Bisnes vie, valtio ei edes vikise

Kuvitellaan, että Suomen keskelle rakennettaisiin aidattu alue, jonne ulkomaiset yritykset rakentaisivat tehtaansa. Niitä ei koskisi Suomen vero- tai työlainsäädäntö, vaikka alue työllistäisi puoli Pirkanmaata. Suomen valtio pitäisi järjestelyä niin hyvänä, että tehtaille raivattaisiin lisää tilaa asuinalueilta – siitäkin huolimatta, että maaseudun asukkaat häädettäisiin kodeistaan eivätkä työpaikat toisi ruokaa pöytään. Tilanne kirvoittaisi laajoja mielenosoituksia, joissa kuolisi muutama ihminen.

Suomi ei tietenkään ole työvoimavaltaisen tuotannon luvattu maa, mutta erityistalousalueet ovat täyttä totta yli sadassa valtiossa. Niiden tarkoituksena on houkutella ulkomaisia investointeja tarjoamalla esimerkiksi verohelpotuksia. Paikallisten sanotaan hyötyvän uusista työpaikoista ja liiketoiminnan luomasta taloudellisesta ja sosiaalisesta kehityksestä.

Onnettomuus uutispimennossa

Surkeita työoloja, työntekijöiden kuolemia ja poljettuja kansalaisoikeuksia. Erityistalousalueiden historia Filippiineillä on vähintäänkin ristiriitainen. Filippiiniläisen tutkimuslaitos LEARNin toiminnanjohtaja Jennifer AC Albanon tutkimustyö Baguio Cityn erityistalousalueella päättyi hänen omien sanojensa mukaan ”traagisesti ja sydäntäsärkevästi” vuonna 1990.

– Alueelle iski maanjäristys, ja jälkijäristyksen seurauksena yhdessä tehtaista syttyi tulipalo. Työntekijät olivat pakotettuja tekemään ylityötä ja heidät oli lukittu tehtaaseen, eikä heitä voitu pelastaa. Yli 300 työntekijää kuoli, suurin osa naisia. Sydämeni särkyy joka kerta, kun ajattelen sitä, Albano kertoo.

Albanon mukaan erityistalousalueita riivaavat vielä tänäkin päivänä samat ongelmat kuin vuosikymmeniä sitten: huonot työolot, pakko- ja silpputyö, nälkäpalkat ja järjestäytymisoikeuksien puute. Ammattiliittojen on vaikea päästä alueille, eivätkä työntekijät uskalla puhua.

Albano kertoo kaksi vuotta sitten tapahtuneesta tulipalosta Caviten erityistalousalueella Rosarion kaupungissa lähellä Manilaa. Viiden ihmisen kerrotaan kuolleen japanilaisyhtiön omistamassa tehtaassa, mutta tarkkaa tietoa ei edelleenkään ole.

– Paikalliset viranomaiset pitivät huolen siitä, ettei tapausta uutisoitu. Raportit ja kertomukset ovat keskenään ristiriitaisia, emmekä tiedä edelleenkään todellista uhrilukumäärää, Albano lisää.

Pelejä ja porkkanoita

Jos aiemmin yritysten ajateltiin pyyhältävän maasta toiseen halpojen työvoimakustannusten perässä, nyt niin käy lähinnä tekstiiliteollisuudessa. Yhä useammalle yritykselle vaakakupissa painavat kahdenkeskiset diilit, joita ne tekevät valtioiden kanssa.

Houkutellakseen ulkomaisia investointeja Filippiinit jakaa ulkomaisille yrityksille meheviä porkkanoita. Niihin lukeutuvat muun muassa vapautus yhteisöverosta 4–8 vuodeksi, vapautus arvonlisäverosta paikallisissa hankinnoissa sekä raaka-aineiden verovapaa tuonti. Veroja myös kierretään.

– Maamme verojärjestelmän kanssa voi pelata, ihan niin kuin missä tahansa maassa, toteaa Albanon kollega, erityistalousalueisiin syventynyt lakimies Tony Salvador LEARN-tutkimuskeskuksesta.

Hänen mielestään erityistalousalueet ovat sekä siunaus että kirous.

– Hyviäkin työpaikkoja on syntynyt, esimerkiksi autoteollisuuteen. Mielestäni maamme tarvitsee ulkomaisia investointeja mutta ei työntekijöiden oikeuksien, ympäristön ja verosaatavien kustannuksella.

