Filippiinien metalliliitto onnistui perustamaan ammattiyhdistyksen erityistalousalueelle

Filippiinien metalliliitto onnistui syyskuussa perustamaan ammattiyhdistyksen erityistalousalueelle. Saavutus on merkittävä läpimurto ay-liikkeen vahvistamisen näkökulmasta. Saavutus on merkittävä myös naisten aseman parantamisen kannalta, sillä elektroniikkateollisuus on naisvaltaista. Erityistalousalueet (englanniksi Special Export Processing Zones) ovat tyypillisesti vaikeita paikkoja ay-liikkeelle. Niillä järjestäytyminen on pääsääntöisesi kielletty tai tehty muutoin vaikeaksi.

Filippiinien metallityöntekijöiden ammattiliitto PMA onnistui perustamaan työpaikkatason ammattiyhdistyksen japanilaisessa omistuksessa olevalla Katolec Philippines Corporationin (KAP) tuotantolaitoksella. Ammattiyhdistyksen perustaminen sai virallisen sinettinsä 18. syyskuuta, kun 220 tehtaan 350 työntekijästä äänesti perustamisen puolesta.

– Tämä ei ollut mikään helppo taistelu, koska työnantaja teki kaikkensa hajottaakseen työntekijöiden rivit. Työnantajat yrittivät harhauttaa työntekijöitä, häiritä ja jopa uhkailla, kertoo uuden ammattiyhdistyksen tuore puheenjohtaja Fermin Galicia.

Elektroniikkateollisuudelle piirilevyjä valmistava KAP on japanilaisen Katolec Corporationin tytäryhtiö. Tehdas sijaitsee 450 hehtaarin suuruisella teollisuusalueella Santa Rosan kaupungissa Lagunan maakunnassa.

– Tämän läpimurron innoittamana aiomme jatkaa sähkö- ja elektroniikka-alojen työntekijöiden järjestäytymisen tukemista Filippiinien erityistalousalueilla. Arviomme mukaan näiden alojen työntekijöitä on jopa kymmeniä tuhansia, PMA:n puheenjohtaja Francisco Mero sanoo.

Filippiinien metalliliitto PMA kuuluu teollisuusliittojen maailmanjärjestöön IndustriALLiin. PMA tekee yhteistyötä SASKin kanssa niin kutsutun LEARN-hankkeen kautta.

Suomalaisista ammattiliitoista hanketta tukevat JHL, PAM, Metalliliitto ja Ammattiliitto Pro. Palkansaajakeskusjärjestöistä hanketta tukee toimihenkilökeskusjärjestö STTK. Hankkeen keskeisenä tavoitteena on naisten järjestäytymisasteen nostaminen.

Teksti: Marlon Quesada, Aleksi Vienonen
Kuva: PMA

Aiheeseen liittyvää

Tulokset

SASK on tukenut maailman työntekijöiden olojen ja oikeuksien parantamista jo lähes 40 vuotta. Tavoittelemme ihmisarvoista työtä ja reiluja työehtoja kaikille.

Lue lisää

Historiallisen pitkä lakko päättyi työehtosopimukseen

Kolumbian hiiliteollisuuden työntekijöiden Sintracarbón-ammattiliitto ja Cerrejón-yritys ovat päässeet sopimukseen työehdoista. Samalla sopimus päättää yhden pisimmistä lakoista kaivoksen historiassa.

Lue lisää

Malawin hiilikaivosten naiset joutuvat työskentelemään ahdistelun ja seksuaalisen väkivallan pelossa

Maailma kylässä -festivaalin puhujaksi saapunut Tendai Makanza hymyilee leveästi kevätaurinkoisessa Helsingissä. Hän on tullut puhumaan eteläisen Afrikan naisten työolosuhteiden puutteista sekä parannuksista kaivoksissa ja tekstiilitehtaissa.

Lue lisää