Osta Raksanuorten kalenteri!

Rakennusliiton nuoret ovat keksineet hauskan tavan osallistua SASKin Vahvan tehtävä -kampanjaan. He myyvät seinäkalenteria, jonka tuotot ohjataan SASKin kehitysyhteistyöhankkeisiin. Laadukkaissa kuvissa poseeraavat tietysti nuoret itse, sekä tytöt että pojat.

Kymmenen euron kalenteria vuodelle 2016 myydään netissä sekä Raksanuorten tilaisuuksissa ympäri Suomen. Tuotot menevät lyhentämättöminä SASKin hankkeisiin paremman työelämän puolesta. Parhaimmillaan nuoret hankkivat tempauksellaan peräti 10 000 euroa kehitysmaiden paremman työelämän hyväksi.

SASKilla on käynnissä useita rakennusalaan liittyviä hankkeita Afrikassa ja Aasiassa. Lisäksi erittäin menestyksekäs hanke jalkapallon MM-kisojen rakennustyöläisten palkkauksen ja työolojen parantamiseksi Brasiliassa päättyi viime vuonna.

Vetoomuskampanja Qatarin jalkapallostadionien rakentajien puolesta

Tällä hetkellä SASK kampanjoi yhdessä Rakennusliiton kanssa vuoden 2022 jalkapallon MM-stadionien rakentajien puolesta. Vaadimme FIFAA ryhtymään toimiin työntekijöiden ihmisoikeuksien parantamiseksi. Qatarin stadioneja rakennetaan orjuutta lähentelevissä oloissa, ja kuolemantapauksia sattuu keskimäärin joka toinen päivä. Lue lisää ja allekirjoita vetoomus  

Osta kalenteri ja tue kehitysmaiden liittoja 

 

Aiheeseen liittyvää

Ei ole fanin tehtävä huolehtia jalkapallokisojen ihmisoikeuksista

SASKin Pelin hinta -kampanjassa käynnistyy kesäkuussa uusi vaihe, jossa haluamme korostaa jalkapallon ja kisamaiden päättäjien roolia ihmisoikeuksien turvaamisessa.

Lue lisää

Syvä hiljaisuus laskeutuu siirtotyöntekijöiden oikeuksien ylle

Kaksi päivää ennen jalkapallon MM-kilpailujen alkamista Qatarissa puu- ja rakennusalan ammattiliittojen kansainvälinen kattojärjestö BWI arvioi tiedotteessaan aikaansaatua edistystä ja vaatii Qatarin viranomaisia lunastamaan lupauksensa ihmisarvoisen

Lue lisää

#Pelin hinta

Kymmenen eniten tienaavaa jalkapalloilijaa ansaitsee yhteensä vuodessa yli puoli miljardia dollaria. Tuntuukin varsin erikoiselta, että työmailla täytyy heikossa asemassa olevan siirtotyöläisen kuolla huonojen olosuhteiden vuoksi, kirjoittaa SASK-lähettiläs Petri Partanen.

Lue lisää