SASK sai uusia jäsenliittoja

SASKin jäsenjoukko jatkaa kasvuaan. Tervetuloa SASKin jäseniksi Kasvatuksen ja nuorisotyön asiantuntijat, Ammattiliito Unio ja Rautatiealan unioni RAU!

Symbolikuva: sopimuksen teko kättelemälläSASKin hallitus hyväksyi tammikuun kokouksessaan uudeksi jäseneksi Kasvatuksen ja nuorisotyön asiantuntijat KNT:n. KNT on kristillisen varhaiskasvatuksen ohjaajien ja kirkon nuorisotyönohjaajien ja alaa opiskelevien akavalainen ammattiliitto. Siihen kuuluu noin 1 100 jäsentä.

Lisäksi SASKin jäsenenä jatkaa/liittyi kaksi fuusioiden kautta syntynyttä liittoa: Rautatiealan Unioni RAU sekä Ammattiliitto Unio.

RAU perustettiin Veturimiesten liiton ja Rautatievirkamiesliiton yhdistyessä marraskuussa 2018. Veturimiesten liitto oli entuudestaan SASKin jäsen. Unio puolestaan syntyi, kun Ammattiliitto Nousu ja Kelan toimihenkilöt yhdistyivät nekin vuoden 2018 loppupuolella. Nousu oli SASKin jäsen, ja Kelan toimihenkilöt kuuluivat SASKiin aiemmin osana Pardiaa, joka muilta osin yhdistyi Ammattiliitto Pro:hon.

Uudet jäsenliitot edustavat kaikkia kolmea ammattiliittojen keskusjärjestöä, SAK:ta, STTK:ta ja Akavaa.

Maailman työntekijöiden oikeuksien puolustajia tarvitaan

SASKin toiminnanjohtaja Janne Ronkainen toivottaa uudet jäsenliitot lämpimästi tervetulleeksi.

– SASKin jäsenenä liitto asettuu puolustamaan ihmisoikeuksia sekä sitoutuu köyhyyden ja eriarvoisuuden vastaiseen työhön, nimenomaan työntekijöiden osalta. Sitä todella tarvitaan maailmassa, jossa heikot työolot ja oikeuksien puute ovat yrityksille edelleen kilpailuetu.

Uusien jäsenten myötä SASKilla on nyt 37 jäsenjärjestöä. Suoria henkilöjäseniä SASKilla ei ole, mutta yksityishenkilöt voivat liittyä SASKin kannatusjäseneksi – samoin kuin yhdistykset ja muut yhteisöt.

Jaa artikkeli: