Etusivu / Ajankohtaista / Ihmisoikeuksia ja vaalitulosta kunnioitettava Myanmarissa – suomalaiset järjestöt antavat tukensa kansalaisyhteiskunnalle
|Jaa somessa:
Ihmisoikeuksia ja vaalitulosta kunnioitettava Myanmarissa – suomalaiset järjestöt antavat tukensa kansalaisyhteiskunnalle
SASK ja sen suomalaiset kumppanit Myanmarin hanketoiminnassa SAK, STTK, Teollisuusliitto, Rakennusliitto ja Ammattiliitto PRO esittävät tukensa kansalaisyhteiskunnalle ja vaativat ihmisoikeuksien sekä demokratian kunnioittamista.
SASKilla ja sen jäsenjärjestöillä on Myanmarissa muun muassa tekstiiliteollisuuteen keskittyvä hanke. Kuva: Janne Hulkkonen.
Myanmarissa armeijan vallankaappaus ja siihen liittyvät protestit jatkuvat edelleen. Mielenosoitukset ovat levinneet ja kasvaneet yhä suuremmiksi, eikä väkivaltaisuuksiltakaan ole vältytty. Maailmanlaajuinen ammattiyhdistysliike on laajalti tuominnut vallankaappauksen. Pahimmillaan tilanne voi johtaa kansalaistoiminnan kieltämiseen Myanmarissa, jolloin myös ay-liikkeen toimintaedellytykset ja työntekijöiden oikeudet ovat vaarassa.
SASK ja Myanmarin hankkeissa toimivat SASKin jäsenliitot ovat tänään 26.2.2021 yhdessä lähestyneet Myanmarin sotilasjuntan johtoa ja suurlähetystöjä vetoamalla demokratiaan ja ihmisoikeuksien toteutumiseen. Järjestöt tuomitsevat vallankaappauksen ja vaativat rauhanomaisia keinoja tilanteen ratkaisemiseksi, jotta väkivaltaisuudet saadaan päätökseen. Järjestöt esittävät tukensa Myanmarin kansalle ja vaativat demokraattisen päätöksenteon ja vaalitulosten kunnioittamista.
Aiheeseen liittyvää
11.2.2021 | Uutinen
Myanmarissa armeija kaappasi vallan – kansalaisyhteiskunta vaarassa
Armeijan vallankaappauksesta on kulunut reilu viikko, ja kansalaiset ovat lähteneet kaduille protestoimaan. Ay-liikkeen johtajat puolestaan pelkäävät turvallisuutensa puolesta.
Suomalaiset järjestöt Bonnin ilmastokokouksesta: On aika luopua fossiilisista polttoaineista ja lisätä kunnianhimoa ilmastonmuutokseen sopeutumisessa
Suomalaiset kehitys-, ihmisoikeus- ja ympäristöjärjestöt toivovat YK:n ilmastokokoukselta Bonnissa edistystä fossiilisten polttoaineiden alasajossa sekä ilmastonmuutoksen aiheuttaman eriarvoisuuden torjunnassa.
Suomalaiset järjestöt YK:n ilmastokokouksesta: Maailman maiden on sitouduttava kaikkien fossiilisten polttoaineiden käytön lopettamiseen
Marraskuun lopussa alkavassa YK:n ilmastokokouksessa arvioidaan ensimmäistä kertaa sitä, miten Pariisin ilmastosopimuksen toimeenpanossa on onnistuttu, ja sovitaan tarvittavista lisätoimista. Kansalaisjärjestöt vaativat, että kaikkien maiden, myös