
Suomalaisjärjestöt vaativat ihmisoikeuksien kunnioittamista Kolumbiassa
Kolumbialaiset ovat osoittaneet mieltään muun muassa verouudistusta vastaan. Maan johto on saanut laajaa arvostelua siitä, millä tavoin se on kohdellut mielenosoittajia.
Kolumbialaiset ovat osoittaneet mieltään muun muassa verouudistusta vastaan. Maan johto on saanut laajaa arvostelua siitä, millä tavoin se on kohdellut mielenosoittajia.
Edistystä on, että Qatarin stadionien rakennustyömailla työskenteleville on helpompaa vaihtaa työnantajaa. Ilmapiiri muuttuu urheilussakin, ja Suomi voisi olla tässä myös potkimassa eikä vain katsella kentän laidalta.
Raportin mukaan kansainväliset vaatebrändit voisivat tehdä paljon enemmän tukeakseen työntekijöiden järjestäytymistä. Tällä viikolla vietetään vaatevallankumousviikkoa Rana Plazan vaatetehtaan romahtamisen muistoksi.
Ilmastonmuutoksen estäminen vaatii uusia ratkaisuja, ja kun niitä tehdään, on kohdeltava oikeudenmukaisesti jo nyt heikoimmassa asemassa olevia työntekijöitä.
Parempaan pandemianjälkeiseen maailmaan tarvitaan voimakkaita naisia.
Indonesialainen Ani joutui pakkotyöhön sukulaisperheeseen. Kun vapaus vihdoin koitti, oli elämälle etsittävä uusi suunta. Apua löytyi paikallisesta kotiapulaisten ammattiliitosta. Tarina sisältää kuvausta väkivallasta, eikä siksi välttämättä sovi kaikille lukijoille.
Satamatyöläiset ovat saaneet merkittäviä parannuksia työehtoihinsa Kolumbian satamissa.
Vuosi 2020 ei tuonut rauhaa Kolumbian ihmisoikeuksien puolustajille. Viime vuonna rekisteröitiin yhteensä 130 rikkomusta muun muassa ay-aktiiveja kohtaan. Suomalainen ay-liike on pyrkinyt vaikuttamaan esimerkiksi vetoamalla maan hallitukseen.
Myanmarin sotilasvallankaappaus osoittaa, että armeijan keinot ovat vähissä. Kun kansa on yhdistänyt voimansa yli yhteiskuntaluokkien ja keksii yhä uusia keinoja vastustaa armeijaa, sotilaat eivät osaa muuta kuin ampua ihmisiä.