Henkilöstöuutisia SASKista

SASKin ohjelmatiimi saa syyskuussa vahvistusta, kun assistentin vanhempainvapaan sijaisena toimiva Milla Hokkila päätettiin palkata ohjelmatiimin assistentiksi 1. syyskuuta alkaen. Lisäksi hänen vastuulleen tulee tietohallintoon liittyviä tehtäviä.

Assistentti Minna Hokkanen palaa elokuussa vanhempainvapaalta entisiin tehtäviinsä, ensisijaisesti johdon assistentiksi.

Viestinnässä vakinaistettiin tiedottajan tehtävä. Siihen valittiin jo vajaan vuoden tehtävää hoitanut Laura Ventä.

Sisäisen tarkastajan tehtävä päätettiin ulkoistaa, ja tointa hoitanut Liisa Mery siirtyy ohjelmasuunnittelija Laura Ekholmin vanhempainvapaan sijaiseksi 1. elokuuta alkaen.

Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK on suomalaisen ay-liikkeen kehitysyhteistyö- ja solidaarisuusjärjestö, joka tukee vapaata ja demokraattista ammattiyhdistysliikettä kehittyvissä maissa. SASKilla on käynnissä yli 60 kehitysyhteistyöhanketta Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa.

Aiheeseen liittyvää

Vertaistuki auttaa intialaisia vapautumaan sukupolvet ylittävästä pakkotyöstä

Tietoisuus oikeuksista saa taistelemaan ihmiskauppaa vastaan.

Lue lisää

Pilottihankkeessa edistetään vammaisten henkilöiden osallistumista työelämään

SASK julkaisi tutkimuksen, jossa kartoitettiin vammaisten henkilöiden osallistumista työelämään ja heidän kokemuksiaan Sambiassa. Korjattavaa löytyi, ja tulevassa hankkeessa asioita lähdetään parantamaan.

Lue lisää

Kun aikuiset saavat kunnon palkkaa työstään, pääsevät lapset kouluun

Kotiapulaiset tekevät töitä yksityiskodeissa ja ovat siksi haavoittuvassa asemassa. Mosambikissa koronapandemia on jättänyt heidät miltei mahdottoman valinnan eteen: täytyy valita joko työnantaja tai perhe. Nenäpäivähankkeen

Lue lisää