SASKin ilme uudistui

SASKin käytössä on nyt kokonaan keltainen logo, joka korvaa vanhan oranssin maapallologon. Myös fonttimaailma on uusi.

Verkkosivut uudistettiin ensi vaiheessa lähinnä etusivun osalta. Nyt niiden ilme on suoraviivaisempi ja ilmavampi, jolloin halutut asiat nousevat paremmin esiin. Ensi vuonna verkkosivut uusitaan kokonaan.

Ilmeen uudistus oli ajankohtainen nyt, koska SASK on viime aikoina kehittänyt muutenkin toimintatapojaan. Myös uuden ulkoasun halutaan heijastavan yhtenäisempää ja virtaviivaisempaa SASKia.

– Pyrimme säilyttämään monia elementtejä vanhasta mutta silti näyttämään uudenlaiselta, kertoo SASKin viestintäpäällikkö Laura Ventä.

SASKin varainhankinnalle luotiin syksyllä 2014 oma logo ja slogan Vahvan tehtävä on tukea heikkoa. Ne säilyvät edelleen käytössä tietyissä tilanteissa, mutta niitä ei tulisi käyttää irrallaan SASKista.

Uudistuksen myötä SASKille hahmottui uusi slogan Reilu maailma työn alla. Kokonaisuuden toteutti graafikko Iiro Törmä.

Aiheeseen liittyvää

SASKin osaaminen vahvistuu

SASKissa aloitti joukko uusia ja ”uusvanhoja” työntekijöitä. Camilla Lohenoja ja Anna Perttula on nimitetty kansainvälisten asioiden asiantuntijoiksi. Laura Ventä palasi viestintäpäälliköksi.

Lue lisää

SASKin ihmisoikeustyö tavoittaa yhä laajemman joukon

SASK pystyy tulevaisuudessa puolustamaan yhä useampien työntekijöiden ihmisoikeuksia maailmalla. Rahoituksen kasvun myöstä toiminta laajenee erityisesti Afrikassa.

Lue lisää

Tutkitusti totta: SASKin työ maailmalla on vaikuttavaa – työolot paranevat koulutuksen myötä

Parantaako ammattiliittojen tarjoama koulutus työoloja Mosambikissa? Siltä näyttää. Koulutetut työntekijät pystyvät parantamaan työolojaan.

Lue lisää