SASKille kolme uutta jäsenliittoa

Uusien jäsenten myötä SASKin toiminnan takana on yhä laajempi joukko suomalaisia ammattiliittoja ja niiden jäseniä. Jäsenjärjestöjä on heinäkuun alusta 39.

Talentiaan kuuluu yli 24 000 sosiaalialan korkeakoulutettua ja alan opiskelijaa.

Laivanpäällystöliittoon kuuluvat muun muassa alusten päälliköt eli perämiehet ja yliperämiehet sekä muut merenkulkuun liittyvät esimiehet. Jäseniä liitossa on noin 1750.

Loimu puolestaan on luonnontieteilijöiden sekä ympäristö- ja metsätieteilijöiden uusi liitto. Se syntyi vuoden alussa, kun Ympäristöasiantuntijoiden keskusliitto YKL, Luonnontieteiden Akateemisten Liitto LAL ja Metsänhoitajaliitto yhdistyivät. YKL:n jäsenyys SASKissa päättyy kesäkuun lopussa, ja tilalle liittyy uusi Loimu. Liitossa on noin 15 000 jäsentä.

Kehitysmaiden työntekijät tarvitsevat tukemme

SASKin kautta liitot ja niiden jäsenet pääsevät konkreettisesti tukemaan kehitysmaiden työntekijöitä. Niitä, jotka valmistavat valtaosan kuluttamistamme tuotteista ja pyörittävät omia yhteiskuntiaan esimerkiksi palvelualoilla ja julkisella sektorilla – ja tarvitsevat tukeamme.

SASKin toiminnanjohtaja Janne Ronkainen korostaa, että kestävin tapa torjua köyhyyttä ja eriarvoisuutta on vaikuttaa työehtoihin.

– Köyhyys ei vähene, ellei edes työtä tekemällä pysty nostamaan tulojaan elämiseen riittävälle tasolle.
SASKin toimintamaissa työntekijöiden oikeuksissa, palkkauksessa ja työoloissa on paljon korjattavaa.

– On meidän moraalinen velvollisuutemme tukea näitä työntekijöitä, Ronkainen painottaa.

Rahallisen tuen lisäksi suomalaisilla jäsenliitoilla on paljon osaamista, jota hankkeissa voidaan hyödyntää. SASK tekee työtä sen eteen, että yhä useampi liitto liittyisi mukaan.

SASK on Suomen ainoa työntekijöiden oikeuksiin keskittyvä kehitysyhteistyöjärjestö, jonka jäseniksi voivat liittyä kaikki suomalaiset ammattiliitot ja keskusjärjestöt. Kannatusjäseniksi toivotetaan lämpimästi tervetulleeksi liittojen jäsenjärjestöt, esimerkiksi ammattiosastot ja paikallisyhdistykset.

Kuva: SASKin Kunnon työn lähettiläät vievät SASKin viestiä eteenpäin omissa yhteisöissään. Lähettiläskoulutus on ammattiliittojen jäsenille yksi tapa osallistua SASKin toimintaan. (Lassi Kaaria)

Aiheeseen liittyvää

Jäsenjärjestöt

SASK edistää työelämän ihmisoikeuksia maailmalla yhdessä jäsenjärjestöjensä kanssa. Jäsenjärjestöjä on yhteensä 36.

Lue lisää

Kahvin karvas jälkimaku

Elämiseen riittävä palkka on tavoitteena kaikissa SASKin hankkeissa. Kun vanhemmille maksetaan säällinen palkka, heillä on vara elättää perheensä eikä lasten tarvitse tehdä töitä vaan he

Lue lisää

Myanmarissa ammatillista järjestäytymistä tuetaan sopimuksella

Kansainvälisiä vaatebrändejä on saatu mukaan edistämään työntekijöiden oikeuksia. Vaikka parannuksia on saatu aikaan, on Myanmarissa edelleen paljon työn sarkaa. SASK tukee paikallisen teollisuustyöntekijöiden ammattiliiton työtä

Lue lisää