”Monet pelkäävät, etteivät kuole koronaan vaan muihin tauteihin tai nälkään” – Afrikassa on todettu vielä vähän tartuntoja, mutta koronaviruksen vaikutukset näkyvät jo

Etenkin epävirallisen sektorin työntekijät ovat tyhjän päällä koronaviruksen aiheuttamien rajoitusten vuoksi ja miljoonat voivat syöksyä köyhyyteen, varoittavat YK:n kehitysohjelman UNDP:n asiantuntijat. Toisaalta kriisi voi olla myös mahdollisuus vahvistaa maanosan selviytymiskykyä.
Etäoppimismahdollisuudet ovat Afrikassa harvassa, ja samalla moni lapsi on menettänyt kouluruuan, joka on monelle päivän tärkein ateria. Kuvassa eswatinilainen keittäjä tekee kouluruokaa. Kuva: Lotta Jokinen

Afrikassa on havaittu verraten vähän koronavirustartuntoja, ja epidemian on toivottu välttyvän pahimmalta katastrofilta muun muassa suuren nuorisoväestön ansiosta.

Epidemian taloudelliset ja sosiaaliset seuraukset ovat kuitenkin jo näkyvissä, ja ne voivat osoittautua vakavammiksi kuin itse virus.

— On ennustettu, että puolessa vuodessa kymmenen miljoonaa voi saada Afrikassa tartunnan. Sosiaalis-taloudelliset vaikutukset ovat kuitenkin olleet läsnä ensimmäisestä päivästä asti, muistutti Ahunna Eziakonwa, UNDP:n Afrikan alueellisen toimiston johtaja eilen verkossa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa.

Afrikan maat ovat ottaneet koronapandemian vuoksi käyttöön samat rajoituskeinot kuin muukin maailma: koulut ja muut palvelut on suljettu, liikkumista on rajoitettu ja joukkokokoontumiset on kielletty.

Rajoitusten voimaantulon jälkeen monelta afrikkalaiselta hävisi elinkeino yhdessä yössä. Noin 71 prosenttia maanosan työvoimasta työskentelee epävirallisen talouden piirissä. He työskentelevät usein mikro- tai pienyrityksissä ja tienaavat tulonsa vain päivä kerrallaan. Samaan aikaan myös turismisektori sekä esimerkiksi vaatteiden- ja kukkienvienti on kärsinyt.

Kun yhteiskunta meni kiinni, miljoonat jäivät tyhjän päälle. Etätyömahdollisuuksia on harvalla.

Harvalla Afrikan maalla on myöskään kattavaa sosiaaliturvajärjestelmää, joka voisi tukea heitä. Esimerkiksi Ruanda ja Etelä-Afrikka ovat lisänneet erilaisia sosiaaliturvaohjelmia, mutta ne eivät riitä kaikille.

YK:n alainen Afrikan talouskomissio UNECA varoitti huhtikuussa julkaistussa raportissaan (pdf), että koronaviruspandemian aiheuttaman talouden supistumisen seurauksena jopa 29 miljoonaa ihmistä voi Afrikassa vajota köyhyyteen. UNDP on arvioinut aiemmin, että lähes puolet työpaikoista voi kadota.

— Tilanne on nyt se, että monet ihmiset pelkäävät, etteivät he kuole koronavirukseen vaan muihin tauteihin tai nälkään, sillä monet hallitukset eivät pysty toimittamaan peruspalveluitakaan, Eziakonwa sanoi.

Esimerkiksi koulujen sulkeminen on Afrikassa kovempi isku kuin vauraammilla alueilla. Etäoppimismahdollisuudet ovat harvassa, ja samalla moni lapsi on menettänyt kouluruuan, joka on monelle päivän tärkein ateria.

Etiopiassa miljoonat menettävät elinkeinonsa

Afrikassa on todettu vielä verraten vähän koronavirustapauksia. Afrikan unionin alaisen Afrikan tautienehkäisy- ja valvontakeskuksen mukaan tapauksia oli tiistaihin mennessä havaittu runsaat 66 000 ja kuolemia runsaat 2 300.

Pienten lukujen syyksi on epäilty sitä, ettei testauskapasiteettia ole tarpeeksi sekä toisaalta myös sitä, että Afrikka ehti reagoida virukseen ajoissa, koska se saapui maanosaan myöhään.

Esimerkiksi 110 miljoonan asukkaan Etiopiassa on todettu vasta 140 tartuntaa.

