Talot nousevat tuhon keskelle Nepalissa

Kun katastrofi iski huhtikuussa 2015, Navraj Shrestra (52) söi päivällistä perheensä kanssa. Voimakkaan maanjäristyksen alettua hän nappasi lapsenlapsensa syliinsä ja juoksi henkensä kaupalla ulos. Vasta sitten hän tajusi, että vaimo ja tytär jäivät sisään.

Rakennus romahti naisten päälle, mutta kaikeksi onneksi he olivat onnistuneet hakeutumaan sängyn alle suojaan. Se pelasti heidän henkensä. Silti Shestralta ja kyläläisiltä kesti yli kolme tuntia kaivaa naiset esiin talon raunioista.

Taloja SASKin tuella

Tuhansia ihmishenkiä vaatineesta maanjäristyksestä on kulunut yli vuosi, mutta elämä Thullon kylässä on edelleen kaukana normaalista. Suurin osa taloista on raunioina, ja ihmiset asuvat joko hökkeleissä tai teltoissa onnekkaampien naapureidensa pihamaalla.

Kyläläisistä monet työskentelevät maatiloilla, ja heidän tulonsa ovat pieniä. Uudelleenrakentaminen vie aikaa, koska asukkaiden rahat eivät riitä rakennusmateriaaleihin ja perheen elättämiseen.

Shestran perhe asuu pienessä talossa, jonka Palvelualojen maailmanliitto UNI on rakentanut muun muassa SASKin tuella. Thullon sekä Teen Ghaden kylissä on yhteensä sata taloa, joiden rakentamiseen kansainvälinen ay-liike on osallistunut.     

– Ainoastaan sadan uuden talon rakentaminen 215 sortuneen talon tilalle on haastavaa, toteaa uudelleenrakentamisesta vastaava Leknath Pokhrel.

– Priorisointi ja todellisen tarpeen arviointi aiheuttavat konflikteja, mutta teemme parhaamme.

Lisäksi UNIn tuella rakennetaan kahta toimitilaa, joissa kyläläisille järjestetään koulutusta luonnonkatastrofien varalle.

Uusi alku perheille

Rakennettavat talot ovat maanjäristyksen kestäviä ja niiden käyttöikä on vähintään 20 vuotta. Talon perustan päälle rakennetaan kaksimetrinen tiiliseinä sekä tuuletusaukkona ja varoventtiilinä toimiva bambuseinä. Katot rakennetaan peltilevyistä.

– Koska taloihin ei tule korkeita seiniä, ne eivät kaatuessakaan vahingoita asukkaita. Jos siis uusi maanjäristys iskee, Pokhrel toteaa.

Navraj Shestra on kuitenkin tulevaisuuden suhteen toiveikas.

– Maanjäristyksen jälkeen tuntui siltä, että olemme kuin kaloja kuivalla maalla. Nyt kun on katto pään päällä, voimme rakentaa elämäämme uudelleen.   

Manoranjan Pegu
Käännös: Katri Blomster

Lue lisää aiheesta:

SASKin tuella taloja ja huopia Nepaliin

Aiheeseen liittyvää

Terveysvapaaehtoisten korvaukset nousevat

Erityisesti Nepalin maaseudulla ollaan riippuvaisia terveysvapaaehtoisista, jotka saavat työstään lähinnä pientä kulukorvausta. SASKin tukemassa hankkeessa tehdään työtä heidän asemansa parantamisen puolesta.

Lue lisää

Maatilatyöntekijöiden minimipalkat nousevat maaliskuussa

Maatilatyöntekijöiden palkat nousevat Etelä-Afrikassa jopa 16 prosenttia. Palkkoja on saatu nostettua muun muassa paikallisen ammattiliiton aktiivisella kampanjoinnilla.

Lue lisää

Buddhan ja naisten voimalla

Naisvoiman ja -energian hehkuttelulla ollaan menty jo pitkään, mutta työelämän ihmisoikeuksien ajamisessa sillä on silti raikas klangi. Myanmarissa naisia on noussut ay-liikkeen johtopaikoille, ja siitä

Lue lisää