Ghanan vartijoille tuntuvia palkankorotuksia

Monikansallisen turva-alan yhtiön G4S:n vartijat ansaitsivat Ghanassa viime vuonna 44 euroa kuussa – samalla yhtiö teki maailmanlaajuisesti 735 miljoonaa dollaria voittoa. Vartijoiden työpäivät ovat 12-tuntisia, ja silti palkalla on ollut hyvin vaikea tulla toimeen.

– Ghanan hankkeessa pidettiin heinäkuussa jälleen tehoviikko. Silloin aktiivimme kiersivät ympäri satamakaupunki Temaa rekrytoimassa uusia jäseniä liittoomme. Saimme yli 1200 uutta jäsentä, ja nyt heitä on jo 3 200, kertoo Mavis Larbi paikallisen UPSP-ammattiliiton toimistosta.

Reilun jäsenenemmistön turvin liitto onnistui neuvottelemaan turva-alan jätin G4S:n vartijoille minimipalkan korotuksen 44 eurosta 56 euroon kuussa. Lisäksi jokainen työntekijä saa nyt asianmukaisen palkkalaskelman, josta voi tarkistaa, että palkka on maksettu oikein.

Palvelualojen ammattiliitto PAM on rahoittanut turva-alan järjestäytymishanketta SASKin kautta viime vuodesta lähtien.

Juttu julkaistiin ensimmäisenä PAM-lehden Postikortti maailmalta -palstalla.

Aiheeseen liittyvää

Tulokset

SASK on tukenut maailman työntekijöiden olojen ja oikeuksien parantamista jo lähes 40 vuotta. Tavoittelemme ihmisarvoista työtä ja reiluja työehtoja kaikille.

Lue lisää

Työntekijät kyllästyivät huonoihin työoloihin Kolumbiassa

Kolumbian telepalvelualan yrityksen, Teleperformancen, työntekijät vaativat neuvotteluja paremmista työoloista. Työntekijät, jotka palvelevat maailman suurimpia teknologiayrityksiä, ovat ilmoittaneet järjestäytyvänsä ja haluavansa parantaa työolojaan. Työntekijät vaativat ranskalaislähtöistä

Lue lisää

”Voimme ilmaista mielipiteemme ilman pelottelua”

Malawilaiselle Charity Harawalle oikeus järjestäytyä merkitsee vapautta ilmaista mielipiteensä ja toimia yhteisen edun puolesta.

Lue lisää