Finnwatch haastaa kuluttajat taisteluun vastuullisen tuotannon puolesta

– Kaupan kiihtyvät hintakampanjat ja halpuutukset voivat käydä kalliiksi tuottajille. Olemme erityisen huolissamme hintakilpailun vaikutuksista kehittyvien maiden tuottajiin, kertoo Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartiala.

Finnwatch kerää kuluttajilta sitoumuksia, joissa he lupaavat ottaa ostoissaan huomioon myös ihmisoikeudet tuotteiden takana. Kaupat on saatava kilpailemaan hinnan lisäksi myös tuotteiden vastuullisuudella, Vartiala sanoo.

Kaupan ketjuilta Finnwatch vaatii kuluttajille lisää tietoa tuotteiden alkuperästä sekä sitoutumista jo olemassa olevien vastuullisuusjärjestelmien kehittämiseen.

Elämiseen riittävä palkka jää haaveeksi

Erityisenä ongelmana Finnwatch pitää sitä, että vastuullisuuden varmentamisessa välttämättömät auditointi- ja sertifiointijärjestelmät eivät takaa alihankintaketjujen toimijoille elämiseen riittävää palkkaa eivätkä edistä ammatillisen järjestäytymisen vapautta.

– Hintakilpailu ei saa johtaa siihen, että tuotanto-olojen valvontaakin halpuutetaan. Kansalaisjärjestöjen vuosia vaatimia auditointien kehitystoimenpiteitä ei saa laittaa jäihin, Vartiala painottaa.

Vastuullisuutta myös julkisiin hankintoihin

En osta halvinta -kampanja muistuttaa myös julkisten hankintojen roolista ja vaatii kunnallisvaaliehdokkaita sitoutumaan hankintojen vastuullisuuteen. Suomessa yhteisillä verovaroilla tehdään vuosittain ostoja noin 30 miljardilla eurolla. Tutkimusten mukaan hankinnoissa ei juuri koskaan kiinnitetä huomiota tuotteiden alkuperään ja sosiaaliseen vastuullisuuteen.

– Kuntapäättäjillä on vielä yksittäisiä kuluttajiakin suurempi vastuu kiinnittää huomiota ostokriteerien vastuullisuuteen. Lyhytnäköiset halvimpaan hintaan keskittyvät kilpailutukset laiminlyövät ihmisoikeudet ja vievät työpaikkoja Suomesta, Vartiala muistuttaa.

Tule mukaan ja tee lupaus osoitteessa www.enostahalvinta.fi!

#enostahalvinta

Aiheeseen liittyvää

Kunnilta vaaditaan nyt vastuullisuutta

Työelämän ihmisoikeuksia voidaan loukata silloinkin, kun tavallinen suomalaiskunta ostaa vaikkapa toimistokalusteita tai siivouspalveluja.

Lue lisää

Joukkuepeliä ihmisoikeuksien puolesta

SASKin Pelin hinta -seminaarissa ihmisoikeuksien puolesta pelaavaan joukkueeseen liittyi kansainvälisen ay-liikkeen ja ihmisoikeusjärjestöjen ohella laaja joukko muita toimijoita. Urheilumaailma ei voi enää juosta karkuun ihmisoikeuskysymyksiä.

Lue lisää

Alkon viinien takaa löytyi ihmisoikeusongelmia

Finnwatchin raportti paljastaa ihmisoikeuksien loukkauksia Alkon hankintaketjuissa Etelä-Afrikassa. Työntekijöiden asuin- ja työoloissa on paljon puutteita. SASK pyrkii hanketoiminnallaan korjaamaan niitä.

Lue lisää