— Vain murto-osa väestöstä on saatu testattua, mikä on suuri ongelma. Kukaan ei tiedä, mitkä terveydelliset vaikutukset tulevat olemaan, mutta sosiaaliset ja taloudelliset vaikutukset voivat viedä enemmän ihmishenkiä ja elinkeinoja kuin suorat terveysvaikutukset, ennusti UNDP:n Etiopian pysyvä edustaja Turhan Sahel lehdistötilaisuudessa.

Etiopiassa on arvioitu, että noin 30 prosenttia pienistä ja keskisuurista yrityksistä voi kaatua. Työpaikkojen menetykset lasketaan miljoonissa, ja heijastevaikutuksena jopa 25 miljoonan ihmisen selviytyminen voi olla vaarassa. Aliravitsemus voi kasvaa 10–15 prosenttia, Sahel kertoi.

Kriisi voi olla mahdollisuus

Vielä ei tiedetä, miten laajalle koronaviruspandemia Afrikassa leviää. WHO on arvioinut, että tartuntoja voi tulla 3–6 kuukauden sisällä lopulta kymmenen miljoonaa, ellei mitään tehdä.

Terveydenhuollon kapasiteetti tapausten hoitamiseksi on vähintäänkin puutteellinen.

— Tehohoitopaikkojen määrä ei ole lähelläkään sitä, mitä tarvitaan. Taso on järkyttävä. Lukujen kasvu olisi katastrofaalista, Eziakonwa sanoi.

Esimerkiksi UNECAn mukaan Afrikassa on tuhatta ihmistä kohti vain 1,8 sairaalasänkyä – esimerkiksi Ranskassa on melkein kuusi.

Lähes 200 miljoonan asukkaan Nigeriassa taas oli ennen epidemiaa 330 tehohoitopaikka, nyt 500, kertoi UNDP:n Nigerian pysyvä edustaja Mohamed Yahya.

Koronatapauksia on vaikea hoitaa myös siksi, että 94 prosenttia Afrikan farmaseuttisista tuotteista tuodaan maahan muualta.

UNDP tukee Afrikan maita muun muassa toimittamalla kasvomaskeja ja muita terveystarvikkeita, jakamalla kansalaisille tietoa ja tukemalla terveydenhuoltojärjestelmien vahvistamista. Työtä kuitenkin riittää, sillä UNECA on arvioinut, että mantereella tarvittaisiin 100 miljardia dollaria välittömien terveystarpeiden täyttämiseksi, turvaverkkojen luomiseksi, työpaikkojen suojaamiseksi ja taloudellisen toiminnan tukemiseksi.

Kriisitilanteesta huolimatta koronavirus voi kuitenkin olla Afrikalle myös mahdollisuus, arvioi Ahunna Eziakonwa. Se antaa mahdollisuuden edistää niin digitalisaatiota, parempia terveyspalveluita kuin paikallista tuotantoakin.

— Nyt on mahdollista rakentaa Afrikka uudelleen vahvemmaksi. Jos Afrikka ei voita koronataistelua muiden maiden kanssa, muukaan maailma ei ole turvassa, hän muistutti.

Kirjoittaja: Teija Laakso. 

Artikkeli on alun perin julkaistu Maailma.net -sivustolla 5.5.2020. 

Aiheeseen liittyvää

Maailmassa on liian vähän vihreää: työntekijöiden oikeuksia sorretaan joka mantereella

Missä työntekijä on kaikkein ahtaimmalla? Global rights -indeksi luokittelee maat sen mukaan, miten niissä kunnioitetaan työntekijöiden oikeuksia.

Lue lisää

Miljoonat kotiapulaiset elävät köyhyydessä – ja eniten kärsivät heidän lapsensa 

Maria Lucia ei tiennyt, että hänen poikansa oli lopettanut koulun. Sillä on kauaskantoisia seurauksia. Maailman kotiapulaisten työ on usein lainsuojatonta, palkka on olematon ja esimerkiksi vapaapäiviä

Lue lisää

Järjestöt: Kestävä kehitys näkyy historiallisesti koko hallitusohjelmassa

Kehitysyhteistyössä lisärahoitusta on tulossa kansalaisjärjestöjen työhön, humanitaariseen apuun ja ilmastotyöhön. SASK ja muut kehitysyhteistyöjärjestöt löytävät hallitusohjelmasta monta positiivista asiaa, mutta rahoituksen kasvun aikataulu olisi saanut

Lue lisää