Asukkaat pois tehtaiden tieltä

Tapahtui joulukuussa 2012: Yli sadan hengen maanviljelijöiden ja Agta-alkuperäiskansaan kuuluvien ihmisten joukko marssi 350 kilometrin matkan Pohjois-Filippiineiltä pääkaupunkiin Manilaan. Heidän tavoitteensa oli estää Aurora Pacific Zonen eli APECOn talousalueen ja vapaasataman rakentaminen, joka ajaisi yli 3000 maanviljelijää, kalastajaa ja agtaa pois synnyinmailtaan ja elinkeinonsa ääreltä.

Maan silloinen presidentti Benigno Aquino ei kuitenkaan taipunut asukkaiden tahtoon, ja nyt APECO kattaa yli 12 000 hehtaarin alueen Tyynenmeren rannalta. Näin siitäkin huolimatta, että maan perustuslaki kieltää maiden haltuunoton ilman alkuperäiskansojen suostumusta.

Tapaus ei ole ainoa laatuaan, sillä alkuperäiskansojen ja maanviljelijöiden oikeuksia on poljettu järjestelmällisesti erityistalousalueiden tieltä. Selkkauksiin on liittynyt ihmisoikeusrikkomuksia, pelottelua, pakkohäätöjä ja jopa tappoja.

– Oikeusvaltioperiaate ei ole vahva Filippiineillä. Voimassa olevia lakeja ei toimeenpanna, Salvador huokaa.

Tarjolla vain vuokratyötä

Tony Salvador istuu työpöytänsä äärellä Manilan Workers’ Housessa, jossa LEARN ja useat ammattiliitot pitävät toimistojaan. Kolmekerroksista taloa ympyröi korkea aita ja turvakamerat. Varotoimenpiteitä on lisätty sen jälkeen, kun presidentti Duterte uhkasi murskaavansa ay-liikkeen sekavassa puheessaan. Osa LEARNin työntekijöistä on saanut myös tappouhkauksia, mutta Salvador ei vaikuta huolestuneelta.

– Duterte ei ainakaan edistä ulkomaisia investointeja.

Suomeenkin on kantautunut uutisia mielivaltaisesta presidentistä, joka käy raivoisaa huumesotaa ja haukkuu Trumpin tavoin, kenet haluaa. Harva sen sijaan tietää Duterten lupauksista vähäosaisille.

– Kun Duterte valittiin presidentiksi, hän lupasi parantaa esimerkiksi vuokratyöläisten asemaa, mutta ei ole onnistunut siinä, Salvador lisää.

Periaatteessa Filippiinien erityistalousalueet pyörivät vuokratyöläisten voimin. Heille tarjotaan työtä pätkissä, jotka kestävät korkeintaan viisi kuukautta. Sen jälkeen työntekijät joutuvat hakemaan töitä toisesta tehtaasta, mikä aiheuttaa myös kuluja. Työmarkkinat ovat syrjivät, eikä osa talousalueista edes palkkaa yli 35-vuotiaita.

– Ongelma on, että syntyneet työpaikat ovat lähinnä alhaisen vaatimustason hommia. Tuotteet vain kootaan täällä ja lähetetään vientiin. Meille ei synny minkäänlaista aineetonta pääomaa, joka toisi sitä talouskasvua, Salvador huomauttaa.

Tuotannon valkoiset norsut

Filippiinit ei ole ainoa maa, jossa erityistalousalueiden haitat puhuttavat. Alueisiin viitataankin usein valkoisina norsuina: isoina näennäisesti arvokkaina otuksina, jotka lopulta aiheuttavat vain kuluja. Afrikassa lukuisat erityistalousalueet ovat kaatuneet lyhyessä ajassa, sillä valtiot eivät ole satsanneet esimerkiksi toimiviin kulkuyhteyksiin. Intiassa yritykset valittavat byrokratiasta.

Maailmanpankin asiantuntijat huomauttavat, että vaikka alueita perustetaan vilpittömin aikein, ne päätyvät lopulta vetämään palkkoja alas. Työpaikkoja syntyy periaatteella ”parempi on luoda huonoja kuin ei mitään”.

– Tässä kilpaillaan siitä, kuka osuu ensimmäisenä pohjaan, Salvador kiteyttää.

Teksti: Katri Blomster

Jaa artikkeli: