Tutustu SASKin työn tuloksiin

Meitä kehitysyhteistyötä tekeviä järjestöjä on leikkausten viuhuessa syytetty siitä, ettemme osaa kertoa tuloksistamme. Varmaan ihan totta. Ja vaikeaa se onkin – muutokset kun ovat aina monen tekijän summa.

SASK yksin ei saa muutosta aikaan, mutta yhdessä muiden toimijoiden kanssa olemme pystyneet parantamaan monen ihmisen elämää. Itse asiassa satojen miljoonien, jos aloitetaan siitä, että pelkästään Indonesiassa 100 miljoonaa ihmistä pääsi viime vuonna ilmaisen terveydenhuollon piiriin.

Tuimme yhdessä suomalaisten liittojen kanssa Indonesian ammattiliittoja, jotka kampanjoivat onnistuneesti työntekijöiden ilmaisen terveydenhuollon puolesta. Samalla kaavalla onnistuu moni muukin poliittinen ja lainsäädännöllinen muutos.

Katso uudesta tulososiostamme, mitä kaikkea SASKin työllä on vuosien varrella saatu aikaan. Värikäs ja informatiivinen sivusto kertoo työstämme kuvin ja graafein. Kokonaisuus ei pyri olemaan kattava vaan ennen kaikkea kiinnostava.

Linkki tulossivustolle löytyy nyt myös SASKin verkkosivujen päävalikosta – TULOKSET. Kannattaa katsastaa!

Tutustu tuloksiimme!

Aiheeseen liittyvää

Pitkäjänteistä työtä työelämän ihmisoikeuksien puolesta

Kymmenen vuotta ei ole aika eikä mikään, jos tavoitteena on parantaa vaikkapa kahden miljoonan indonesialaisen työehtoja. SASKin hankkeissa vuonna 2019 saavutetut tulokset ovat vaatineet paitsi

Lue lisää

Tutkitusti totta: SASKin työ maailmalla on vaikuttavaa – työolot paranevat koulutuksen myötä

Parantaako ammattiliittojen tarjoama koulutus työoloja Mosambikissa? Siltä näyttää. Koulutetut työntekijät pystyvät parantamaan työolojaan.

Lue lisää

Qatarin lait ovat uudistuneet työntekijän eduksi – enää ne on saatava koko kentän käyttöön

Ovatko siirtotyöntekijöiden aseman parantamiseksi Qatarissa tehdyt toimet silkkaa harhauttelua? Vai voiko tuloksena olla maalipotku, joka merkitsee ihmisarvoisen työn voittoa myös seuraavia isoja urheilukisoja rakentaville työntekijöille?

Lue lisää