Hotellityöntekijöiden riisto yleistä Thaimaassa ja Turkissa

Thaimaan ja Turkin turistihotellien henkilöstöpolitiikka loukkaa usein niin työelämän kansainvälisiä vähimmäisnormeja kuin paikallista lainsäädäntöäkin. Tämä ilmenee reilua matkailua edistävän ruotsalaisen Schyst resande –verkoston raportista. Ay-liikkeestä verkostossa ovat mukana toimihenkilöiden ammattiliitto Unionen sekä ravintola- ja hotellityöntekijöiden liitto HRF.

Raportti perustuu työntekijöiden haastatteluihin, joita on tehty Apollon, Fritidsresorin ja Vingin käyttämissä hotelleissa. Mainitut matkatoimistot hallitsevat Ruotsin charter-matkojen markkinoita, ja niiden palvelut ovat tuttuja myös lukuisille suomalaisille matkailijoille.

Sekä Thaimaassa että Turkissa kokopäivätyön palkka on niin pieni, ettei se kunnolla riitä edes asumis-, ruoka- ja muiden tavanomaisten kulujen maksamiseen. Vajausta täytetään lisätöistä ansaituilla tuloilla. Turkissa työntekijät hankkivat lisätuloja runsailla ylitöillä, joita kertyy välillä jopa yli laissa määritellyn enimmäismäärän. Thaimaassa monella on hotellin kokopäivätyön ohella toinen työpaikka niin, että työviikot venyvät epäinhimillisen pitkiksi.

Turkissa työntekijöille maksetaan virallista vähimmäispalkkaa tai hieman enemmän, mutta vähimmäispalkka on tuskin edes puolta vähimmäistoimeentuloon vaadittavasta tasosta. Thaimaassa moni hotelli rikkoo virallisia vähimmäispalkkamääräyksiä.

Burman pakolaisilla vielä huonommat työolot

Thaimaassa osa työntekijöistä on Burman pakolaisia. Neljäsosalla raporttia varten haastatelluista Thaimaan burmalaisista hotellityöntekijöistä ei ole työlupaa ja kolmelta neljäsosalta puuttuu kirjallinen työsopimus. Raportin mukaan on tavallista, että burmalaisia työntekijöitä kohdellaan huonommin kuin thaimaalaisia. Burmalaisilla on keskimäärin pienemmät palkat, vähemmän vapaapäiviä ja raskaammat työt.

Thaimaassa harva haastateltu oli edes kuullut ay-liikkeen olemassaolosta. Turkissa yhdessä hotellissa yhdeksästä toimii ay-järjestö.

Raportin loppuosassa käsitellään Apollon, Fritidsresorin ja Vingin suhtautumista sosiaaliseen vastuuseensa. Se on viime vuosina parantunut, mutta matkailualan yritykset ovat sosiaalisen vastuun alalla edenneet hitaammin kuin vaate-, elektroniikka- lelu- ja huonekalualan kansainväliset yritykset, raportissa todetaan.

Kuvaavaa on, että yksikään kolmesta matkatoimistosta ei suostunut vastaamaan raporttia valmistelleiden henkilöiden lähettämiin kysymyksiin. Kaikki kolme matkatoimistoa ovat suurten ulkomaisten matkailuyritysten omistuksessa. Apollon omistaa sveitsiläinen Kuoni. Kaksi muuta on Lontoon pörssissä noteerattujen matkailualan jättiyhtiöiden omistuksessa. Vingin omistaa Thomas Cook ja Fritidsresorin TUI.

Juhani Artto

Ingen solskenshistoria. En granskning av arbetsvilkor i turismbranchen i Thailand och Turkiet

Aiheeseen liittyvää

Coca-Colan ja Pepsin filippiiniläistehtailla ay-liike kamppailee työntekijöiden oikeuksista uhkauksista huolimatta

Filippiinien tuore hallinto jatkaa vihamielistä linjaansa ammattiliittojen edustajia kohtaan, mutta elintarviketeollisuuden ay-aktiivit keksivät keinoja saadakseen työntekijöille kunnolliset työsuhteet ja paremmat palkat – sekä suojellakseen heitä.

Lue lisää

Qatarin siirtotyöntekijöiden olojen täytyy parantua nykyisestä

Siirtotyöntekijöiden verellä rakennetut jalkapallon MM-kisat ovat toivottavasti historiaa, joka ei toistu enää koskaan. Jotta työntekijöiden oikeudet toteutuvat, Qatarissa pitää tapahtua vielä paljon.

Lue lisää

Maatilatyöntekijöiden minimipalkat nousevat maaliskuussa

Maatilatyöntekijöiden palkat nousevat Etelä-Afrikassa jopa 16 prosenttia. Palkkoja on saatu nostettua muun muassa paikallisen ammattiliiton aktiivisella kampanjoinnilla.

Lue lisää