Tutkija Andy Hall: Ihmisoikeuksien toteutumiseen tarvitaan ammattiliittoja

Tutkija Andy Hall paljasti vuonna 2013 vakavia ihmisoikeusrikkomuksia thaimaalaisen Natural Fruit -yhtiön mehutehtaassa, jonka tuotteita myytiin Suomessakin. Löydökset julkaistiin Finnwatchin raportissa, jonka vuoksi yhtiö nosti Hallia vastaan lukuisia syytteitä.

Hall kertoo työolojen parantuneen Thaimaan tehtaissa raportin ja siitä nousseen kohun ansiosta. Hän kiittelee suomalaisten ja pohjoismaisten yritysten ja kuluttajien vastuullisuutta, jonka luo painetta muuta Eurooppaa kohtaan. Samaan hengenvetoon hän kuitenkin toteaa, että työsarkaa on vielä paljon ja Pohjoismaiden vaikutusvalta pieni.

– Ihmisiä orjuutetaan tuotantoketjuissa systemaattisesti. Yritysten teettämät auditoinnit ovat tärkeitä, mutta niillä ihmisoikeuskysymyksiä ei ratkaista. Siihen tarvitaan ammattiliittoja, ruohonjuuritason toimintaa, voimaantuneita työntekijöitä.

Auditoinnit eivät riitä

Myös SOK:n vastuullisuusjohtaja Lea Rankinen on sitä mieltä, että tarvitaan muitakin toimia kuin auditoinnit. Yritys pyrkii toimimaan esimerkkinä vastuullisuudessa ja puolusti Andy Hallia oikeudessa Thaimaassa. Myös heille tuomio oli iso pettymys.

Toinen kaupan keskusliike Kesko julkaisi tänään oman  ihmisoikeusarviointinsa ja ihmisoikeussitoumuksen. Se käytti apunaan paikallisia ammattiliittoja saadakseen toisen näkemyksen täydentämään auditointien antamia tietoja. Selvitys tehtiin yhteistyössä SASKin kanssa.

Pitkien tuotantoketjujen työolojen varmistaminen on yrityksille iso haaste, sen myöntää Andy Hallkin. Mutta YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevat ohjaavat periaatteet velvoittavat yhtiöitä kartoittamaan toimintansa ihmisoikeusvaikutukset ja -riskit, luomaan järjestelmät riskien välttämiseksi sekä laatimaan prosessit mahdollisia korjaustoimenpiteitä varten

Yhteistyö liittojen kanssa kannattaa

Juuri tässä kannattaisi Keskon tapaan konsultoida paikallisia ammattiliittoja, koska ne kertovat luotettavimmin, millaisissa oloissa työtä todella tehdään ja voivat olla avuksi olosuhteiden parantamisessa. Sen sijaan työnantajan perustama ns. keltainen ammattiliitto on yhteistyökumppanina arvoton, koska aitoa työntekijän näkemystä ei niistä saa. Valitettavasti ne ovat hyvin yleisiä ympäri maailmaa.

Siirtotyöläisillä surkeimmat olot

Erityisen haavoittuvassa asemassa monissa tuotantomaissa ovat siirtotyöläiset eli toisesta maasta enemmän tai vähemmän pakon sanelemana tulleet, pahimmillaan ihmiskaupan uhreina ja omaisuutensa sen vuoksi menettäneinä orjatöihin tuodut ihmiset. Parhaassakin tapauksessa heille maksetaan usein ne kaikkein pienimmät palkat, teetetään valtavat määrät ylitöitä ja estetään tavalla tai toisella yhteydet ammattiliittoihin. Thaimaahan siirtotyöläisiä tulee paljon naapurimaista Myanmarista, Laosista ja Kambodžasta, joissa olot ovat Thaimaatakin heikommat. 

Andy Hallin oikeusvyyhti on jatkunut nyt kolme vuotta, ja tällä viikolla Hall todettiin syylliseksi ja tuomittiin ehdolliseen vankeuteen sekä sakkoihin yksityiskohdan vuoksi, josta häntä ei edes syytetty. Kaikesta huolimatta hän sai poistua Thaimaasta ja oli jo tänään SOK:n kutsumana Suomessa kertomassa tilanteestaan ja keskustelemassa ihmisoikeuksista yritysten tuotantoketjuissa.

Teksti: Laura Ventä
Kuva: Lehtikuva

Lue lisää
Helsingin Sanomien uutinen Andy Hallista 23.9.2016

Aiheeseen liittyvää

Joukkuepeliä ihmisoikeuksien puolesta

SASKin Pelin hinta -seminaarissa ihmisoikeuksien puolesta pelaavaan joukkueeseen liittyi kansainvälisen ay-liikkeen ja ihmisoikeusjärjestöjen ohella laaja joukko muita toimijoita. Urheilumaailma ei voi enää juosta karkuun ihmisoikeuskysymyksiä.

Lue lisää

SASK – työelämän ihmisoikeuksien mahdollistaja

Kansainvälisellä yhteistyöllä ja solidaarisuudella on merkitystä. Esimerkiksi siirtotyöläisten huono kohtelu Qatarin MM-jalkapallostadionien rakennustyömailla on saanut niin laajaa kansainvälisetä huomiota, että paikalliset toimijat ovat joutuneet muuttamaan

Lue lisää

Yritysvastuu

Suuri osa kuluttamistamme tuotteista valmistetaan ihmisoikeusloukkausten kannalta riskialttiissa kehitysmaissa, ainakin osittain. Kuka vastaa siitä, että työntekijöiden olot kestävät päivänvaloa?

Lue lisää