PAMin nuoret tutustuvat SASKin hankekohteisiin Ghanassa

Yhdeksän Palvelualojen ammattiliitto PAMin jäsentä lähti viikonvaihteessa tutustumaan työelämään Ghanassa, Länsi-Afrikassa. Opintomatka on osa PAMin globaalikasvatusta ja solidaarisuustyötä, jonka tavoitteena ovat elämiseen riittävä palkka ja kunnon työolot kaikkialla maailmassa.

Nuoret pamilaiset ovat matkalla Ghanan pääkaupungissa Accrassa 24.8. – 2.9.2013. He tutustuvat maan elinkeinopolitiikkaan ja ammattiyhdistysliikkeeseen sekä työskentelevät paikallisissa hotelleissa ja ravintoloissa.

Ghana on yksi maailman nopeimmin kasvavista talouksista, mutta kasvusta huolimatta kunnon työpaikkoja ei synny. Maa on ollut jo pitkään melko rauhallinen demokratia, joka houkuttelee ulkomaisia sijoituksia. Uusi öljyesiintymä, kulta- ja kaivosteollisuus sekä palvelut vetävät.

Paikallisen palkansaajien tutkimuslaitoksen The Labour Research and Policy Instituten mukaan on kuitenkin suorastaan ironista, että vaikuttavan kasvun tuloksena on ollut ilman virallista työsuhdetta tapahtuvan työnteon kiihtyminen. Vain kaksi prosenttia työmarkkinoille tulevista nuorista saa työpaikan, johon kuuluu työsopimus ja työsuhteen tuoma turva. Loput työskentelevät esimerkiksi katukauppiaina autojonojen seassa tai ravintoloissa ilman kunnon palkkaa, sosiaaliturvaa, palkallisia lomia ja äitiysvapaita.

PAM tukee ghanalaista Industrial and Commercial Workers Unionia ICU:ta yhdessä Suomen Elintarviketyöläisten liiton SELin kanssa. ICU opettaa elintarviketehtaiden, hotellien ja ravintoloiden työntekijöille työelämäoikeuksia ja neuvottelutaitoja. PAM tukee myös paikallista vartiointialan liittoa. Vartijoiden määrä Afrikassa kasvaa hurjaa vauhtia, mutta heidän työolonsa ja -välineensä ovat surkeat.

Näitä kehitysyhteistyöhankkeita rahoitetaan PAMin lisäksi Suomen ulkoministeriön kehitysyhteistyövaroista. Hankkeet toteuttaa Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK, joka vastaa myös PAMin opintomatkalaisten ohjelmasta. Matkalaiset perehtyvät hankkeisiin ja oppivat toisiltaan muun muassa luottamusmiestoiminnasta.

Matkan vaiheista voi lukea blogista https://pamghanassa.blogspot.fi/ ja PAMin nettisivuilta www.pam.fi.

Opintomatkalaiset: Tanja Suomilammi, Amen Gokah, Sofia Huttunen, Petteri Isotalo, Anna Lammivaara, Merja Lehto, Heidi Niskanen, Eveliina Reponen, Johanna Vuorma sekä Maria Vuorma.

PAM-lehdessä 06/2013 julkaistu reportaasi Accrasta:
https://www.sanomapaino.fi/DIGIJULKAISU/Pam_06_2013/#/22/

PAMin nuorille aktiiveille ja solidaarisuusverkoston jäsenille tarkoitetun opintomatkan hakuaika päättyi 18.4.2013 ja sähköisiä hakemuksia saapui yhteensä 48 kappaletta. Matkalle valittiin seitsemän naista ja kaksi miestä. Valinnoissa painotettiin hakijan motivaatiota, kielitaitoa, viestintäsuunnitelmaa, aktiivisuutta ay-toiminnassa sekä osallistumista solidaarisuusverkoston toimintaan.

Lähde: PAMin nettiuutinen.

Jaa artikkeli: