiysvapaasta. Kaikkiaan hyötyjiä on tietenkin paljon enemmän, sillä etu koskee kaikkia, myös julkisella puolella työskenteleviä naisia. Filippiinit on oiva esimerkki SASKin työstä, jolla on onnistuttu vaikuttamaan yhteiskunnalliseen kehitykseen nimenomaan naisten asemaa vahvistamalla.

Äitiysvapaata koskevan lain perään Filippiineillä allekirjoitettiin myös laki yleisestä terveydenhuollosta, joka ohjaa kaikki kansalaiset sairausvakuutusohjelman kautta terveyspalvelujen piiriin.

Tulosten takana on pitkäjänteinen työ ja usko omiin voimiin

Afrikan hankkeista esimerkiksi Mosambikin puu- ja rakennusaloille saatiin minimipalkkojen korotukset. Etelä-Afrikan viinitilojen vasta samaisena vuonna 2019 alkanut hanke on vielä alkuvaiheessa, mutta SASKin tuella paikallinen CSAAWU -ammattiliitto onnistui kokoamaan työntekijöitä kahteen suureen mielenosoitukseen. Niiden saama julkisuus siivitti muun muassa minimipalkasta sopimista sekä yksittäisten viinitilojen ongelmien ratkaisua.

SASKin hankkeita läpileikkaava teema, eli naisten aseman parantaminen, eteni Etelä-Afrikassakin, kun CSAAWU nosti naisten neuvottelutavoitteet omien tavoitteidensa kärkeen. Keskusteluyhteydet ovat nyt olemassa, ja pitkäjänteinen työ voi alkaa.

Sillä pitkäjänteisyys on se voima, jolla SASKin tuella syntyvät tulokset tehdään. PAMin Mari Taivainenkin sai Indonesiassa huomata, että hänen kymmenen vuotta sitten kohtaamansa ASPEKin ujot nuorisoaktiivit olivat nousseet liiton hallitukseen ja vastuupaikoille.

— ASPEK on viisaasti kasvattanut leveämpiä hartioita, jakanut vastuuta ja sitouttanut ihmisiä. Se ansaitsee aplodit!

SASKin työ pureutuu kohdemaiden yhteiskuntiin syvälle, ja kun muutos tapahtuu, se on jo aikaisemmin tapahtunut ihmisten mielissä. Taivaisen tapaamat tiedonhaluiset ja toimintakykyiset työntekijät kertovat kehityksestä, joka on edellytys sille, että ammattiliitto voi kasvaa ja saavuttaa tavoitteensa.

— Kehitys on tapahtunut aktiivien ja jäsenten kyvyissä, asenteissa ja ennen kaikkea uskossa tulevaan ja omaan sekä liiton kykyyn muuttaa asioita.

Kirjoittanut: Sini Saaritsa 

Juttua muokattu 27.11.2020 kello 11.36: Muutettu Mari Taivaisen titteli kansainvälisten asioiden asiantuntijaksi

Jaa artikkeli: