SASKin osaaminen vahvistuu

SASKissa aloitti joukko uusia ja ”uusvanhoja” työntekijöitä. Camilla Lohenoja ja Anna Perttula on nimitetty kansainvälisten asioiden asiantuntijoiksi. Laura Ventä palasi viestintäpäälliköksi.
SASKin työntekijä Camilla Lohenoja
Camilla Lohenoja hakeutui SASKiin, sillä työelämän ihmisoikeudet ovat lähellä hänen sydäntään.

Uusien osaajien myötä SASK vahvistaa temaattista asiantuntemustaan. Camilla Lohenojan vastuulla on digitalisaatio ja työnteon uudet muodot, ja Anna Perttulalla taas oikeudenmukainen siirtymä. Sillä viitataan sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja työntekijöiden oikeuksien takaamiseen, kun yhteiskunnat ja toimialat siirtyvät kohti hiilineutraalia tuotantoa ja kulutusta.

Lohenoja on työskennellyt viimeksi demokratiatuen parissa Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö – Demo Finlandilla.

SASKissa yhdistyvät hänen sydäntään lähellä olevat kokonaisuudet: työntekijöiden oikeudet ja globaali etelä.

– Tajusin, että tässähän on kaikkea sitä, mitä työltäni toivon. Pääsen vastaamaan isosta kokonaisuudesta itsenäisesti, saan perehtyä kiinnostavaan teemaan ja tuoda asiantuntemustani yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Tuttua ja uutta SASKissa

Kansainvälisen toiminnan asiantuntija Anna Perttula
Kansainvälisen toiminnan asiantuntija Anna Perttula

Perttula puolestaan on vanha tuttu SASKilainen, joka palasi takaisin Suomeen työskenneltyään pari vuotta julkisen alan työntekijöiden kattojärjestö PSI:ssä Ranskassa. Siellä hän vastasi työntekijöiden oikeuksia vahvistavista hankkeista.

– PSI:ssä sain vaikuttaa julkisen alan työntekijöiden oikeuksiin globaalisti ja nähdä kansainvälisen ay-liikkeen työtä laajemmin. Nyt voin hyödyntää tuota kokemusta jäsen- ja kumppaniverkostossamme sekä uudessa työssäni. Paluu SASKiin tuntuu hyvältä: sopivasti tuttua sekä uutta ja inspiroivaa, Perttula summaa.

Työkierto antoi paljon

Viestintäpäällikkö Laura Ventä
Viestintäpäällikkö Laura Ventä

Viestintäpäälliköksi palannut Laura Ventä oli pari vuotta työkierrossa oman organisaation sisällä, kansainvälisen toiminnan yksikössä.

– Iso kiitos SASKille tästä mahdollisuudesta! Vaihtelu virkistää ja uuden oppiminen on kivaa, mutta sydämeni sykkii viestinnälle.

SASK on työelämän ihmisoikeusjärjestö, jonka tavoitteena on ihmisarvoinen työ ja elämiseen riittävä palkka kehittyvien maiden työntekijöille. Järjestö toimii useissa maissa Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa.

Aiheeseen liittyvää

Suomalaiset järjestöt Egyptin ilmastokokouksesta: Osallistumisen rajoittaminen uhkaa ilmastopolitiikan oikeudenmukaisuutta

Kansalaisyhteiskuntaan kohdistuneet rajoitustoimet varjostavat YK:n ilmastokokousta. Suomalaiset järjestöt painottavat, että osallisuus ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen ovat oikeudenmukaisen ilmastopolitiikan ytimessä.

Lue lisää

SASKin kansainvälisen toiminnan suunnittelijan sijaiseksi Milla Leppänen

Leppänen vastaa muun muassa käynnissä olevien teollisuuden ja rakennusalojen hankkeiden seurannasta ja raportoinnista. Hänellä on yli kymmenen vuoden kokemus SASKin vapaaehtoistoiminnasta.

Lue lisää

SASKin ihmisoikeustyö tavoittaa yhä laajemman joukon

SASK pystyy tulevaisuudessa puolustamaan yhä useampien työntekijöiden ihmisoikeuksia maailmalla. Rahoituksen kasvun myöstä toiminta laajenee erityisesti Afrikassa.

Lue lisää