Uruguayn talkoomatkapäiväkirja: Osa 10

27.11.2012 02:41

Rentouttavan viikonlopun jälkeen ensimmäinen talkoopäivä alkoi mielen ja kehon ollessa valmiina remontoimaan lastenkoti Colegio gral. ARTIGASissa. Kyseessä on n.kolmenkymmenen lapsen koti ja koulu. Koulussa käy myös kotonaan asuvia lapsia. Paikkaan on sijoitettu ongelmaperheiden lapsia koko läänin alueelta.

Koulukoti oli aiemmin uskonnollinen koulu, mutta 1967 saapui pappi, joka muokkasi koulun toimintaa nykyiseen suuntaan. Toimintaa tuetaan yksityisillä varoilla. Aiemmin Espanja on tukenut koulua, mutta nyt kun Espanjan taloudellinen tilanne on romahtanut, niin tuki on loppunut.

Niinpä sitten aamulla lähdimme matkaan huulet punattuina ja vatsalääkkeet nautittuina. Huom. Rauni ei lähde edes roskia viemään ulos ilman huulipunaa. Mukana oli lippikset ja muut tarvittavat remppavälineet.

Kun saavuimme koululle, 34 lasta (3-6 luokkalaisia) lauloi yhdessä luokassa meille tervetuliaslaulun. Seuraavaksi he tanssivat poloneesityyppistä tanssia. Lapsiryhmä harjoitteli tanssia iltaiseen perheväkivaltaa vastaan tehtävään kannanottomarssiin. Tanssi oli juhlallisen näköistä, mutta veikeää. Se muistutti suomalaisten lukiolaisten vanhojen tanssijuhlien tansseja. Tanssi innoitti meidätkin pyörähtelemään musiikin tahdissa ja lapset olivat innoissaan.

Koulun rehtorina toimii sympaattinen ja charmaattinen herrasmies, joka mate-yrttijuomaa nautiskellen osallistui innokkaasti koulun remontoimissuunnitteluun. Hänestä huokui ystävällisyys, lempeys ja koulun lapsista välittäminen. Ihailtavaa sellainen uskoutuminen huonompi osaisten lasten työlle.

Seuraavaksi ryhmämme organisoitui: osa lähti ostamaan maalaus- ja pakkelitarvikkeita ynnä muuta tarpeellista rompetta ja osa jäi raaputtamaan seiniä. Maalauskohteina ovat musiikkiluokka ja tyttöjen makuuhuone. Edellisviikon käyntimme jälkeen olimme antaneet tytöille tehtäväksi valita huoneensa maalin väri ja yllätys, yllätys, se oli retliini. Musiikkiluokasta taasen piti tulla vihreä. Kaupasta löytyi kuitenkin vain vaalean keltaista lateksimaalia. Värivalinta on kuitenkin aurinkoinen ja valoisa. Tyttöjen katto maalattiin valkoiseksi. Samalla myös paikkamalattiin musiikkiluokan kattoa.

Lauri maalasi raksanuorten logon seinään ja hahmotteli yhteistyömme symbolina Suomen ja Uruguayn lippuyhdistelmän, joka valmistuu huomenna. Siniristiin ja Uruguayn raitoihin löytyi kirkas, lähes turkoosiin vivahtava sininen maali. Odotamme innostuneina sen valmistumista. Anu taasen piirsi erikseen pienet Suomen ja Uruguayn liput.

Veli-Matti ja Matti korjasivat kahden luokan oppilaiden pulpetit. Osasta pulpeteista kannet olivat irti ja istuimista selkänojat irti. Nyt ne ovat ryhdikkäästi suorassa eivätkä notku puolelta toiselle. Kannet ovat tukevasti kiinni ja tuolien selkänojat tanassa.

Kesken kiireen saapui paikallinen media kameroineen haastattelemaan ahkeria uurtajia. TV-esiintymiseen valittiin Jukka-vetäjä ja pamilainen Päivi. Illalla katselimme heitä uutisista Cerro Chaton kavavalta 5. On palkitsevaa, että työmme näkyy myös paikkakuntalaisille.

Lounaaksi talo tarjosi meille milaneese-pihviä kanasta ja riisiä, punajuurisalaattia, kurkkua, tomaattia ja täytettyjä kurpitsoja. Kurpitsat olivat taivaallisen makuisia. Ne oli täytetty riisillä, siemenillä, paprikalla ja kuorrutettu täyteläisellä juustolla, nam. Ruoka maistui hyvältä raskaan ahertamisen lomassa. Koulukodissa asuvat apset olivat reippaita, auttavaisia ja ihailtavan vilpittömia. He myös puhdistivat pöydät nopeasti. Lapset olivat kiinnostuneita nimistämme ja kotimaastamme. Yhteisin kielen puuttesta huolimatta pärjäsimme yllättävän hyvin. Elekieli, kehon kieli ja muutama hapuileva sana: näillä mennään. Osa porukastamme puhuu ja ymmärtää hyvin espanjaa.

Ala-asteen naisopettaja oli innostunut työstään, vaikka kertoikin olevansa jo 70-vuotias. Hän näytti nuorekkaalta sanoikin tekevänsä työtään niin kauan kuin jaksaa.

Eipä aikaakaan, kun kätevät emännät ja taitavat isännät alkoivat hyöriä kukin omalla osaamisellaan ja niin jälkeä alkoi näkymään. Vanha maalipinta raaputettiin pois, pinta puhdistettiin, tasoitettiin ja pakkeloitiin. Maalaus aloitettiin välittömästi, koska into oli ylimmillään. Lateksin ohentaminen oli varsinaista sopan hämmentämistä. Maali oli lohkeilevaa rahkaa, joka ei tahtonut millään sekoittua veteen. Tarja nohevana keksikin oikean sekoitustavan: vettä piti lisätä maaliin lusikallinen kerrallaan.

Iltäpäivällä voi haistaa maalin turruttavan tuoksun lomassa vaniljan aromin. Joten suunnistimme päin ruokalaa. Ruokalan emäntä oli keittänyt meille kahvia ja teetä ja paistanut sokerikakkua, joka todella maistui meille. Hän toi uudestaan ja uudestaan kakkua pöytään. Kaikki saivatkin kylläkseen hyvälle maistuvaa kakkua ja murukahvia.

Päivällä toiset talkoolaiset ”lomautettiin”, koska tarveaineet loppuivat. Kaupan siestan takia tarvikkeiden hankkiminen kesti kauemmin kuin oletimme. Innostus työhön oli niin valtavaa, että työn keskeyttäminen iltapäivästä oli vaikeaa, mutta sutit ja rullat oli pestävä, koska kuivaa seinää ei enää ollut maalattavaksi. Työpäivä oli pitkälti yli kahdeksan tuntia, mutta talkoolaisten työaikalaki ei ole käytössä tällä työmaalla. Huomenna maalaaminen jatkuu.

Illalla olimme vielä katsomassa lastenkodin henkilökunnan ja lasten ja muiden kyläläisten juoksua perheväkivaltaa vastaan. Täytyy ihmetelläkin, miten näin pienessä kyläyhteisössä (3000 asukasta) löytyy näin paljon yhteistä voimaa ja yhdessä tekemisen meininkiä.

Tästä puhutaan kotona ja vielä kiikkustuolissakin muistellaan.

– Erja ja Rauni

Mikä ihmeen talkoomatka? Vastauksen löydät täältä

Jaa artikkeli: